Joskus on tavattu puhua super-kokoonpanoista, välillä ehkä hiukan liian heppoisinkin perustein. Gizmodrome-kvartettia voisi kyllä sitten nimittää ihan perustellusti sellaiseksi: Stewart Copeland, Mark King, Adrian Belew sekä Vittorio Cosma. Yhtyeen debyytti-CD on nyt julkaistu.
Copeland tunnetaan The Policen pikanttina rumpalina. King taas pääsi maineeseen Level 42:n laulaja-basistina. Belew kitaroineen on ollut osa King Crimsonia. Cosma (52), ryhmän juniori, on tehnyt töitä mm. Ricchi e Poverin kanssa sekä toiminut sekä tuottajana että tv-ja filmisäveltäjänä.
Onko Gizmodrome vakava projekti, vaiko silkka terapialevy? Mene tiedä, mutta Copeland vastaa tässä suurimmaksi osaksi sekä sävellyksistä että sanoituksista. (Uteliaammat saavat nälkänsä tyydytettyä kansivihosta.) Jälkimmäisten osalta ei kauaa mene, kun mieleen tupsahtaa Frank Zappa. Ihan puhtaasti riimien ”nokkeluuksista”, joissa Zappa veisi kuitenkin voiton selvästi.
Entäpä sitten se musiikkipuoli? Pop-rockia, jatsahtavaa meininkiä ja proge-vaikutteita, kaikkea löytyy. Selvää suuntaa ei tunnu olevan, vai onko se sitten sitä ”gizmoa”?
Kingin bassopeukku ei ole jäätynyt, ja tarvittaessa myös Belew täräyttää taituruuttaan esille. Näitä molempia nautitaan esimerkiksi kappaleessa Sweet Angels (Rule the World). Myös Kingin lauluääni on edelleen tunnistettavan mukavassa kuosissa.
Raskastakin poljentoa löytyy, mikä Copelandin yhteydessä ei ole niin tuttua, löytyy (Ride Your Life), kun taas ei-niin-ennustettavia-sointukulkuja tarjoaa Strange Things Happen. Siellä täällä napakoissa kompeissa saadaan nauttia myös häivähdyksiä Police-miehen tavaramerkeistä. Ja kyllä Stewart avaa myös lauluääntään, sitäkin.
Cosman kotimarkkinoita kosiskellaan kenties italiankielisellä Zubatta Chevellä, mutta ainakaan itselleni ei tuo kyllä tuonut mitään lisäarvoa, ellei puhdasta rasittavuutta siksi lueta. Italia kun ei sovellu tässä laulukieleksi, ei sitten millään. Brittihuumoria puhtaimmillaan edustavat eittämättä Kingin huudahdukset Spin This -kappaleessa.
Levyn päättävä, Copelandin kynäilemä instrumentaali Stark Naked soljuu mukavasti Cosman koskettimissa, ja saa miettimään, olisiko ehkä jokin muukin kappale toiminut jopa paremmin ihan ilman noita tekstejä? Ei Stewart ihan turhaan kyllä ole vuosikausia noita soundtrackejaankaan tehnyt.
Jos Gizmodrome olisi mahdollista nähdä keikalla, niin ilman muuta, kiitos! Sittenpähän voisi sanoa jo sen kuuluisan, painavammankin sanan.
Gizmodrome (Earmusic, 2017)
