Nayteikkuna

Intonaatio – kitaran ikuinen ongelma

Kitaran puhdasvireisyys, tai pikemminkin sen epävireisyys, on ikuisuuskysymys jota on koetettu ratkoa eri konstein ja vaihtelevin tuloksin. Slide- tai steel-kitaran soittaja voi justeerata jokaisen soittamansa äänen sävelkorkeutta portaattomasti, mutta nauhallista otelautaa vasten kieliä painettaessa musikantin on tyytyminen nauhojen asentajan ja kitaran säätäjän tarkkuuteen, sillä soittaessa ei näppisäätöä juurikaan ole. Eri soittimissa on kuitenkin hienon hienoja eroja sen suhteen, miten lähelle puhdasvireisyyttä niillä päästään. Katsotaanpa hieman miksi.

Mensuuri, kielen soivan osan pituus

Mensuurilla tarkoitetaan kielen vapaasti värähtelevän eli soivan osan pituutta, käytännössä virityskoneistojen puoleisessa otelaudan päässä olevan satulan ja runkoon kiinnitetyn tallan (tai kielisillan) välistä etäisyyttä. Sekaannuksia aiheuttaa se, että englanninkielellä talla on satula (saddle), kun taas suomalainen satula on englanniksi nut.

Kun tiedetään kielen mensuuri, voidaan otelaudan nauhojen paikat laskea kaavalla. Jos kyseessä olisi steel-kitara, puolisävelet vaihtuisivat jotakuinkin niissä kohdin kieltä, jotka laskukaava ilmoittaa. Nauhallisen kitaran kanssa kuvioon ilmaantuu kuitenkin kaavaa sotkeva häiriötekijä, kielen painaminen otelautaan: kun kieli painetaan otelautaan, se venyy ja samalla sen jännitys kasvaa. Sen seurauksena alaspainettu kieli ei soi vapaaseen vire-tasoon verrattuna puhtaasti vaan ylävireisesti.

Intonaatio korjaa, eikös?

Ratkaisu on intonaatio, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kieltä rungon päässä kannattelevaa tallaa tai yksittäistä tallapalaa siirretään kauemmas, jolloin kielen mitta pitenee ja alaspainettu sävel soi puhtaammin.
Tyypillisin intonaatio-ohje kehottaa etsimään tallalle sen paikan, jossa 12. nauhalta alaspainettu sävel soi puhtaasti oktaavia korkeammalta kuin sama kieli vapaana. Tämä onkin itsessään pätevä ja hyväksi koettu kompromissi, joka joissain tapauksissa ei kuitenkaan tuota tyydyttävää tulosta.
Ensimmäinen edellytys onnistumiselle on se, että kitaran muut säädöt ovat kunnossa. Toisin sanoen kaulan asento ja suoruus/notko ovat asianmukaiset ja kielten korkeus säädetty optimiin. Nämä seikat ovat osittain makuasioita, mutta hyvän maun rajana voi pitää särinä- tai vireongelmia: jos niitä ilmenee, jotain on tehtävä.

Onko satulassakin syytä?

Vaikka em. seikat ovat kunnossa, vireessä saattaa silti olla toivomisen varaa etenkin ensimmäisten kolmen nauhan alueella. Tähän vaikuttaa kaksi asiaa: kun intonaatio tehdään siirtämällä vain tallapalaa, korjaa siirto kielen venymisestä aiheutuvaa jännitteen nousua suhteessa kielen kulloinkin soivaan pituuteen. Käytännössä sitä voimakkaammin mitä ylemmäs otelautaa edetään. Toinen ensimmäisten nauhojen vireisyyttä huonontava tekijä on kuitenkin satulan liiallinen korkeus. 
Alanauhoilla alaspainetut sävelet soivat ylävireisesti vapaaseen kieleen verrattuna, mutta tilanne korjataan puuttumalla nyt vapaan kielen vireeseen: ongelma helpottaa kun vapaan kielen mittaa lyhennetään siirtämällä satulaa aavistuksen verran tallaa kohti.

Erilaisia ratkaisuja

Ilmiö on ollut tunnettu jo pitkään ja eri soitinrakentajat ovat ratkaiseet pulman vaihtelevasti. Sekin jo auttaa, kun koko satula sijoitetaan alunperin hiukan lähemmäs ensimmäistä nauhaa peruslaskukaavaan verrattuna.
Epävireisyyden määrä riippuu kuitenkin kielen jännityksestä, massasta ja rakenteesta, joten jokaisella kielellä satulaa pitäisi siirtää hieman eri määrä. Tästä seurauksena ovat syntyneet mm. satulan porrastukseen perustuvat kompensaatiotekniikat (pääkuvassa ESP:n ltd xtone -kitaran porrastettu satula), joista tunnetuin lienee Earvana (periaatepiirros jutun lopussa), sekä satulan sijoituksen, tallapalan poikkeavan intonaation ja viritys-offsetit yhdistävä Buzz Feiten -systeemi.
Ensinmainittu on mahdollista asentaa itsekin soittimeen, jälkimmäinen vaatii lisensoidun asentajan. Ja ennenkuin kumpaakaan lähtee suinpäin kokeilemaan, on soitin syytä viedä ammattitaitoiselle soitinkorjaajalle, joka osaa varmuudella paikallistaa vireongelmien syyn ja ehdottaa oikeata ratkaisua.

Earvanan periaatepiirros patentti-hakemuksessa.

 

Oheinen teksti on julkaistu alunperin paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 4/2011).

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta

 

23.02.2014
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy