Iron Country Sisters: The Blue Hidden In

Rautamaan laulavat sisarukset Julia, Paula ja Silja ovat julkaisseet yhtyeensä debyytin. Äkkiseltään tuntuu, että vaikka Suomessa julkaistaan musiikkia nykyään todella paljon tietysti omalla kielelläkin, niin kyllä englanninkielinenkin musiikki kotimaan julkaisuissa elää ja voi hyvin, sekin. Vai voiko?

 

Levyn avaava Bones on ihan liian hidas aloituspiisiksi! Kyllä kuulija pitää ottaa haltuun aivan heti ja välittömästi! Pitää riisua hänet aseista ja laittaa tälle jauhot suuhun. Puhuvat ”openerista”, ne, jotka jotain tietävät. Tai ainakin väittävät niin…

Paha epäilyni kasvaa sitä enemmän, mitä pitemmälle levyä kuuntelen : temmot ovat kuin samasta puusta! Tasaista preeriaa kynnetään, kunnes sitten vihdoin neljännessä kappaleessa, Old Blue Eyes, tempoa sutikomppiin löytyy, Alex Lyysaaren banjon avittamana. Silja yllättää viulunsa kera. Huh sentään, nyt maittaa!

Julia Rautamaata, joka soittaa myös akustista kitaraa, on teksteissä avittanut Mika Niemi, ja americanan melko tutuiksi muodostuneissa mielikuvissa matkataan. Väkisinkin mieleen putkahtaa ajatus, onkohan tekstit tehty ensin suomeksi? 

Perusbändissä soittavat kitaristi-kosketinsoittaja Eero Nurmela, basisti Simo Kärki sekä rumpali Otto Alahuhtala, ja asiat ovat siltä osin hyvin kunnossa, kuten sisarusten sekä Nurmelan yhteinen tuotantokin. Se on jo paljon se. 

Mutta! Laulujen sanat eivät aina ole selkeät, riimien loppuja häviää, ja pientä kosmeettista hapuilua on huomattavissa vielä artikulaatiossakin, seikka, mikä meille suomalaisille on kyllä aika tyypillistä. 

Kappale Bonfire on esimerkki myös sovituksellisesta makuasiasta. Kun tekstiä tai riimiä ei kappaleeseen kauttaaltaan synny, ei välttämättä kuitenkaan kannata korvata, tai paikata aukkoa laulumelodian ”uulla” tai ”aalla”, vaikka siellä leirinuotion äärellä ollaankin. Tuo, jos mikä, on kliseen peijakas, josta on erittäin vaikea päästä eroon.

Instrumenttivalikoimasta esille pääsee myös Pauli Halmeen pedal steel kappaleissa Woodstock ja Leaves, jossa Julia räväyttää myös oikein roiman huuliharppusoolon. Riverside-viisussa tahallista tai tahatonta majesteetillisuutta äänihorisonttiin luo Nurmelan ”twinpeaks”-baritonikitara. Komea on kyllä kepin pompöösi sävy!

Paras tämänhetkinen suomalainen blues taitaa olla naisvetoista. Ja kuten mikään muukaan asia, se EI kuitenkaan, tietenkään, ole mikään sukupuolikysymys, tehdään se tässä ihan selväksi vielä varmuuden vuoksi ja heti.

ICS:n keikka meni ohi valitettavasti aivan nenäni edestä. Ai mitä siitä sitten? No sitä, että luulenpa, että keikalla näitä sisaruksia ei pitele mikään. Jatkoon!

Iron Country Sisters: The Blue Hidden In (Soit Se Silti, 2019)

25.11.2019
|
Matti Rinne
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy