Jos on käynyt rippikoulunsa viimeisen 30 vuoden aikana, ei todennäköisesti ole voinut välttyä törmäämästä Pekka Simojoen kirjoittamiin lauluihin. Niitä on laulettu iltanuotioilla ja konfirmaatioissa aina siitä alkaen, kun luterilaisen kirkon melko jäykkää messukäytäntöä lempeästi tuuppinut Afrikkalainen gospelmessu kiersi 80-luvun alussa ristiin rastiin maatamme ja tarjosi perinteisten virsien rinnalle jumalanpalvelusmusiikkia toisenlaisella poljennolla.
Simojoen kynällä on sittemmin kirjoitettu valtava määrä lauluja, joita on päätynyt erilaisten kokoonpanojen levyille, kymmenet ovat löytäneet tiensä lauluvihkoihin ja viisi hyväksytty myös nykyiseen virsikirjaan.
Kansainväliseen levitykseen suunnattu Nordic Praise perustuu pääosin 2012 julkaistuun ja kultalevyn myyntiin yltäneeseen suomenkieliseen ”Ylistys” -albumiin. Kierrätyksen yhteydessä englanniksi käännettyä materiaalia on kasvatettu muutamalla muilta julkaisuilta poimituilla kappaleilla, ja solistisista tulkinnoista vastaavat Jonnu Heikkilä, Hanna-Maria Helenius, Olli Helenius, Jepa Lambert sekä Kaarle Mannila. Sovituksista ja tuotannosta on huolehtinut pääosin Markku Perttilä.
Nordic Praise on omalla tavallaan yhtä funktionaalista musiikkia, kuin virret tai toisaalta vaikkapa disco. Sillä on oma paikkansa ja oma tehtävänsä, ja jonnekin muualle siirrettynä sen olemus ei välttämättä aukea.
Omimmillaan Nordic Praisen musiikki lienee herätyskokouksen tunnelman nostajana tai hartaushetken musiikillisena elementtinä. Laulupuoli kuoroineen soi mustan gospelin traditiosta kumpuavin soinnein ja hammondit kommentoivat autenttisin repliikein. Kirkkobändin perinteistä kokoonpanoa on kuitenkin laajennettu puhaltimin ja jousin, joiden myötä musiikissa on aimo annos myös ison orkesterin klangia, enemmän tai vähemmän viihteellisin sävyin.
Solisteilla on homma niin sanotusti hanskassa, muusikot ovat taidokkaita ja tuotanto huolellista. Kokonaisuutena Nordic Praise kuuluukin niiden harvalukuisten kotimaisten levyjen joukkoon, jotka tavoittavat kansainvälisen gospelsoundin varsin luontevasti.
Onnistuneimmillaan levy on perinteisten gospel-balladien kohdalla ja niiden lempeä tunnelma on ehyt ja tasapainoinen. Muutamaan biisiin on taas haettu calypson tai reggaen suuntaan viittaavaa, vallattomampaa sykettä ja vaikka sovitukset ovat kekseliäitä eikä osaamisen tasossa itsessään ole eroa, jää toteutus näissä kohden hieman kulmikkaaksi – kun laulufraasien mitat ja niiden sisäinen rytmiikka ovat alkujaan muunlaiseen poljentoon kirjoitettuja, eivät ne tahdo oikein mukautua saarimusiikin keinuvaan menoon, vaan jäävät väkisinkin eriparisiksi komppiin nähden.
Mimix-studiolla tallennettu ja miksattu Nordic Praise on suurprojekti, johon on osallistunut krediittien mukaan kolmattakymmentä laulajaa ja soittajaa. Näinä pienimuotoisten ja pitkälti konevetoisten tuotantojen aikoina tämä on erityisen ilahduttavaa.
Hattua on nostettava senkin vuoksi, että tällaisen perinteiseen tapaan sovitetun ja soitetun musiikin kääriminen kansainvälisesti vertailukelpoiseen pakettiin on aina ollut haasteellista Suomessa sekä hankkeisiin käytettävissä olevien resurssien niukkuuden että tuotantojen vähäisestä lukumäärästä väistämättä seuraavan kokemattomuuden vuoksi. Nyt mennään riman yli komeasti, hieno juttu.
Pekka Simojoki: Nordic Praise (Sisandi, 2014)
