Artikkelit
Reima Saarisen palsta
Reima Saarinen
1/2005
Keikkapaikkojen akustiikka ja siitä seuraava melun määrä on ollut korjattavien asioiden toivelistallani ykkösenä jo pitkään. Olen vaatinut keikkaolosuhteiden parantamista sekä puheissani että tällä palstalla säännöllisesti. Mitään ei vain tunnu tapahtuvan. Mitään kun ei ylipäänsä tehdä, jos ei ole aivan pakko. Sehän on liiketoiminnan katteesta pois. Tätä harva tuntuu ymmärtävän: kyse on liiketoiminnasta, eikä mistään muusta.
Levyarviot
Lauri Paloposki
Tällä levyllä mikään ei ole tavanomaista, ei sen paremmin kansitaide kuin musiikillinen sisältökään. Kokoonpano on sekin epätavanomainen, yhtyeen ytimen muodostavat Salla Hakkola (harppu, piano ja laulu), Eero Seppä (basso ja laulu), sekä Touko Ruokolainen (rummut, kellopeli ja laulu).
Uutiset
Lauri Paloposki
Oulun Musiikkivideofestivaalit ry kutsuu suomalaisten tekijöiden suomalaisille artisteille ja yhtyeille ohjaamat musiikkivideot kotimaiseen kilpailuun.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Aphex USB 500 -telakassa on tilaa neljälle 500-standardin moduulille, jotka voi USB-väylän ansiosta kytkeä nyt suoraan tietokoneeseen.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Kaiutinvalmistaja RCF aloitti jo 1949 perinteisten kartioelementtien valmistajana ja on sittemmin laajentanut tuotevalikoimaansa kokonaisiin kaiutinjärjestelmiin niin passiivi- kuin aktiivirakenteellakin. Mukaan ovat tulleet myös studiomonitorit sekä räkkiin asennettavat äänijärjestelmien ohjainyksiköt ohjelmoitavine automaatioineen.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Frankfurtin messuilla 90-vuotismerkkipäiväänsä viettänyt Beyerdynamic lanseerasi juhlinnan ohessa myös uusia tuotteita.
Levyarviot
Lauri Paloposki
Nyt on taitoa ja näkemystä mistä ammentaa – Markku Ounaskari, Kari Heinilä, Lena Willemark ja Anders Jormin ovat kukin omalla sarallaan äärimmäisen ansioituneita muusikoita, joiden meriittilistoilla riittää palkintoja, kunniamainintoja ja nimekkäitä soittokumppaneita.
Uutiset
Lauri Paloposki
Korg Taktile tarjoaa tietokonemuusikolle hyvin samantapaisia hallintakonsteja sekvensserin ohjaukseen kuin Akai ja Roland, joskin tietysti hieman omalla tavallaan.
Levyarviot
Lauri Paloposki
Teema-albumeita julkaistaan verraten harvoin, mutta mikäpä tarjoaisi sellaisen tekemiseen yhtä antoisat ainekset kuin kiistellyn ja ristiriitaisen maallikkosaarnaaja Maria Åkerblomin (1898 – 1981) elämä.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Kevään Prolight & Sound -messuilla esitelty FBT X-Lite ja X-Pro muodostavat parin, jossa X-Lite-sarja sisältää kolme kevyempään liikkuvaan äänentoistoon suunniteltua kaiutinmallia ja X-Pro taas kolme raskaampaan käyttöön tarkoitettua mallia.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Steinberg julkisti musiikin editointiin ja masterointiin tarkoitetun Wavelab-ohjelmansa uuden version jo Musikmessen yhteydessä, mutta nyt toukokuun koittaessa paketin pitäisi olla sitten jo myynnissäkin.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Vasta kun päästiin uutisoimasta messuilla esitellyistä MPK-sarjan kontrollereista, Akai ilmoitti lisäävänsä sarjaan vielä yhden mallin – matkustavalle muusikolle tarkoitetun MPK Mini Mk II -ohjaimen.
Levyarviot
Lauri Paloposki
William Suvanne luottaa yhtyeineen vankalla groovella pohjustettuun musiikkiin. Vaikka improvisointi yltyy paikoin myös melkoisen vapaaksi, ankkuroidaan valtaosa kappaleista kuitenkin selkeään poljentoon, jota on helppo seurata vaikka ei tällaista musiikkia olisi aiemmin kuunnellutkaan.
Uutiset
Lauri Paloposki
Puolangan Bändileirillä on tänä kesänä äänitekniikkalinja, jossa voi opiskella liveäänentoistoa ja äänittämistä huippuammattilaisten ohjauksessa.
Tuoteuutiset
Lauri Paloposki
Boss lupaa vastata huutoon, olipa tarpeen sitten saada perinteiseen kitarasoundiin kunnon mausteet, soittaa poikkeuksellisella vireellä tai muuttaa koko soitin vaikka ihan joksikin toiseksi instrumentiksi.
Levyarviot
Lauri Paloposki
Riku-Pekka Kellokoski on säveltänyt ja soittanut levyllisen musiikkia, jota ei ihan noin vain luonnehdita tyhjentävästi. Itunes luokitteli Yksinäinen vuori -levyn kategoriaan ”alternative”, eikä tulkinta mitenkään perusteeton ole.