Nayteikkuna

Epäpyhä kolminaisuus

Rakkaat lukijat. Toisinaan vastaani tulee ihmisiä, joiden tapaturma-alttius ylittää normaalin käsityskyvyn rajat. En tarkoita tällä peiliin katsomista, vaan pääkaupunkiseudulla ja ihan hivenen sen ulkopuolella asustavaa kaksikkoa (basisti ja rumpali), jolle mikä tahansa sekä inhimillinen että epäinhimillinen on tuttua. Olen itsekin kohdannut kaikenlaista sitten vuoden 1989, mutta nämä kaksi (olkoot Takku ja Tikku) ovat oma kirjasensa vakuutusilmoitusten synkässä meressä. Keskellä sitä. Me muut olemme rannalla.

Ihan pari anekdoottia vain, malliksi. Soitin aikonani sähköpianoa ja Hammondeja sessiossa, jossa Takku oli rumpalina. Kaverin groovetatsi on uskomaton, samoin dynamiikan taju, joten soittaminen sinällään on nautittavaa. Sen sijaan puhuminen kannattaa hoitaa minimissään viiden metrin päästä. Kesken session Takun toinen kapula katkesi, mutta kätevänä miehenä Takku käänsi kapulan toisin päin, soitti siis “kyntöpäällä”. Tuli tauko, ja Takku esitteli pyörittelytaitoaan, heilaıutti kapulan komeaan hyrräliikkeeseen sormiensa ympäri ja töks – kapula silmään, se murtunut, säleinen pää edellä. Härskin näköistä touhua.
Noh. Kaveri taksiin, sessio hetkeksi seis ja palaveri pystyyn. Koska kyseessä oli artistin X joululevy, ei sessiota sopinut jättää kesken, sillä käytiin jo alkusyksyä. Kaivoin olkalaukustani silloisen 12-tuumaisen Powerbookkini ja pyysin äänittäjää siirtämään siirtokovikselleni äskeisen biisin rumpuraidat. Samalla kun muu bändi soitteli pikkufillejä ja paikkaili osuuksiaan, editoin rumpalin soitoista samplesetit EXS-24:ään ja kehittelin yksittäisistä raidoista sekä stereobounceista kvantisointikartat. Seuraavien kahden biisin rummut tulivat rumpalin omilla soundeilla Logicista, rumpalin kvantisoinnilla höystettynä (luojan kiitos perusbiitillä selvittiin). Levy ilmestyi ajallaan ja rumpalikin taisi saada gramex-merkinnät kyseisistä biiseistä. Reilun kaupan rummut.

Tikku sen sijaan on erikoistunut eläimiin ja hyönteisiin – siis hasardimielessä, toisin kuten useimmat bas… muusikot. Anteeksi. Oli kesän ensimmäinen hellepäivä ’90-luvun alussa, löyhäkän leppeä, ilma kostea ensimmäisen sadekuuron jälkeen ja aurinko laskemaisillaan. Tikun muovilasissa oli ananasmehua ja toisen käden sormien välissä kärysi Nortti, punainen. Tuli pikkupaikan aika ja Tikku riensi pajaan, jättäen tupakan ja mehun pöydälle. Paikko osui kohdalleen ja Tikku kipitteli takaisin pihamaalle – vain huomatakseen, että tupakka oli tipahtanut vahakankaalle ja kärysi ilkeästi haisten. Ja miten reagoi bassomies? Eikun taputtelemaan.
Vahakangas tarttui sulaneena sormiin ja kaveri irvisteli tuskasta kiljuen.
Fiksuna miehenä Tikku syöksyi vilvoittelemaan sormiaan lätäkköön ja huljutteli siellä vasenta kättään, mutaisessa vedessä.
– Tuokko sen mehun siitä, kaveri ähkyi kyykyssä.
Sen kummemmin kuppiin katsomatta annoin muovimukin Tikun käteen ja kaveri hulautti loput mehusta kitusiinsa; ja sai suuhunsa ampiaisen. Varttia myöhemmin Tikku murjotti autossani matkalla Jorvin ensiapuasemalle. Tämän jälkeen bassojen paikkaamiseen käytettiin Akai S-tonnia, mutta paikkainstrumentin tekemiseen meni – kiitos antiikkityökalujeni – kohtuuttomasti aikaa. Mutta Tikun vanha Ampeg muhisi mukavasti lopuillakin biiseillä.

Pari kesää myöhemmin Tikku löysi piuha-askistaan festarikeikalla kyyn, joka puri miestä etusormen ja peukalon väliseen pehmeään kohtaan. On ihailtava työmoraalia, että alkamassa ollut keikka hoidettiin samalla kädellä loppuun asti.
Samalla festarilla Takku unohti lukita pakunsa käsijarrun ja niin Transit valui perä edellä jokeen tai johonkin sen tapaiseen. Mentyksiin kirjataan Ludwigin setti: ei se törmäys eikä äkkipysähdyskään vaan sisään tulvinut vesi.
Viime vuonna Tikku sai katkenneen kielen hampailleen; etuhampaasta palanen irti ja ienkin siinä repesi.
Takku puolestaan meni toisen kerran naimisiin (heh). Häissään sulhanen pyörtyi onnesta ja löi nenänsä kastemaljaan. Nooh, ei meillä lasketa, mutta sain kaverin tokasta pompusta kiinni. Samoissa häissä kytkin syntikkaani ja kaadoin mukillisen tärpättiä (tai jotain) jatkoroikkaan. Puf! (Kyllä, minäkin siis dorkailen, vaikka jokin osansa asiain kulkuun täytyi epäilemättä olla kaksikon läsnäolollakin?).

Kaikkien näiden kaveruuden täyttämien vuosien jälkeen olemmekin nyt kirjaimellisesti kivettyneinä pelosta, silkasta kauhusta. Vaikka tunnemmekin toisemme jo pitkän ajan takaa – tai ehkä juuri siksi – olemme onnistuneet välttämään yhteiset sessiot varsin hyvin. Mutta nyt ilmestyskirjan kauhut odottavat maaliskuun puolivälissä. Olemme vitsailleet etukäteen asiasta ja iChat on osoittautunut tässä puuhassa oivalliseksi kommunikaatiovälineeksi. Hasardin todennäköisyys kuitenkin muistutti itsestään eilisessä etäsessiossa, jossa lähetin pojille mp3-demot kesken chatin.
Lopputulos: Disconnecting.
Että se siitä sitten. Airportin valot olivat hiljaa ja vanha luotettava kaapelimodeemini haisi hiukan hassulle. Mihin tässä vielä päästäänkään…

 

Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina uusimmaasta painetusta lehdestä. Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 1/2007.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Lehden digitaalinen versio on vuosikerrasta 2011 alkaen ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta, www.lehtiluukku.fi/lehdet/riffi

Lehden voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 

05.04.2014
|
Petri Alanko
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy