Levyllinen virttyneitä pop-klassikoita livetaltiointina pelkille tv-kameroille ei kuulosta kovin freshilta ajatukselta. Olavi Uusivirta onnistuu kuitenkin loistavan orkesterinsa kanssa saamaan energiat virtaamaan myös kotiyleisössä. Parhaimmillaan henki puhuttelee.
Alun perin karanteeniajan tv-ohjelmaksi luodussa, Yle Olohuone -studiolivekonsertissa viime huhtikuussa esitetty kokonaisuus on löytänyt tiensä myös vinyylijulkaisuksi. Eikä suotta!
Siinä missä ohjelmasarjan muut artistit keskittyivät omaan tuotantoon, otti Olavi Uusivirta isomman haasteen ja pisti käyntiin todellisen lauantai-illan toivekonsertin, kuten levyn nimikin jo kertoo.
Riskinotto kannatti. Bändi on satojen keikkojen jälkeen timanttisessa iskussa ja solisti Uusivirta itse onnistuu ratsastamaan koko ajan aallon harjalla. Ilmassa leijuu hetken tuntu ja se on paljon, kun tietää että live toteutettiin ilman yleisön vuorovaikutusta. Se vaatii varsinkin solistilta erityistä kykyä sytyttää itsensä.
No, sitä kutsutaan ammattitaidoksi ja sitä tältä rykmentiltä löytyy. Kvartetti laajeni tätä keikkaa varten kvintetiksi, kun Uusivirta pyysi mukaan aiemmin bändissä soittaneen serkkunsa, kosketinsoittaja Jiri Kurosen. Urut, piano ja haitari laajentaakin hienosti näiden ikivihreiden laulujen soundia.
Huomionarvoista on se, että levyn tuoreinkin ralli on peräisin 1980-luvulta – Uusivirta itse on syntynyt vuonna 1983. Niinpä se, mikä toisille on ”kulunutta suomirockia” ja karaokebaarien väljähtynyttä keskiolutta, on nuoremmille sukupolville – näin sopisi ainakin toivoa – oldiesgoldies-löytöjä vanhempien levyhyllystä.
Juice, Hector, J. Karjalainen, Pave, Eput, Junnu ja Veikko Lavi saavat kaikki raitansa levyllä. Rauli Badding Somerjokea orkka tulkitsee peräti kaksi timanttia: Paratiisi (säv: Somerjoki, san: Arja Tiainen – Somerjoki) ja Valot (säv/san: Somerjoki).
Tässä kohtaa täytyy nostaa esille illan toinen solisti, Timo Kämäräinen, kitarasankari kirkkaimmasta päästä, tähti hänkin siinä missä Uusivirta. Ikonisen Paratiisi-soolon kohdalla Kämäräinen on tehnyt oivan ratkaisun, eikä lähde jäljittelemään alkuperäisen version soittanutta Jukka Tolosta.
Ilmaisuvoimallaan Kämäräinen onnistuu puhaltamaan uutta henkeä tähän lauluun, joka on yksi kaikkien aikojen soitetuimmista maassamme. Varsinainen kitaroinnin mestarinäyte taas on Valot-kappaleen soolo, joka nousi heti konsertin jälkeisessä humussa pieneksi some-hitiksi – eikä syyttä.
Onhan se melkoista taiturointia. Yhdessä Uusivirran kanssa he saavat kappaleeseen melkoisen tenhon. Baddingin alkuperäinen on ylittämätön, mutta lähelle tämä versio pääsee ja tekee kunniaa originaalille.
Myös vanhemman tanssimusiikin parissa orkesteri on tiukasti asian ytimessä. Kotkan poikii ilman siipii (säv/san: Junnu Vainio) soi upeasti ja Väliaikainen (säv: Matti Jurva, san: Tatu Pekkarinen) soi perinteikkäästi.
Tästä tunnelma eskaloituu potpuriksi, jossa siirrytään Rempallaan-jenkasta (säv/san: Kauko Käyhkö) saumattomasti Säkkijärven polkkaan (trad). Sota-aikojen klassikko oli hanuristi Vili Vesterisen taidonnäyte, jota on revitelty sittemmin niin kurtulla kuin skitallakin. Kämäräisen virtuositeetilla polkka saa kuitenkin suorastaan siivet ja Uusivirran hop-hop-kannustuksilla tunnelma on katossa niin studiossa kuin kotiolkkarissakin.
Kaikki kunnia myös mainiolle komppiryhmälle, jossa pianisti Kurosen lisäksi on piiskaa heiluttava rumpali Olli Krogerus sekä basisti Jaakko Kämäräinen.
Levyn päättää Veikko Lavin vakavampaan tuotantoon kuuluva slovari, Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Siinä vaiheessa Uusivirran energiataso on jo niin korkealla, että alkujaan harras veisu muuntuu yleväksi hymniksi. Leimallisin piirre Uusivirran laulussa onkin hänen ylävireinen ja nostattava laulutapa, joka poikkeaa jyrkästi perinteisestä suomalaisesta, alaspäin kääntyneestä kaihosta. Uusivirran melankoliakin soi duurissa.
Joka tapauksessa Lavin ikivihreä nivoo hienosti levyn langat yhteen ja Kämäräinen todistaa olevansa taitava säestäjä myös akustisen kitaran varressa.
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut (Universal / Yle Olohuone, 2020)
