Toimituksen tietolaari

Digitaalinen langaton tekniikka monipuolistuu entisestään, kun kuluvan syksyn aikana on julkistettu ensimmäiset USA:n ja EU:n viranomaisten taannoin hyväksymää WMAS-periaatetta hyödyntävät tuotteet.

Dolby loi Atmoksen, Klang kehitti kolmiulotteisen kuuntelun korva-monitorointiin.
Kummankin yhteydessä puhutaan immersiivisestä audiosta.

Kaikki oppilaat eivät mahdu luokkakuvassa eturiviin, eivätkä myöskään kaikki soittajat tai laulajat voi tunkea tallenteella etualalle. Tai voivat kyllä koettaa, mutta ei siitä hyvää seuraa.

Sain kesällä 2005 lomamatkaa suunnitellessani varsinaisen kuningasajatuksen. Pöytälaatikossa oli nimittäin lastenlaulu, jossa puidaan sattumoisin matkustamisen ihanuutta. Olisihan mainiota, jos sellainen laulu voisi alkaa Välimeren kohinalla ja kaskaiden sirityksellä – pääsisi kuuntelija tunnelmaan ennen ensimmäistäkään soitettua ääntä!

Soittimen huollon lyhyen oppimäärän kertaus kitaranomistajalle jatkuu. Nyt syvennytään siihen, mitä voi ja kannattaa opetella itse tekemään ja missä kohden on jo hyvät syyt kääntyä ammattilaisen puoleen

Korona-aikana kitaransoitto nousi suosituksi harrastukseksi, joillekin ensi kertaa, toisille ehkä pitkänkin tauon jälkeen. Kerrataanpa lyhyesti kitaran säilyttäminen ja hoito, säätö sekä huolto.

Muutoksen syistä ei ollut täyttä varmuutta: johtuiko ilmestynyt vika ilmankostuttimien käytöstä huolimatta puun kuivumisesta? Vai olivatko edullisessa soittimessa käytetyt materiaalit tai rakennusmenetelmät syyllisiä tähän ilmiöön?

Ei löytynyt metsästä mustikoita, mutta pirunmoinen vatukko kyllä.

Lyhyen videon teko taitaa nykyisin jo lukeutua kansalaisen perustaitoihin siinä missä jotakuinkin viimeistellyn demoäänityksen tuottaminen on kuulunut muusikon oletettuihin osaamisiin jo kaseteille tallentavien portastudioiden päivistä lähtien.

Peruste lähikuuntelua tukevalle erilliselle subwooferille on usein se, että kaiutinparin taakse säteilevä basso kimpoaa seinästä kohti kuuntelupistettä ja summautuu sitten kaiuttimesta eteenpäin lähtevään aaltoon epäedullisessa vaiheessa aiheuttaen jyrkkiä kuoppia alarekisteriin.

Jos kytkee passiivielektroniikalla varustetun kitaran lyhyellä johdolla suoraan vahvistimeen, kitaran sointi on kirkas ja plektran kynsäisyt särmikkäitä. Kun tilalle vaihdetaan kyllin pitkä johto, soundi himmenee ja äänten alukkeet pehmenevät. Syynä on johdon kapasitanssi, joka kasvaa sitä suuremmaksi mitä pitempi johto on. Jotkut tykkäävät ilmiöstä ja ovat tehneet sitä osan omaa soundiaan, joillekin toisille ilmiö on kauhistus.

Akustinen kitara on rakenteeltaan erittäin keveä, mutta sen tulee silti kestää suurta kielten vetoa. Rakennusmateriaalina käytetään puuta, joka on herkkää ilman kosteuden vaihteluille. Arka yhdistelmä siis, mutta hyvin hoidettuna ja oikein käytettynä kitara kestää sukupolvien ajan.

Ennen syntetisaattorikautta monet sähköinstrumentit, kuten Hammond-urut ja Rhodes-sähköpiano olivat sähkömekaanisia. Samaan kategoriaan kuuluu myös analogiseen ääninauhuriin perustuva Mellotron, jonka tarina alkaa Kaliforniasta.

Älypuhelimeen saa pikkurahalla tarkan viritysmittarin ja musiikin tekoon tarkoitetut ohjelmistot sisältävät automaattisia vireenkorjaustoimintoja. Myös ihmiskorva harjaantuu, kun radiosta tulevasta musiikista on rosot ja epäpuhtaudet kiillotettu pois. Luulisi, että tällä aikakaudella puhdas vire on itsestäänselvyys.
Onko vire kuitenkaan niin yksinkertainen asia? Kolme eri musiikkialan ammattilaista ovat tahoillaan pohtineet virettä omasta näkökulmastaan.

Marokon Tanger oli 1960-luvulla muodikas paikka. Gibraltarin salmen satamakaupunki veti vapaamielisellä maineellaan puoleensa niin hippejä kuin muitakin vaihtoehtoisen elämäntavan harjoittajia, olivat syynä sitten tajunnanlaajentajat tai muut asiat. Ja onpa paikalla osansa myös tunnetuimman modaalisen kitaravirityksen synnyssä. Annetaan folk-muusikko John Renbournin kertoa lisää.

Täytyykö laulu, basso, virveli ja bassorumpu aina panoroida stereon keskelle? Onko siihen joku erityinen syy? Tai onko olemassa syitä, miksi ne kannattaa sijoittaa keskelle?

Tarina alkoi tavallisesta ja monen mielestä vähäpätöisestä seikasta – sähkökitaralle tyypillisestä hurinasta. Yksikelaisten vakio-mikkien soundissa ei itsessään ollut mitään moitittavaa, päinvastoin. Mutta kun alttius häiriöille tärveli nautinnon, jotain oli tehtävä.

Uudelleen pinnoittaminen on viisteiden korjaamisen ja runkojen lyhentämisen ohessa vanhojen rumpujen muokkaustoimista yleisimpiä. Selvitetäänpä kannattaisiko hommaan ryhtyä, ja millä ennusteella.

Tuttu tarina: tuli hankittua hyvä rumpusetti, mutta jokin siinä vähän mättää. Muutostarpeet eivät aina taltu kalvojen ja raudan vaihdolla, ja silloin täytyy hakeutua soitinsepän puheille. Eiköhän panna rummut remonttiin!

Ensimmäinen varteen otettava studiokeikka tuloillaan? 
Mitä pitäisi tietää ja tehdä, että sessioon tulisi valkattua oikeanlaiset kamat? 
Entä miten studiossa toimitaan ja rumpusetti valmistellaan niin, että se palvelee mikrofoneja ja äänitystilannetta mahdollisimman hyvin?