Pitkän linjan luottomuusikko Maria Hänninen joukkioineen pesee, linkoaa ja huuhtelee meidät tässä samantien tuonne huitsinnevadaan asti, ja tekee sen entistä tanakamman tyrnällä tavalla. Peijakas, mutta nyt pojat muuten tärisee!
Onpas tosiaan nasta levy. Aina on sijaa, ainakin täysin itsekkäästi ajateltuna, siinä omassa musiikin universumissani kunnon hardrockille. Heti kun sitä harhaisesti uumoilee, että ”eikös nämä sentään ole jo kuultu”, tai että ”eivätkö ne nyt muuta keksineet”, jää kiinni tikkari poikittain kurkussa. Tai ne housut kintuissa. Vielä mahtuu joukkoon raskaaseen mainiosti ainakin tämä Mount Maryn esikoinen.
Alkuun päästään ilman mitään sen enempiä alkulämmittelyjä I´m Like A Mountain -vedolla. Kaikki on ryhmällä napakasti hanskassa: Petri Majurin kitarariffi, kokonaisvaltainen sekä genretietoinen, hengittävä yleissointi ja Marian mahtava ääni. Niin, ja kun rytmiryhmässä Jukka Jylli bassossa ja Otto Haapanen rummuissa antavat tuiki riittävän taustatuen, ja sen tukevan kivijalan, on sille muiden hyvä rakentaa.
Mean Old Woman jyrännee Purplen Stormbringerin polkua, mutta ei kopiona. Loistava riffi jälleen.
Levyn kaikki materiaali on lähtöisin Hännisen kynästä. Maria ei ole ihan niitä eilisen teeren naisia, mutta tästä raskaasta äidin kädestä emme ennen tätä ole saaneetkaan tuta. Hännisen ansiokkaaseen meriittilistaan kuuluvat ainakin pikapikaa mieleen putkahtavat Pelle Miljoonan, Freukkareiden sekä Dave Lindholmin bändikuviot. Ja onhan se jo pelkästään kirjoitettunakin hengästyttävää, kun mimmi laulunsa lisäksi soittaa bassoa, perkussioita ja pianoa, tällä levyllä käsissään vaikeroivien kitaran ja viulun lisäksi. Siinä on sarkaa kenelle muusikolle tahansa. Tehdä perässä.
Too Much Time voisi olla helpostikin erään aussibändin setistä, kun sitä seuraava October taas kumartaa riffinsä ja temponsa myötä Birminghamin suuntaan. Kyllä tuo d-vire kuulkaa sentään möyryää, eikä anna tuumaakaan löysää. Kunnes b-osassa on lupa hiukan melodisemmin hengähtää. Majurin soolo on tyylipuhdas.
Vierailjoina levyllä kuullaan itseään Michael Monroeta huuliharpussa Holy Matrimony -kappaleessa, ja levyn päättävässä eeppisessä Footprints In The Dark -tunnelmoinnissa kosketinosastonsa tyylikkäästi valloilleen päästää esimerkiksi The Opeth -bändistä tuttu Per Wiberg.
Ilahduttavasti live-soundilta enimmäkseen vaikuttavan levyn on äänittänyt, miksannut ja masteroinut Petri Majuri. Tuotanto ja sovitukset ovat yhtyeen yhteistyötä. Tästä on kovan uudehkon poppoon oikein hyvä jatkaa. Laitan joulupukille toiveen keikan kokemisesta.
Mount Maryn haastattelun Riffin numerosta 2/2021 pääset lukemaan tästä.
Mount Mary: "Mount Mary" (Ainoa Productions, 2021)
