Nayteikkuna

Jokaisella tunnilla on hintansa

Luulenpa, että luovalla alalla työskentelevien henkilöiden niin sanotut indeksikorotukset ovat unohtuneet viimeiset 15 vuotta putkeen, ja sen seurauksena täysipäi(väi)sten muusikkojen (yms. luovien ihmisten) ostovoima ei ole ihan parhaalla mahdollisella tolalla. Syytä tähän lienee sopivaa hakea myös osittain peiliin katsomalla, vastapuoli kun saa tavoitteensa läpi usein aivan liian helposti.

Juttelin taannoin ystäväni kanssa, olkoonpa hän nimeltään vaikkapa Kalle S., ja vaihdellessamme kuulumisia puhe kääntyi väistämättä kohti neuvottelutilanteita ja vallitsevia olosuhteita hyytävine esimerkkeineen. Oletusarvona duunineuvottelussa tuntuu nykyään olevan se, että mikäli kyseessä on musiikin tekeminen vaikkapa tv-elokuvaan, vastapuoli vetoaa tinkiessään siihen, että “Teostothan sä sit tietysti saat tästä, että ota se ny sit huomioon tarjouksessas, kato ku sejase tekee näitä tyyliin satasella plus teostot”.
Lue: tekijänoikeudelliset tienestit = langettava entiteetti, pois palkkiosta, hui kamala.
Kiitos järjestelmän, ne rahat muuten tulevat vasta aikaisintaan ensi vuonna – jos silloinkaan. Aikaa kuluu ja muusikko nälkiintyy. Mutta jollei itse ottaisi duunia vastaan, löytyisi aina joku joka suostuu tekemään halvemmalla kuin kukaan muu. Nämä turkasen joo-teen-koko-levyn-tonnilla-heebot syövät sinunkin leipääsi, parahin lukija ja luovan työn tekijä.
Olenkin lähtenyt sille linjalle, että kerron palaverissa muka eronneeni Teostosta mikäli näihin piuhoihin sotkeennutaan ketunhäntä kainalossa. Että liksa liksana, lakisääteiset lakisääteisenä. Kannattaa kokeilla, suosittelen. Yllätytte iloisesti. :-)

Jokainen yli 10 vuotta aktiivitekijänä työskennellyt on varmasti kohdannut aleporukkaa, joko pöydän toiselta puolelta tai kollegoina. Äskettäin muuan audiovisuaalisella alalla toimiva ystäväni kertoi uskomattoman yhtälön: eräs henkilö suostuu 600 eurolla tekemään puolituntisen, valtakunnan verkkoon päätyvän dokumentin; käsikirjoittamaan, kuvaamaan (toisinaan palkkaamaan myös ekstrakuvaajan), editoimaan, miksaamaan – jopa tekstittämään koko höskän.
Vaikka jokaisesta näistä em. proseduureista selviäisikin ammattimaisesti yhdellä vedolla, reaaliajassa, ei tuntipalkaksi tule kovinkaan kummoista latia.
Pointti tällä kitinällä on: työllä on oltava hintansa. Jokainen työn parissa vietetty tunti omaa aikaa maksaa rahaa – tai muuten tuhlaat omaa vapaa-aikaasi.

Kylppäriremonttini yhteydessä tehty laatoitus maksoi 1600 euroa ja heppu purki, pohjusti, vesieristi sekä laatoitti ja saumasi koko höskän viikossa. Toisin sanoen viisi kuusituntista työpäivää, kuivumiset päälle. Äkkiä kun laskee, kaverin fyysiselle työlle tuli hintaa 1600e/35h = 53,33 euroa per tunti, raskaasta duunista. Ja se oli ns. sisäpiirihinta, kuitilla (kosteiden tilojen remontteja EI tehdä pimeästi, kuten ei yhtään mitään muutakaan, ne maksettavat verot ovat sijoitus vanhuuttamme varten ja piru vie, jokainen poliitikko joka lupaa populistista, yletöntä veroalea pitäisi...).
Enhän minä muuten tähän kiinnittäisi huomiota, mutta kun kerran on lähtenyt siwalinjalle, on vaikea ryhdistää tulotasoaan myöhemmin, kun älli palaa päähän. Tänään tehtävät valinnat leimaavat huomista.

Tästä oikeastaan päästäänkin – lopultakin – VARSINAISEEN aiheeseen (lahtelainen syttyy hitaasti). Jokaiselle freelancerille, toiminimelle, osake- ja kommandiittiyhtiölle jne. pitäisi määrätä lakisääteiseksi työpanoksen hinnoittelun lyhyt oppimäärä ennen toiminnan aloittamista. Ja kolme vuotta toiminnan aloittamisesta pitäisi järjestää jatko-kurssi, jos pulju ylipäänsä on vielä pystyssä.

Sekin pitäisi huomioida hinnoittelussa, että luovalla alalla on vaikea jättää hanskoja päivän päätteeksi naulaan ja unohtaa koko homma, mennä himaan ja tyhjentää päänsä tavalla tai toisella. Nämä duunit kuplivat mielessä, ovat osa elämää, palaavat mieleen hampaita harjatessa, syödessä ja ainakin allekirjoittanut on hemmetin monta kertaa elämässään joutunut – väkisin – kirjoittamaan jotakin muistiin keskellä yötä, kun “jokin” ei jätä rauhaan. Oikeastaan tällä alalla ei tehdä työtä, tällä alalla vain eletään joka hetki, ja sitä suuremmalla syyllä pitää kiinnittää huomiota duunin ja kompensaation korrelaatioon. Sitä paitsi, eiköhän jokainen luova yksityisyrittäjä yritä parastaan joka kerta, jokaisen duunin yhteydessä?

Tein kerran, vuosia sitten, empiirisen tutkimuksen. Merkkasin kalenteriini erääseen urakkaan liittyvät työtunnit, meilit, puhelut, istumiset, palaverit, ajamiset palaveriin jne., aivan kaiken, myös ajatustyön yms. “immateriaalitoiminnot”. Viivan alle tullut häkellyttävän suuri tuntimäärä määritteli palkkion – onneksi vastapuoli, oikea kehäkettu, oli reilu ja itse ehdotti tätä menetelmää (tuhannet kiitokset, Anne L.). Taisi kiltti ihminen vain sääliä laihaa ja nälkiintynyttä parikymppistä pojankloppia ja opetti hellästi tukistaen työn arvottamista ja palkkion määrittelemistä. Sen koommin en ole aliarvioinut omaani enkä toisten aikaa, olkoon työtä tai vapaata.


Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina uusimmaasta painetusta lehdestä… Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 3/2007.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio on vuosikerrasta 2011 alkaen ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta

Lehden voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 

12.04.2014
|
Petri Alanko
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy