Artikkelit

Nettispesiaalit
Tommi Saarela
2/2012

Zildjianin Gen16-uutuusmerkin elektroakustisten AE-peltien kanssa onnistuvat helposti monet luovat erikoisvirittelyt, joita rumpali kaipaa ja osaa arvostaa, mutta jotka eivät ole olleet mahdollisia sähkörummustojen kumisilla tai muovisilla symbaalipadeilla.

Juttunäytteet
Riku Karvonen
2/2012
 

Teksti: Riku Karvonen, Kuvat: Tommi Posa

 

Vuonna 2011 julkaistiin useita laadukkaita delay-pedaaleita. Myös Visual Sound toi markkinoille oman vastineensa aiemmin ilmestyneiden, kehuttujen delay-uutuuksien rinnalle.

 Dual Tap Delay tavoittelee analogidelayn soundia. Itse viive saadaan aikaan digitaalisesti, mutta säädöt ja äänenvärin muokkaus tapahtuvat erillisellä analogipiirillä.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
2/2012
 

Teksti: Tommi Saarela

Perinteikäs Zildjian on tarttunut sähköön. Uuden Gen16-merkin alla julkistettu elektroakustinen symbaalimallisto väistää midit ja samplet, ja tavoittelee tuntumaltaan ja soinniltaan aitoa asiaa.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
2/2012

Soiton harjoittelussa esikuvilla on ainakin yhtä oleel­linen asema kuin urheilussa. Hankitaan samanlaiset rensselit kuin idolilla on, koetetaan kopioida soittotapaa ja soundia, frisyyristä ja pukeutumisesta puhumattakaan.

Nettispesiaalit
Misha Koivunen
1/2012

Helsinkiläinen Waltari on saavuttanut kunnioitettavan kahdenkymmenen viiden vuoden iän. Käsittämättömällä tavalla eri musiikkityylejä yhdistelevä kvintetti on mitä parhain esimerkki suomalaisesta hulluudesta ja ennakkoluulottomuudesta.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
1/2012
 

Teksti: Tommi Saarela

Äänittäjien ja musiikintekijöiden kestosuosikki Pro Tools päivittyy
huimaavalla vauhdilla. Kymppiversio antaa pelivaraa entistä muhkeampiin
miksauksiin, ja uusi HDX-prosessorirauta lupaa nostaa järjestelmän tehon peräti viisinkertaiseksi.

Nettispesiaalit
Tommi Saarela
1/2012

Pro Toolsin kymppiversiota on kritisoitu julkaisusta lähtien siitä, ettei se ole 64-bittinen ulkomaailmaan päin, mutta tämä on Avid-yhtiöltä harkittu ele – eihän mikään 64-bittinen arkkitehtuuri olisi tukenut vanhemman sukupolven ”sinistä” HD-laitekantaa. Nyt vanhat laitteet saivat jatkoaikaa uusien rinnalla.

Nettispesiaalit
Tommi Saarela
1/2012

Hauskaa Wavedrum Minin kanssa riittää. Ainakin kuuntelijoiden ilmeet ovat näkemisen arvoiset kun ensi kerran hämmästyttää yleisöä tömistämällä ilmoille bassarisoundia pelkällä lenkkitossulla!

Nettispesiaalit
Teksti: Misha Koivunen Kuva: Juha Seila
1/2012

Lyömäsoittaja Abdissa "Mamba" Assefa työskentelee free lance -muusikkona, eikä aseta liiemmin genre-rajoja tekemisilleen. Mies ei halua halua tai osaa nimetä lempimusiikkiaan, tekeminen on suhaamista laidasta laitaan, yhtälailla kuin joidenkin asioiden tekeminen on kausittaista.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
1/2012
 

Teksti: Lauri Paloposki

Line array oli periaatteena tunnettu ja jossain määrin myös hyödynnetty jo kauan ennen viimevuosien massiivista vyörytystä. Nyt Nexo todistaa etteivät summautumisilmiön edut rajoitu saliääneen vaan periaatetta voi hyödyntää myös monitoroinnissa.

Juttunäytteet
Jarmo Lehtelä
1/2012
 

Teksti: Jarmo Lehtelä

 

Applen iPad on avannut aivan uudenlaisen maailman musiikkilaitteille. Siitä todistaa näyttävästi myös Digitechin uusi kitaristeille suunnattu efektilaitteisto, jonka ytimeen heitetään näytöksi ja ohjainpinnaksi iPad.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
1/2012

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että nykymaailma on pirstaloitunut eikä yhtä yhtenäistä nuorisokulttuuriakaan enää ole. Ei musiikin valtagenreä eikä hallitsevaa muotia. Yleisöjen tavoittaminen on yhä työläämpää ja oikean kohderyhmän löytäminen hankalampaa kuin ennen.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
1/2012
 

Teksti: Tommi Saarela

 

Premier uudisti XPK-rummustojaan edellisen kerran viitisen vuotta sitten, silloin osana kolmiportaista Cabria-mallistoa. Nyt Cabriat ovat nimikkeenä eilispäivää ja tuore XPK esitellään osana upouutta Performance-mallistoa.

Nettispesiaalit
Mikko LInna
1/2012

Mikko Linnan kirjoittama artikkeli huilujen tekemisestä ja niiden käytöstä koulusoittimina julkaistiin Riffin numerossa 1/2012.
Jutussa mainitut nettilinkit tiedon lähteille ovat tässä:

Nettispesiaalit
Jarmo Lehtelä
7/2011

Uutta Rolandin kitarasyntikkaa mainostetaan soitontunnistukseltaan nopeimmaksi ikinä ja triggaamista kehutaan luotettavimmaksi kitarasyntetisoinnin historiassa. Nämä teesit voivat pitää paikkansa, mutta joko nyt ollaan vaativalle muusikolle riittävällä tasolla?

Muusikkona maailmalla
Kari Antila
7/2011
 

Muusikko Kari Antila asuu ja työskentelee Belgiassa. Hän on myös Riffin vakituinen kolumnisti, joka omalla palstallaan kertoilee kansainvälisestä menosta kitaristin näkökulmasta.

Numerossa 7/2011 Karin haastateltavana on maineikas kitaristi Carl Verheyen Los Angelesista. Keskustelu musiikista ja soittamisen ydinasioista koskettaa luonnollisestikin myös soittokamoja, ovathan ne oleellinen osa sähkökitaran soundin muodostumista.

 

Kertoisitko vähän kitaroista ja keikkalaitteistostasi?

Nettispesiaalit
Martin Berka
7/2011

Gibsonin ensimmäinen lankkumallinen sähkökitara, vuonna 1952 ilmestynyt Les Paul Standard, oli ulkonäöltään tietoisesti melko lähellä firman perinteisiä orkesterikitaroita. Konservatiiviset muusikot hyväksyivät rungon klassisen pyöreän muodon helpommin kuin ruuvikaulaisen ja tasakantisen Fender Telecasterin. Les Paulin kaarevassa kannessa oli myös se lisäetu, että työn vaativuuden takia se oli huomattavasti hankalampaa kopioida.

Nettispesiaalit
Tommi Saarela
7/2011

Studio Pasilassa pyörivän Striking 12 -musikaalin soitinkattauksen erikoisuus on Mark Woodin kehittelemä harvinainen kuusikielinen Viper-sähköviulu, joka on efekteineen olennainen osa show’n esitysohjeistusta. Studio Pasilassa näyttelevän, laulavan ja soittavan Veera Railion käsissä instrumentti luo sovituksiin poikkeuksellisen äänimaiseman.

Juttunäytteet
Martin Berka
7/2011
 

Teksti: Martin Berka
Kuvat: Tommi Posa

Pienikokoinen ja porrastettavalla teholla varustettu putkivahvistin sopii moneen tilanteisiin.

Pääkirjoitukset
Lauri Paloposki
7/2011

Kauan se kesti, langattoman sopan kypsyminen, monen kokin hämmentäessä. Mutta nyt on saatu päätöksiä aikaan, ja jollei sitä kenties voikkaan kutsua langattomien audiolaitteiden käyttäjien unelmien täyttymykseksi, niin ainakin pelikentän rajat ovat nyt selvillä.