New Yorkin kiehuvassa soppa-kattilassa

|
Image
Tämän haastattelun tekohetkellä (2018)  Olli Soikkeli oli luonut New Yorkissa uraa jazzkitaristina jo neljä vuotta. Kilpailu on kovaa, ja kuten newyorkilaiset itse sanovat: ”If You Can Make it Here, You Can Make it Anywhere”.
Soikkelin kaltaisia Django Reinhardt -taitureita edes New Yorkissakaan ei ole kuin kourallinen. Virtuoosin tähtäin on kuitenkin ollut saada laajempaa kuulijakuntaa perinteisemmän jazzin puolelta. Riffin haastattelu tehtiin Kemissä Pakkasukko Blues'n Jazz -festivaaleilla.

 

Jos Olli Soikkeli, 26, olisi halunnut panostaa vain taitojensa hiomiseen mustalaisjazzin saralla, hänen olisi kannattanut muuttaa Ranskaan ja Pariisiin. Siellä Djangon perilliset pitävät hoviaan ja autenttisesti tyylin hallitsevia taitajia piisaa. Blondi suomalainen on kyllä tuttu näky sielläkin ja kutsu on käynyt mustalaisperheiden illallispöytiin. Soikkeli valitsi asuinpaikakseen kuitenkin New Yorkin, paitsi helpomman kielialueen vuoksi myös metropolin valtavan musiikkikirjon vuoksi. Siellä hän myös oli yksi kovimmista heti ensivisiitistä 2011 lähtien. 

– Ihmiset jotka siellä soittivat Django-musaa, tiesivät minut etukäteen Youtube-videoistani. Niinpä seuraavalla kerralla minulla oli jo 24 keikkaa.

Pidempiaikainen työskentelyviisumi irtosi vuonna 2014 ja sen jälkeen koti on sijainnut Manhattanin välittömässä läheisyydessä. Soikkelin tärkein bändi on Rhythm Future Quartet, jonka kokoonpanossa on viulu, kaksi mustalaiskitaraa ja kontra-basso. Takana on yksi levytys. Leipä tulee kuitenkin keikoista.

– Vieläkin se on kiireisin bändi mitä minulla on. Se on hyvä juttu, sillä New Yorkissa ei keikoista saa paljon rahaa. Minäkin teen elantoni nimenomaan Nykin ulkopuolisilla kiertueilla. Muut bändin jäsenetkin asuvat Bostonissa.

Yhä useammin Soikkelin keikat ovat muuta kuin mustalaiskitaralla soitettua Djangoa. Se on hänen tähtäimensä.

– Nykissä on ollut pitkään buumi josta puhutaan nimellä Trad Jazz tai Hot Jazz. Django-juttu on vain osa sitä. Olen soittanut Django-musiikkia jo kolmetoista vuotta ja vaikka soitan sitä pelkästään huippujen kanssa, niin sekin alkaa välillä maistumaan puulta. Olen koittanut laajentaa repertoaariani niin, että puhutaan kitaramusiikista. Se avaisi uutta yleisöä. Nyt minua inspiroi amerikkalainen traditio.

Kemissä Soikkelin instrumenttina oli puoliakustinen orkesterikitara. Tyylillisesti musiikki oli traditionaalisempaa jazzia Oscar Petersonin tapaan. Yhteistyö pianisti Marian Petrescun kanssa on myös vahvasti amerikkalaisen jazzin ytimessä kiinni.

 

Brazil

Toinen aluevaltaus on brasilialaisen kitaramusiikki, jota hän on soittanut newyorkilaistuneen Cesar Garabinin (s. 1987) kanssa. Seitsenkielisen kitaran rinnalla kuullaan Soikkelin sähkökitaraa, kun chorot ja bossa novat saavat modernin tulkinnan. 

– Se Nykissä on tosi spesiaalia, ettei tarvitse lähteä Brasiliaan tai Argentiinaan, vaan minkä tahansa musiikkityylin mestarit ovat kaupungissa. Voi soittaa parhaimmalla tasolla mitä tahansa. Olen koettanut sitä käyttää hyväkseni ja päästä muihin tyyleihin käsiksi.

Duo on treenannut aktiivisesti ja nyt suunnitteilla on syksyksi duokeikkoja Suomeenkin. Soikkeli on myös treenannut tyyliin kuuluvaa oikean käden näppäilytekniikkaa. Näiden aluevaltausten ja musiikillisten tutkimusmatkojen tavoite on löytää jotain uutta.

– Se on kehittänyt minua soittajana ja siitä kaikesta muodostuu oma soppa. Vieläkin plokkaan vanhoilta mestareilta, mutta vasta puolentoista vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että olen löytämässä oman ääneni.

Django-keikkaakin silti vielä on. Toukokuussa Soikkeli on kutsuttu New Yorkin historialliseen Town Halliin Django a gogo -festivaaleille esiintymään alan ykkösnimien Stochelo Rosen-bergin ja Paulus Schäferin kanssa.

Vaikka Soikkelin elämä on Isossa omenassa, käy New Yorkin hektisyys Nurmeksen pojalle välillä liian raskaaksi. Silloin on hyvä palata Pohjois-Karjalan kotiin rauhoittumaan. Tosin pian kosmopoliitille tulee jo tiukempaa rytmiä ikävä.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.