Kauko Röyhkä (61) ei kirjoittajanne esittelyjä kaipaa, eikä äijä paljon muuten laakereillaan lepäile. Ukolla kun näyttää olevan aina jokin uusi projekti menossa, ja seuraavakin mokoma jo hämmästyttävästi työn alla. Nyt korjataan tuotteliaan tekijämiehen syksyn satoa. Koettakaamme vain siis pysyä perässä!
Tällä kertaa Röyhkä on lyönyt hynttyyt yhteen paremmin Doom Metal -piireistä tiedetyn Sami Hynnisen (44) kanssa, ja jälki on, jos sitten jotakin, ainakin erottuvan erilaista sekä mielenkiintoista ja mukavasti ohi soittolistojen. Tähän asti.
Nyt ei taaskaan kursailla, ja levyn aloittava Bohemiadi on heti chili-mausteisen räväkkää tavaraa, efektoidun urun kiusatessa kuulijan korvaa. Saammekin yllättäen Arthur Rimbaudin (1854-1891) tekstiä, Einari Aaltosen suomennoksena. Muuten edetäänkin sitten ihan Kaukon itsensä kynäilemillä teksteillä, ja suurimmalta osin myös sävellykset ovat hänen käsialaansa.
Maanalainen maailma -kappale olisi sen sijaan saanut kyllä jäädäkin sinne. Ainoana kiinnostavana seikkana toimii Roberto Lanzin rummut.
Eikä perään tarjoiltava Hynnisen laulama ”Ikävä” tuo vielä muutosta. Ei ole, voi hyvänen aika sentään, mitään mieltä edes vitsinä yrittää imitoida Röyhkän laulu- ja artikulointitapaa tunnistettavine painotuksineen! Onko tässä soolokitarakaan vireessä?
INXS-kitaralta soundaava riffi tulee ”Alennustilassa” onneksemme sentään hätiin! Taattua Kaukoa. Onkin muuten tosi metka juttu, mutta totinen tosi, että mies pystyy omimmillaan vaikka lausumaan puhelinluetteloa, ja saa välittömästi herätettyä kuulijan mielenkiinnon sinänsä puhtaasti kansakoulutason tekstiin. Laura Federley tuplaa laulut, ja yksinkertainen ohjelmoitu (Röyhkä) tausta pelittää maukkaasti basson tuetessa riffiä. Näin. Onpas mukavaa.
No se ilo ei sitten pitkään kestänyt!
”Ihmisvihaajan” pompöösi, teatraalinen intro vielä ehkä korniudessaankin menisi, mutta Hynnisen sävellystä olisi pitänyt sovittaa ihan muuhun tulokulmaan.
Ja Rajantakainen rakkaani -kappale entisestään alleviivaa sitä faktaa, että Hynnisellä on laulajana kyllä vielä paljon tekemistä. Em. Röyhkä-imitaatio häiritsee taas, ja varsinkin, kun aitokin asia olisi saatavilla. Lanzin pienet jekut rumpukompissa auttavat meidät taas kuiville.
Kuten Kuuluisan paluu -kappaleenkin etenemisessä. Tämä kappale sen sijaan ei ihan kuitenkaan yllä sinne asti, mihin olisi ollut jo aineksia. Kauko persoonallaan luo riittävän tunnelman, mutta nyt vain instrumentit eivät tue häntä tarpeeksi. Hämmentävää.
”Seksuaalisuus” on naurettava tekele. Oikeasti.
”Likainen ikkuna” antaa meille taas puhdasta happea hengittää. Kaukon kitarakikka pelaa, ja Federley tuplaa laulun hienosti jälleen, mutta hiukan näkemyksellisemmällä miksauksella (ilmeisesti Hynnisen, vain tuotantona tässä mainittu) olisi saatu aikaan, ja irti hyvästä piisistä vielä paljon enemmän. Levyn toinen valopilkku.
”Yliopistot” puolestaan on taas kuin täysin vahingossa julkaistu demo.
”Huijari etelästä” on rehtiä ja reipasta spektaakkelia. Röyhkä kyllä osaa, ja luo halutessaan aitoutta.
Jotenkin tulee mieleen vanha hitti ”Etsijät”. Lanz oivaltaa ja näyttää kädestä pitäen jälleen mitä on säestävän rumpalin pureva taika. Sari Peltoniemi tulee vaivihkaa esiin toisena vokalistina ja kontrabassossa kuullaan Mikko Hellströmin otteita. Levyn kolmas herkku.
Hynnisen laulu ei vakuuta vielä Ihminen-kappaleessakaan. Tekstin naiivius olisi ehkä jopa parhaimmillaan toiminutkin vielä Röyhkän asenteella, ja hänen versionaan toteutettuna. Tämä arpa kun ei nyt vaan voita, ei.
Dekandenssin päättävän Elämä-kappaleen ohjelmointi svengaa loistavasti. Tätä tyyliä ja kieltämättä pikantisti toimivaa ”mies ja masiina” -kimppaa olisi kenties voinut olla tässä kokonaisuudessa selvästi enemmänkin. Pokkana ovat jättäneet meidän huomattavaksemme lauluotoksen, jossa mennään oikein reippaasti nuotin vierestä. Piikki?
Ai, mitä muuta? Ei muuta, mutta 70 minuuttia on selvästi ihan liikaa, jos eivät itsekuri ja kritiikki toimi riittävästi. Tekijöitä on tässä projektissa ollut melkoinen määrä, ainakin tuotannossa, kun pelkästään äänittäjiäkin listataan peräti kuusi.
Röyhkän ei enää vuosiin ole tarvinnut todistella yhtään mitään. Enkä todellakaan usko hänen jonkin verran esillä olleen varainkeruunsakaan sentään ihan senkään tähän lopputulokseen häntä hoputtaneen. Nuo turmeltuneet.
Kauko Röyhkä ja S.A. Hynninen: "Dekadenssi" (Svart Records, 2020)
