Kiinnostus syntikoihin yhdistää ihmisiä ympäri Suomen ja sai aikaan laitteille pyhitetyn tapahtuman, Synamiitin.
Haastattelut
Greg Howe on kiertänyt urallaan täyden ympyrän aloittamalla bändin jäsenenä, sittemmin sooloartistina, rivijäsenenä suosikkikaulajien kiertuekokoonpanoissa ja nyt jälleen kitaristina ja biisintekijänä bändin kanssa. Lisäksi hänen kokemustaan on hyödynnetty eri valmistajien kanssa nimikkokaluston suunnittelussa. Tapasin miehen Frankfurtin musiikkimessuilla, jossa Howen mittojen mukaan rakennettuja soittimia ja laitteita löytyi useammaltakin osastolta.
Alex Hutchingsin kitarataide on yllättävää. Hän hallitsee sujuvasti valtavan määrän erilaisia tekniikoita ja sekoittaa ne keskenään, eikä kuulija arvata soiton seuraavaa käännettä.
Sähkökitara on tehty vahvistettavaksi. Vaikka soundi lähtee sormista – sekä kitarasta, sen kielistä ja mikeistä sekä efektilaitteista – vahvistimella on keskeinen tehtävä kuulijan korviin toimitettavan audiosignaalin muodostamisessa. Soitetaanpa hiljaa tai kovaa, puhtaasti tai säröllä, vahvistin siihen liitettyine kaiuttimineen päästää lopulta äänen kuuluville.
Monofonisesta polyfoniaan, analogisesta digitaaliseen, samplaavasta mallintavaan ja erillislaitteista ohjelmistoihin – syntikoiden lyhyt historia on nopeiden käänteiden kavalkadi.
Ensi kuussa pidettävillä April Jazz -festivaaleilla oman yhtyeensä kanssa vieraileva rumpali Antonio Sanchez keikkaili edellisen kerran Suomessa keväällä 2014 soittaessaan Pat Methenyn yhtyeessä. Saimme tuossa yhteydessä häneltä pitkän audienssin ja sen myötä todella laajan haastattelun.
Keveys, kohtuullinen koko, hyvä hyötysuhde ja alinta rekisteriä myöten kitaran äänen toistava vaste – siinä lyhyesti kuvailtuna tavoitteet, joihin kaksi kymenlaaksolaista kaverusta yhteistuumin tähtäävät.
Tekniikkahirmuna tunnettu Thomas Lang sanoo, että rumpalista tulee harvoin suosittu, haluttu ja kuuluisa teknisen taituruuden vuoksi – tärkeämpiä ominaisuuksia ovat luovuus, persoonallisuus, tyyli ja kokemus. Riffin erikoishaastattelussa Lang pääsee korjaamaan monta muutakin virheellistä oletusta itsestään ja rummunsoitosta yleensä.
Terästynnyristä valmistettava Steel Pan syntyi noin kuusikymmentä vuotta sitten Karibian Trinidadilla ja kyseessä on ainut täysin uusi akustinen soitin tällä vuosisadalla. Erikoistapauksiin aiemminkin lukijoitamme perehdyttänyt Taisto Kuortti kävi Karjaalla katsastamassa, kuinka tynnyri taipuu soittimeksi suomalaisen taitajan käsissä. Ja miten kalypso kohtaa Sibeliuksen…
Moniottelija Jussi Jaakonaho on ehtinyt kartuttaa laaja-alaisen uran suomalaisessa musiikkimaailmassa niin äänittäjänä ja tuottajana kuin soittajana. Tällä hetkellä miestä työllistää kitaristin pesti Ismo Alangon kokoonpanossa tuoreen levyn tuottamisen jälkilöylyissä. Sekä soittamis- että tuotantomaailmassa Jaakonaho luottaa klassikkosoundeihin, mutta retroilun sijaan katsoo visiossaan kuitenkin nykypäivästä eteenpäin.
Hämeenlinnan Verkatehtaalle työhuonestudionsa asemoinut Hiili Hiilesmaa on muotoillut tuottajan työnkuvansa hieman toisenlaisiin raameihin, lasin takana päivystämisen perinne kun ei ole paras ratkaisu kaikkiin hankkeisiin ja joka sessioon.
Kitaristi Bernie Marsden oli Whitesnaken jäsen yli 30 vuotta sitten, mutta tuosta yhteydestä hänet vieläkin parhaiten tunnistetaan. Oma sooloura on ollut pitempi rupeama ja jatkuu aktiivisena edelleenkin. Uusi soololevykin on juuri tullut kauppihin ja niinpä on aihetta pirauttaa miehelle ja kysellä kuulumisia.
Paul Gilbert tavattiin Riffin sivuilla viimeksi 2008, minkä jälkeen hän on aina vain ollut ahkerana jatkuvasti: useita soololevyjä, levy ja kiertueet Mr Bigin kanssa, useita teema/coverprojekteja ja klinikoita ympäri maailmaa. Tavoitimme miehen haastatteluun, joka uuden levyn taustojen ohessa toi esiin muitakin mielenkiintoisia seikkoja.
Sivutus
- Ensimmäinen sivu
- Edellinen sivu
- …
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22