Vuosi oli kenties 1998, mahdollisesti 2003 tai 2008, saattoi se olla myöhemminkin. Huhtikuu kuitenkin, ja kirsikat kukassa. Spotit valaisivat hämärän tilan etuosaa, seremonia alkoi.
Kuten aina, pääjohtaja Ikutarō Kakehashi (1930 – 2017) itse toivotti monikansallisen journalistijoukon lämpimästi tervetulleeksi Rolandin vuotuiseen lehdistötilaisuuteen Frankfurtin musiikkimessuilla.
Saimme jälleen kiitokset ajastamme ja kiinnostuksestamme. Sitten huomattavan taidokkaat ja oman erityisalueensa läpikotaisin tuntevat muusikot kukin vuorollaan esittelivät mihin kaikkeen tärkeimmät uutuusmallit pystyivätkään. Musiikillinen viihdearvo oli korkea ja tarjotun teknisen tiedon määrä huima.
Messuilla oli vuosikymmenten ajan tärkeä rooli tiedonvälityksen ja informaation solmukohtana. Miniluennot, workshopit, ja digitaaliajalle tultaessa ohjelmistojen ja miksereiden avoimet käyttökoulutukset osastoilla muodostivat oleellisen osan alan omaa vapaata sivistystyötä.
Internetiä ei vielä ollut, eikä se edelleenkään pysty korvaamaan kaikkea sitä mihin messut tapahtumamuotona parhaimmillaan ylsivät. Vuorovaikutusta, sitä juuri.
Näin alkoi tämänkertainen osa Riffin 30-vuotista tarinaa, joka syventyy siihen miten messukulttuurin ja messujen aseman muutos peilaa maailman muuttumista messujen ympärillä, ja kuinka syy ja seuraus ovat toisinaan erottamattomasti yhtä ja samaa. Kirjoituksen voit lukea kokonaisuudessaan 20. toukokuuta 2026 julkaistavasta printtinumerosta 2/2026.
Tilaa irtonumero kotiin kannettuna hintaan 18,80 € (sis-postikulut).
Riffiä myyvät myös Lehtipisteen myymälät kioskeissa ja marketeissa sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Digitaalinen Riffin näköispainos on myynnissä Lehtiluukku-palvelussa.