Hyvä lukija. Pelkäänpä, että tämänkertaisesta kolumnista tulee hieman erilainen: ei mutaan vajoavia busseja, ei murtuneita luita, ei noloja tilanteita, ei yllättäviä pelastuksia – sen sijaan hieman pienimuotoisempaa henkistä juustoa ja hiirenloukkua, koskien jokaista luovaa ihmistä. Ja vaikka käytänkin writer˘’s block-ilmaisua, en missään nimessä tahtoisi tulla rinnastetuksi kaiken maailman alentuvasti kitiseviin jariperäsvuo-tyyppisiin tv-shop-parantajiin.
Ehdottomasti hirveimpiä hetkiä elämässä ovat ne, kun kello tikittää, uutta pitäisi luoda ja pään sisällä ei kuulu muuta kuin Vintiöt-sarjasta tutun Kummallisten Tilanteiden Miehen “mieti, mieti”-patistus. Jos kaiken lisäksi istutaan studiossa ja takana huohottaa laskun maksava asiakas, ei tilanne tunnu mitenkään erityisen hohdokkaalle. Siinä vaiheessa “kokemuksesta” on hyötyä ja työstä selvitään “rutiinilla”, näyttämättä vilahdustakaan sisällä vellovasta kriisistä asiakkaalle.
Writer’s block – kun mitään ei synny. Tässäkö se p**kele nyt sitten on? Eikö enää mitään? Ei edes huonoja ideoita – olisihan sekin luovuutta? Ja voi, miten päässä soi kun olin nuorempi ja tuntui siltä, etten millään ehdi kirjoittamaan kaikkea muistiin. Ensimmäiseksi kimppuun hiipii ihmetys, sitten epäilys. Mieli lähtee vaeltelemaan ja kehittelee kummallisia teorioita luovuuden eh¿tymisestä (huom: kehitellen, siis luoden!).
Monilla ensikosketus pikku luovuustukkoon saa aikaan masennuksen, useimmiten lievän, josta selviäminen kestää tietyn yksilöllisen ajan. Toistuessaan tukko aiheuttaa yhä pahempia jälkikaikuja, joillakin jälkitaudiksi kehittyy tyystin toinen työ, koska “vanhaan ei ole paluuta”. Onpas.
Olin viime syksynä ahkeroinut ja taistellut tuulimyllyjä – deadlineja – vastaan oikein urakalla, polttanut kynttilää ei vain molemmista päistä vaan suorastaan avonuotiolla ja haudannut itseni kaiken mahdollisen alle, unohtaen elämän pikku ilot. Kun työt olivat valmistuneet, putosin mätkähtäen ajatusten perunakellariin ja huomasin olevani täysin tyhjä. Edes univelkasaneeraus ei auttanut. Alkoi näyttää siltä, että olin ottanut askeleen kohti eläkeduuniani, divemaster-koulutusta (heh, sattumalta hauska sanaleikki, mutta oikeastikin laitesukellus on hieno harrastus).
Kului päiviä etten käynyt työhuoneellani. Toisinaan ajoin p⁄ortin ohi tai kävin sisäpihalla varmistamassa, etteivät pitkäkyntiset olleet tyhjentäneet taloa turhasta elektroniikasta. Viikko tuli täyteen, toinenkin. En edes kaivannut työhuoneeni espressokeitintä ja sen vastustamatonta kahvintuoksua. Odotin vain “hyvää ideaa” ja hylkäsin yksi kerrallaan kaiken mikä päässäni soi. Sitten päätin lähteä lomalle.
Jo lentokoneessa oloni keveni. Nukahdin sikeästi ennen nousua ja heräsin bussista hotellin edessä. Hmm? Ilma oli aurinkoinen, tyystin toista kuin koto-Suomessa. Kamat huoneeseen ja kävelylle, Barcelonan tunnelmasta nauttimaan.
Vasta iltamyöhällä askeleet kuljettivat takaisin hotellia kohti, ohi melskaavan nuorisoporukan. Melskaavan? Ei, ei hemmetissä melskaavan vaan flamencoivan! Nelihenkinen pikkuporukka (kitaristi, laulaja, peltikanisteria naputteleva perkussiomies sekä tanssija) esitti flamencoa improvisoiden, näin minulle englanninnettiin. Biisit kehiteltiin siinä siltä istumalta, mitään ei oltu sovittu. Neljä musiikinopiskelijaa oli päättänyt tienata hieman ekstraa harjoitusten ohella ja järjesti ex tempore -improvisaatiokonsertin goottilaiskaupunginosan kujalla, roomalaismuurin läheisyydessä. Katsoin vesittynein silmin sitä intoa ja paloa, intohimoa, ja jokin liikahti pahan kerran sisälläni. Ihan “klonks”, kunnolla. Ehdottomasti paras konsertti, minkä olen koskaan nähnyt. Onneksi satuin paikalle.
Mahtoiko johtua esityksestä vaiko pitkistä päiväunistani, mutta hotellissa uni ei tullut. Sen sijaan mietin ja kuuntelin edelleen mielessäni katusoittajia. Seuraavana päivänä kirjoittelin yhden idean muistiin, sitä seuraavana pari... Voimakas myönteinen kokemus näköjään siivittää mielikuvitusta. Oikeastaan ymmärrän hyvin niitä, jotka hankkivat endorfiini- ja mielihyvähyökynsä tavalla tai toisella – en kuitenkaan suosittele ihan kaikkia tapoja, en ainakaan kemiallisia.
Nyt syksyn ja alkutalven mittaan olen kuunnnellut kovasti itseäni, omia ajatuksiani ja tullut siihen tulokseen, että kello taitaa olla toiseksi pahin viholliseni. Pahin olen minä itse, ylituomari, kaupunginviskaali, pyöveli ja vanginvartija. Luin eilen eräästä kirja(se)sta sähkölampun keksijän Thomas A. Edisonin lausahduksen “Okei, toi lamppu toimii nyt, mut 200 muuta meni kyl tuhannen päreiks”.
Itsekritiikki ja kyynisyys tuhoaa tuhansia hyviä ajatuksia ja se, ettei niitä ajatuksia sanota ääneen on lähes rangaistava teko. Ja jokin tänään naurettavalta – sanotaan nyt suoraan: paskalta – tuntuva idea voi olla huomisen projektin pelastus.
Siksipä päätinkin luoda säännöt: istun joka päivä alas joko kotonani tai työhuoneellani ja teen “jotain”. Ihan mitä vaan, kahdeksan tahtia riittää. Tai pari samplea, muutama soundi, kaikki kelpaa. Kotikoneella on mukavaa tehdä rumpulooppeja soIhvalla rötköttäen – Ableton Live on muuten loistava työkalu looppihommiin!
Yllättäen äänikirjastoni ja ideakansioni on alkanut täyttyä. Toki siellä on paljon kyseenalaistakin materiaalia, mutta useimmiten yllätyn edelleen positiivisesti kansiota kahlatessani. Ja tärkeätä on tyhjentää pää ja panna muistiin myös huonot ideat, muuten hyville ei jää tilaa kasvaa ja kehittyä.
Kaikki säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi ja niinpä en teekään tänään mitään. Kirjoitan vain tämän ja sitten teen sapuskaa, keitän pari kupillista hyvää espressoa tilkalla maitoa eli cortadoa ja menen leffaan, ostan ehkä pussillisen karkkia, katson vielä dokumenttikanavalta tallentamani haidokumentin kotona leffan jälkeen (jotta osaan varoa tietyissä vesissä sitten eläkevaarina) ja muistan pestä hampaat ennen nukkumaan menoa!
Ja juu, hyvää tätä vuotta!
Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina painetusta lehdestä… Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 1/2005 yhteydessä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta
