Melodisen death metallin pioneereihin kuuluvan göteborgilaispoppoon luomisvoiman huippu ajoittui vuosituhannen vaihteeseen. Erityisesti vuonna 2002 päivänvalonsa nähnyt Damage Done on genren ehdottomia merkkipaaluja, jonka klassikkoasema on kiistaton. Yhtyeen julkaisujen laatu alkoi kuitenkin heikentyä dramaattisesti Fictionin jälkeen, eikä uusi albumi valitettavasti onnistu tässä suhteessa kääntämään sotalaivan suuntaa.
Moment on päällisin puolin hyvin miellyttävä levy. Melodiat ovat sopivan leppoisia ja koskettimet maalailevat kauniita poutapilviä kaihoisien sävelmien taustalle. Kappaleet soljuvatkin eteenpäin jättämättä sen suurempia muistijälkiä.
Koko paketti on niin sliipattu ja siloteltu, että levystä saa hakea särmää verikoirien kanssa. Vaarantuntua ei ole nimeksikään ja väkisinkin herää fiilis, että ihan kuin homman ideana olisi olla ärsyttämättä ketään. Dark Tranquillity ei selvästi ole halunnut astua ulos mukavuusalueeltaan, vaan tyytyy keskivertosuoritukseen, jossa vältellään riskejä ja kavahdetaan uudistumista.
Ajoittain DT onnistuu kuitenkin yhä loihtimaan iskeviä riffejä sekä tarttuvia koukkuja. Avausraita Phantom Days on kuin piristävä tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä ja Failstate osoittaa, että jätkien melodeath-sammio ei ole täysin tyhjentynyt, vaan siellä on yhä tuoretta energiaa jäljellä.
Ja eihän Moment ole huono levy per se, mutta kun sitä suhteuttaa yhtyeen kulta-ajan tuotoksiin, niin pettymys on ilmeinen. Tietyllä tapaa DT onkin oman menneisyytensä vanki. Jotenkin sitä kuitenkin toivoisi, että vanheneminen tarkoittaisi muutakin kuin unettavaa seesteisyyttä ja varman päälle pelaamista.
Mutta toki on myös mahdollista, että orastavaa keski-iän kriisiä poteva kriitikko tässä vain haikailee nuoruutensa perään, eikä ymmärrä kuinka tyylikkäästi DT on osannut harmaantua faniensa tahdissa.
Dark Tranquillity: Moment (Century Media, 2020)
