Children of Bodomin loppuvuodesta jättävä kosketinsoittaja on luottanut tavaramerkkisoundeihinsa samalla, kun bändi on parinkymmenen vuoden aikana jalostanut extreme metal -musiikkinsa perusajatusta koko ajan tiukemmaksi paketiksi. Viime aikoina Janne Wirman on alkanut maustaa soundipalettiaan muun muassa modulaarisyntikoilla.
Children of Bodom on jyllännyt suomalaisessa metalliskenessä jo yli 20 vuotta ja vienyt sekä genreä että itseään menestyneesti eri puolille maailmaa.
Keväällä ilmestynyt Hexed-albumi osoitti jälleen, että yhtye ei ole löystynyt vuosikymmenten saatossa lainkaan, vaan päin vastoin. Bändin menestyskaavaan kuuluu, että perusajatus on yhä sama kuin 1990-luvun lopussa, mutta soitto, soundimaailma ja biisit ovat joka levyllä aina entistä tiukempia.
– Ajat muuttuvat, mutta perusajatus on ollut sama, ja se on ollut tärkeintä. Kun tehtiin paria ekaa levyä, oltiin lapsia mutta innokkaita. Fiilislataus on tietty eri. Kun homma hioutuu, tekee levyjä ja treenaa, niin eihän sitä samaa vaarantunnetta enää saa, mitä oli ekoilla levyillä, Children of Bodomin kosketinsoittaja Janne Wirman sanoo.
– Tietysti tähän liittyy myös musiikkiteknologian kehitys. Alkuaikoina kiipparit vedettiin suoraan Adat-nauhalle. Ei ollut midiä eikä kikkailuja. Soitin joka äänen nauhalle.
Marraskuun alussa Wirman, rumpali Jaska Raatikainen ja basisti Henkka Seppälä ilmoittivat jättävänsä bändin. Yhtye tekee kuitenkin tässä lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan vielä joulukuisen Suomen-kiertueen.
Wirman tuli itse Bodomiin, kun bändin ekan levyn Some-thing Wildin biisit oli sävelletty. Bändillä oli koskettimien soundimaailmaan jo jonkinlainen näkemys, ja tästä muodostuivat muutamat tavaramerkkisoundit, jotka ovat pysyneet Bodomilla ja Wirmanilla matkassa.
Esimerkiksi sellaiset soundit kuin orchestra hit ja bell patch ovat pysyneet lähes identtisinä alkutaipaleen levyihin verrattaessa.
Uusi synainnostus
Koska Wirmanin soundimaailma on pysynyt pitkälti samana, on myös laitearsenaali ollut hyvin vakiintunut. Esimerkiksi Rolandin XV-5050-moduuli on ollut varsinkin livekäytössä luottopeli lähes alkuajoista saakka.
– Mä en ollut innostunut vuosiin ostamaan kamoja. Olen vetänyt samalla paletilla, johon oon tottunut. Himaräkissä toki on vähän vaihtunut kamat, ja levyillä ollut tietty aina muutakin. Mutta nyt oon ostanut hirveän läjän synia. Pari vuotta sitten hankin Rolandin Boutique -sarjan laitteita, ja mulla on aina pari purkkia ollut rundilla mukana. Niistä lähti innostus ostaa uusia vehkeitä.
Nyt innostus on laajentunut modulaarisyntikoihin.
– Päätin 20 vuotta sitten, että modulaaria en ikinä rakenna. Siihen menee kaikki rahat. Mutta nyt pari vuotta sitten aloitin sen homman. Soundin luomisessa on loputtomat patchaily-mahikset. Perussynalla ei saa samoja asioita, eikä asioita voi laittaa samalla lailla eri järjestykseen, miten haluaisi. Siinä myös yhdistyy hauskasti monenlainen nörtteily, kun kolvailee moduuleita kiteistä itse. Toki paljon ostan myös valmiita moduuleita.
Polyfonisella modulaarisyntikalla on tehty Children of Bodomin tuoreelle levylle joitakin pädisaundeja. Livenä Wirman testasi modulaaria ensimmäistä kertaa bändin elokuisella jättikeikalla Helsingin Kaisaniemessä.
– Monofonista modulaaria käytin synabassossa ja polyfonista ajoin mukaan pädisaundeihin. Jälkimmäisestä oli käytössä kaksi versiota, pehmeämpi ja vähän sirkkelimäisempi.
Kun Wirman alkoi tutustua modulaarimaailmaan ja rakentaa polyfonista modulaaria, hän huomasi, että kotimaastakin löytyy juuri sellaisen valmistaja. Wirman onkin alkanut tehdä yhteistyötä suomalaisen Supercritical Synthesizersin kanssa.
Synakamainnostus on herättänyt Wirmanissa myös kiinnostuksen kuumana käyvään synthwave-genreen, joka kumartaa 1980-luvun populaarikulttuurin ja sen soundtrackien suuntaan.
– Olen kirjoitellut synthwave-biisejä. Haluaisin tehdä vähän synkempää musaa kuin vaikkapa Carpenter Brut, yhdistellä synthwaveen enemmän heavy metal -puolen kamaa. Uskottavalla hevikitaralla voisi saada hauskan soundin. Haaveilen myös, että soittaisin siihen itse rumpuja. Saisi mukaan orgaanisuutta, kun seassa olisi oikeita rummuniskuja. Katsotaan päätyykö biisejä ihan julkaisuun asti.
Mahdottomia sormituksia
Children of Bodomin musiikissa yhdistyvät niin melodinen death metal, thrash metal, sinfoninen black metal kuin neoklassinen metallikin. Bändi itse on tituleerannut musiikkiaan joskus ex-treme metaliksi.
Nopeat melodiat yhdistyvät tiukkoihin kitarariffeihin ja kuorrutuksena toimii kitaristi-vokalisti Alexi Laihon jopa punk-henkinen, örinää ja metallirääkynää yhdistelevä laulu.
– Meillä oli joskus jenkkilafkoja, jotka ehdottivat, että laulutyyliä muutettaisiin, jotta levyt myisivät enemmän, mutta taiteellista puolta ei muuteta, vaikka mitä sanotaan, Wirman kertoo.
Children of Bodomissa koskettimien rooli on ollut melko laaja taustapädeistä ja sointuihin nojaamisesta melodioihin, liideihin ja sooloihin.
Tärkeä osa Children of Bodomin musiikkia ovat myös tuplaukset, joissa koskettimet ja Laihon kitara soittavat samaa melodiaa tai riffiä unisonossa.
– Allu kun miettii likkejä, niin totta kai se miettii vain, miten ne soitetaan kitaralla. On pitänyt sitten kiippareilla kehittää aika mystisiä sormituksia ja treenata niitä, että saa ne menemään livenä.
Koulutaustaa niin Wirmanilta kuin Laiholta löytyykin. Molemmat opiskelivat nuorina Pop & Jazz -konservatoriossa, tosin silloin toisistaan tietämättä. Musiikkiopintojen ansiosta sävellys- ja sovitustyö onkin sujunut helposti.
– Oon jo nuorena aloittanut teoriahommat, ne kiinnosti sikana. Niiden ansiosta asioita pystyy käsittelemään oikeilla termeillä. En pystyisi hyppäämään proggikseen, jossa joku ei kykene kertomaan asioista oikealla nimellä.
Children of Bodomin biisit ovat syntyneet Alexi Laihon kynästä. Bändi sovittaa ja treenaa biisit, ja samalla kun kitaroita on nauhoitettu, Wirman on työstänyt kiippariosuuksia itsenäisesti.
Lopuksi Wirman ja Laiho ovat istuneet yhdessä alas ja katsoneet, tarvitseeko koskettimiin muutoksia, ja lopuksi ajaneet midit audioksi.
Välillä ainekset ovat löytyneet yllättävästä paikasta. Esimerkiksi Are You Dead Yet? -levyn Living Dead Beat -biisin intro syntyi loppujen lopuksi demonauhoituksista. Wirman ja Laiho olivat nauttineet miestä väkevämpää ja demottelivat biisejä Wirmanin studiolla, joka tuolloin sijaitsi Kalevankadulla Helsingissä. Miehet hassuttelivat biisissä synabasolla.
Kun levyä mentiin varsinaisesti tekemään studioon, yhtä hyvää introa ei enää saatu aikaiseksi.
– Kun oikea hetki tuli, väänneltiin ja väänneltiin, mutta ei keksitty, mikä se oikea magia oli. Muistaakseni siinä oli käytetty Nord Lead 2:sta ja jotain Rolandin synaa sekaisin. Tuottaja Mikko Karmilan kanssa sitten päätettiin, että pakko laittaa se demoversio. Levyllä on ihan se demofile, ja sehän menee ihan säröllekin, kun se on kännissä nauhoitettu. Se on vielä semmoinen digisärö, joka ei edes kuulostaa hyvälle.
Lead-soundi sähköpostilla
Synamaailman täydentäminen modulaarisyntikoilla istuu Wirmanin toimintatapaan luobtevasti. Muutenkin monet hänen soundeistaan ovat hybridejä useasta eri laitteesta, joita ohjataan midillä. Yksi Wirmanin legendaarisista tavaramerkeistä on efektipedaalien läpi ajettu lead-soundi. Soundin taustalta löytyy Stratovariuksen Jens Johansson ja hänen soolosoundinsa.
– Oltiin tehty eka levy, ja laitoin Jensille sähköpostin, jossa sanoin että tuo on pirun hyvä synasoundi, mitä käytät, ja kysyin, että miten se on toteutettu. Yllätykseksi Jens lähetti soundin liitetiedostona ja kirjoitti, että ole hyvä, tässä tämä, saat käyttää, mutta älä anna muille. Hieno asenne miehellä jo tuolloin, Wirman sanoo.
Soundin pohjalla on Rolandin formaatille tehty Korgin Polysix-syntikkaemulaatio. Soundi herää varsinaisesti henkiin vasta ulkoisen säröpedaalin kanssa. Nykyisin Wirman käyttää soundin kanssa chorus-, delay- ja säröpedaaleita.
– Kiersin nuorena hulluina vuosina pelkän särön kanssa. Mutta se soundi on silloin saakelin sirkkelin kuuloinen. Kun ei ollut vielä in eareja ja soundi tuli täysillä monitorista, niin siitä valitti rumpalit ja kaikki, että saatana, kun se saha tulee sieltä täysiä. Nyt se on saanut vähän pehmennystä choruksella ja delaylla.
– Jenskin joskus sanoi, että ootsä hullu, kun sulla ei ole delayta. Sitä soundia on todella vaikea soittaa ilman delayta. Sitten kokeilin delayta ja totesin, että totta, onhan se helpompaa soittaa.
Livenä Wirmanilla on Children of Bodomissa käytössä vain yksi kiippari, joka ohjaa räkistä löytyviä moduuleita. Lähes Bodomin alkuajoista lähtien midi-kiipparina on pysynyt Korgin X5D-syna.
– Tykkään siitä kahdesta syystä. Se on kompaktin kokoinen ja siinä on wheelit. En tykkää bendata joystickilla. Välillä olen katsonut muita vaihtoehtoja, mutta en ole löytänyt yhtä hyvää synaa.
Wirmanilla onkin X5:sia varastoissa tällä hetkellä viitisentoista kappaletta.
– Ongelma on, että silti ne loppuu välillä kesken. Pitää säännöllisesti koluta ilmoituksia ja ostaa aina pari lisää, kun laitteita hajoilee. Neljä tai viisi kappaletta on tuhoutunut täysin. Onneksi crew’n jätkät ovat osanneet jo aika hyvin parsia noita kasaan, ja yhdistelemällä niistä saa usein toimivan kappaleen.
Niin kutsutuille lentokeikoille mukaan ovat lähteneet lähinnä kiipparit, XV-5050-moduuli varakappaleineen sekä pedaalilauta. Isommille keikoille, joissa bändillä on ollut rekka mukana, on saanut räkkiin matkaan isomman laitearsenaalin.
Wirman ei siis seiso livenä ison kosketinkioskin takana, vaan näpeissä on vain yksi kompakti soitin. Oleellista myös on, että kiippari seisoo lavassa vinossa etukenoon, käytännössä siis aseteltuna takaperin käännetyn kaksitasoisen kiippariständin kallistetulle ylätasolle.
– Soittoasentokin on pöllitty Jens Johanssonilta. Aikanaan näin Jensin soittavan noin ja mietin, että mikä juttu tämä oikein on. Kun kokeilin vähän, tajusin, että kun kiipparin laittaa noin, kädet voi laskea siihen suoraksi, eikä tarvitse taittaa ranteita. Pikametallissa kädet väsyy hemmetisti, ja tämä vähentää sitä. Kyseessä on täysin ja ainoastaan ergonominen juttu. Syy ei todellakaan ole se, että yleisö näkee sormet.
Soittoasennon kannalta on myös tärkeää, että soitin on tarpeeksi kompakti.
– Mielestäni on typerän näköistä, kun iso työasema laitetaan tällaiseen asentoon.
Rokki-imago tappiin asti
Wirmanilla on oma pieni kotistudio, jossa hän voi itse työstää kiippariosuuksia. Children of Bodomilla on myös yhdistetty treenikämppä ja studio, jossa äänittäminen onnistuu omin voimin.
Se kertoo siitä, miten yhteenhitsautunut ja visiostaan tinkimätön bändi Children of Bodom on ollut. Children of Bodom on vuosien saatossa tullut tunnetuksi myös melko vauhdikkaana ja sekoilevanakin bändinä.
– Onhan homma totta kai muuttunut. Me vedettiin rock’n’roll- ja ryyppäämisimago tappiin. Se oli aikanaan luontevaa ja helvetin hauskaa. Mutta eihän sellaista voi enää nelikymppisenä jatkaa, eikä se kiinnostakaan. Itsestänikin on tullut isä, mikä on mageeta.
– Ajat ovat muutenkin muuttuneet 20 vuodessa. Ryyppäilyä ja sekoilua ei enää ihannoida. Nuoriso ei enää ryyppää, mikä on ihan positiivinen asia, vaikka onhan viherpirtelöistä tietysti rock’n’roll kaukana.
Tietysti Bodomkin on ehtinyt kasvaa jo isoksi organisaatioksi, joka on bändin lisäksi elättänyt myös neljän tai viiden hengen teknistä crew’ta. Tähän liittyy tietysti musiikkibisneksen kehitys. Aikoinaan fyysisten levyjen myynti oli iso osa toimintaa, mutta nyt isotkin bändit ovat vahvasti riippuvaisia keikkatuloista.
– Nyt jos on ollut taukoa, on ollut pakko lähteä keikoille. En ihan täysin ymmärrä suoratoistopalveluita. Ymmärrän, että jos joku haluaa kuunnella musiikkia, niin sitten ostaa levyn. Suoratoistopalveluiden korvausprosentit ovat kyllä nousseet, mutta toivoisin että artistien taksan saisi parempaan suuntaan. Mutta ajat muuttuu, ei siitä myöskään kannata liikaa kitistä.
Vuodet näkyvät myös siinä, että varsinaista soittotreeniä tarvitsee vähän. Children of Bodom on treenannut biisintekovaiheessa ahkerasti, jotta se osaa soittaa biisit livenä, kun se menee studioon.
Myös ennen kiertueita bändi on yleensä pitänyt parin viikon treenivaiheen.
– Kolmen-neljän ekan levyn aikana käytiin viisi kertaa viikossa treenaamassa, vaikka ei olisi ollut edes kiertuetta tiedossa. Nyt kun miettii, niin oli se aika mielipuolista, mutta sen ansiosta nuoruudesta on jäänyt kova perustekniikka.
Nykyään koskettimia Wirman treenaa eniten silloin, kun hän kehittelee sooloja.
– Melodiahommissa joutuu miettimään ja kehittämään sormituksia ja treenaamaan niitä. Soolonsoittovaiheessa voi mennä yksikin työpäivä yhdessä soolonpätkässä, kun pitää keksiä fressejä likkejä ja uusia juttuja.
Vaikka Wirman on aikanaan opiskellut jazz-pianoa, pianonsoitto on jäänyt nykyään lähes kokonaan. Kotoakaan ei löydy akustista pianoa.
– Mulla on vain sähköpiano, mutta jos tarkkoja ollaan, niin sillähän ei tee mitään, eikä sillä voi oikeasti pianoa treenata. Meikäläisen pianoasiat on aika ruosteessa. Vaatisi tosi paljon duunia, että ne saisi haltuun. Kaikki perustasot mitä oli, voicing-jutut ja muut mitä treenattiin, on kyllä unohtunut.
Toki flyygelin hankinta käy välillä mielessä.
– Käytettyä flyygeliä välillä kuolaan. Ehkä jonain päivänä ostan ja sitten eläkepäivillä fiilistelen jazzia.
Kaksi versiota räkistä
Janne Wirmanin livesettiin kuuluu Korg X5D -syna midikiipparina ja räkki, josta kulkee kiertueesta riippuen mukana joko iso täyssetti tai pienempi niin kutsuttu lentosettiversio.
Molempien räkkien ytimessä on Roland XV-5050 -moduuli ja sen varakappale.
Esimerkiksi Children of Bodomin elokuisella Kaisaniemen-keikalla laajemmassa räkissä mukana olivat myös Rolandin Integra-moduuli ja Korgin Radias-syna. Modulaarisyntikkakokonaisuus puolestaan rakentui muun muassa Doepferin, Supercritical Synthesizersin, Mutable Instrumentsin, Erica Synthsin ja Rolandin laitteista.
Wirmanin lead-soundi kiertää pedaalilaudan kautta, josta löytyvät Mad Professorin Electric Blue Chorus ja Mighty Red Distortion, MXR:n Carbon Copy Analog Delay sekä Bossin Noise Suppressor.
Mukana on myös TL Audion 16:2-putkisummain stereoäänille ja SSL Alpha Channel -etuaste lead-kanavalle.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
