Nayteikkuna

Thomas Lang – kapulasirkuksen taikuri!

Tekniikkahirmuna tunnettu Thomas Lang sanoo, että rumpalista tulee harvoin suosittu, haluttu ja kuuluisa teknisen taituruuden vuoksi – tärkeämpiä ominaisuuksia ovat luovuus, persoonallisuus, tyyli ja kokemus. Riffin erikoishaastattelussa Lang pääsee korjaamaan monta muutakin virheellistä oletusta itsestään ja rummunsoitosta yleensä.


Vuoden 2012 lopulla Suomessa vieraillut Thomas Lang kuvailee soittotyyliään sanalla ”eklektinen”, mikä tarkoittaa vaikutteiden yhdistelyä eri tyyleistä. Langilla on klassinen koulutus, minkä ohella hän on opiskellut ja soittanut paljon jazzia. Näistä mies siirtyi progeen ja lopulta komppipohjaiseen pop- ja rockmusiikkiin.
– Tyylini on tiheä, koordinoitu ja monikerroksinen, jaloilla soitetut ostinatot ovat olennaisia ja yhdistyvät selkeämpiin, komppaaviin kapulakuvioihin. Tämä staili on kehittynyt aikojen myötä, opiskelun, omien mieltymyksien sekä sen tuloksena, että olen treenannut soittamista ihan helvetisti nimenomaan harjoituspadeilla, en setillä, Lang paketoi soittajanlaatunsa pariin lauseeseen.
– Kun aloitin, kaksi isointa idoliani olivat Buddy Rich ja Ringo Starr – täydelliset vastakohdat, ja pidin molemmista yhtä paljon. Ringo oli simppeli soittaja, bändirumpali ja taustahahmo, jolla oli kokonaisuutta tukeva rooli. Hän oli supertähti kaupallisessa yhtyeessä, ja soitti tasaotteella. Rich taas oli tekninen virtuoosi, bändin johtaja ja solisti, soitti epäkaupallista musaa ja käytti perinneotetta.
Lang neuvookin kuuntelemaan musiikkia ja muusikoita tyylilaitojen ääripäistä sekä niiden väliltä. Ja valtavirtojen ulkopuolelta saattaa löytää soittajia joita massat eivät noteeraa, mutta joilta voi noukkia hyviä vaikutteita. Avarakatseisuus auttaa oman soundin löytämisessä – ja ennen kaikkea se motivoi treenaamaan.
– Innostun sellaisistakin, joita moni ei kuuna päivänä voisi kuvitellakaan. Jonkun Meg Whiten (The White Stripes) ”suoraan asiaan”-tyyli voi olla hyvin inspiroivaa samalla lailla kuin vaikka rumpalien rumpali Mike Manginin ryöpsytykset. Ratkaisevinta ovat ilmaisu ja energia. Joissain tyyleissä ”less is more” eli yksinkertaisuus on kauneutta, mutta ei suinkaan kaikissa! Jazzissa, fuusiossa ja modernissa metallissa on usein toisin päin: mitä enemmän ja nopeampia nuottiarvoja sitä parempi.

 

Mopo on kunkku

Mainoskuvissa Lang nähdään usein superkioskien ja tuplabassarien takana. Mies kuitenkin yllättäen tokaisee viihtyvänsä parhaiten moposetin takana.
– Mielikuva minusta jättisettien kanssa johtuu rumpali-skenestä, ja edustaa klinikoitsija-minääni. Kun keikkailen tai levytän, soitan yleensä moposettiä, enkä tosiaankaan käytä kahta bassaria. Tyypillinen neljän rummun settini on Drum Workshopin 24-tuumainen bassari 12- ja 18-tuumaisilla tomeilla sekä tilanteen mukaan valitulla virvelillä.
– Klinikoille kasaan tietysti niin paljon kamaa kuin lavalle mahtuu, koska silloin on kyse eri asiasta! Rundeilla en kuljeta itse mukanani mitään, vaan DW ja Roland hoitavat minulle rummut ja ständit, Remo toimittaa kalvot ja Vic Firth kapulat.
Symbaalit Lang valitsee tilanteen ja tilauksen mukaan Meinlin laajasta valikoimasta, ja tykkää oman nimikkomallistonsa lisäksi turkkilaishenkisestä Byzance-sarjasta.
Kalustoa valitessaan Lang kuuntelee herkällä korvalla artistin ja tuottajan toiveita. Studioon toivotaan usein isoja rumpukokoja ja pitkää sointia, mutta keikalla pelittävät kuulemma pienemmät tuumakoot, tiukempi vire ja enemmän demppausta.
– Virveli on setin monipuolisin rumpu ja sitä kuullaan eniten, läntisessä rytmimusiikissa vähintään pari kertaa joka tahdissa. Virvelin soittotapoja on loputtomasti: erilaiset kanttilyönnit, kapulat, vispilät, matto päällä, matto pois...
Puurunkoiset ovat Langin suosikkeja, vaikkakin valinta riippuu viime kädessä musiikkityylistä, biisistä ja halutusta virityksestä. Perään Lang täräyttää, että rummun valmistusmateriaalilla on hyvin vähän tekemistä soundin kanssa. Soitinluokituksessa rumpu kuuluu membranofoneihin, ja niissä äänen synnyttää kalvo. Kalvo on siis tärkein, toiseksi sen viritys ja kolmanneksi kuinka kalvoa on vaimennettu. Itse rumpua tarkasteltaessa valmistustapa ja -laatu sekä viisteiden tyyppi ja kunto ovat materiaalia tärkeämpiä.
– Vasta kaukana näiden tekijöiden perässä vaikuttaa se, mistä puulajista runko on tehty, ja siinäkin olennaisempaa voi olla kuinka runko ripustetaan telineeseen!
Membranofonissa runko on vain kaikukoppa, tila kahden värähtelevän kalvon välillä, jotka luovat soundin. Mitä etäämmällä kalvot ovat toisistaan, eli mitä syvempi rumpu on, sitä hitaammin ilmapatsas liikkuu niiden välillä. Ero on pieni, mutta vaikuttaa soundiin.
– Virvelissä syvyyden vaikutus ei ole niin ilmeinen, kun alakalvo on matolla dempattu, mutta varsinkin tomeissa ero on erittäin kuuluva. Siksi käytän matalampia rumpuja silloin, kun haluan pidempää sointia ja syvempiä, jos lyhyempää.

 

Sähköpannut kuumina

Lang on soittanut rinnatusten akustisia ja sähkörumpuja karriäärinsä alkupäivistä asti. 1980-luvun puolivälin työkaluna oli aikakauden lippulaiva Simmons SD8, jonka käyttö keikoilla oli täyttä painajaista.
– Padit olivat kivikovia eikä triggaus toiminut hyvin, soundien lataaminen kesti ikuisuuden ja systeemissä oli aina jotain vikaa.
Nykyisten sähkösettien laadussa ja soitettavuudessa ei ole Langin mukaan enää valittamista, mutta tähän pisteeseen nouseminen kesti liian pitkään, vuosikymmeniä. Perään mies letkauttaa, että itse asiassa Roland on tänä päivänä maailman isoin rumputehdas, ja myy enemmän settejä kuin yksikään akustinen merkki. Akustisen ja sähköisen rumpukaluston vastakkainasettelu taas on Langin mielestä joutava puheenaihe.
– Molemmilla on etunsa, käyttötarkoituksensa ja yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden. Jos ei ole varaa molempiin, osta ensin se jota tarvitset kipeimmin. Jos joudut harjoittelemaan himassa hanki sähkösetti, mutta jos on treenikämppä niin osta akustinen – onhan aidon ilman liikkuminen rumpua lyödessä erilainen kokemus kuin padiin naputtelu.
Lang puolustaa sähköisen kaluston käyttöä varsinkin studiossa aina, kun se on tarkoituksenmukaista.
– Jos ollaan menossa levyttämään komppipohjaista pop- tai dance-musaa, tuon studioon mielelläni Rolandin sähkösetin. Sellaista on paljon helpompi jälkikäteen muokata tuottajan toiveisiin. Suurin osa nykymusasta tehdään tietokoneilla, siksi meille rumpaleillekin on tärkeätä oppia laajentamaan soundimaailmaa, editoimaan ja muuta sellaista, ettemme putoa kelkasta kokonaan. On naurettavaa, että metalli- ja popbändit äänittävät albumiensa rumpuraidat akustisilla seteillä, ja sitten tuhraavat viikkokausia studioaikaa Pro Toolsissa Beatdetectiven ja Soundreplacerin kanssa, kvantisoivat raidat ja korvaavat alkuperäiset soundit sampleilla. Onpa tosi tehotonta, vaivalloista ja turhaa!

 

Toinen ura opettajana

Thomas Lang on julkaissut lukuisia kirjoja ja opetusvideoita, tarjoaa räätälöityä opetusta Boot Camp -leireillään sekä nykyään myös internetissä. Laajennus opetuksen pariin sallii hänen olla aiempaa valikoivampi sessioduunien suhteen. 2000-luvulla opettamisesta on tosin tullut jo niin näkyvä osa Langin työtä rumpaliyhteisön sisällä, ettei nuorin polvi tiedä hänen muuta koskaan tehneekään. Tästä internetin ja Youtuben tuottamasta harhasta Lang on silmin nähden harmissaan.
Boot Camp -intensiivikursseillaan Lang suunnittelee annin oppilaiden henkilökohtaisiin tarpeisiin. Tärkeintä ei ole vahvistaa soittajan vahvoja puolia vaan eliminoida heikkouksia, sillä se kasvattaa itseluottamusta. Rumpalin epävarmuus setin takana näkyy ja kuuluu pitkälle – ja heijastuu koko bändiin. Ja tilanteenhan pitäisi olla ihan toisin.
– Jos biisi olisi talo, rumpali on talon muurari: hän valikoi että tiilet ovat saman kokoisia ja huolehtii, että seinistä tulee suorat ja vankat, ja että niihin jää oikeisiin kohtiin sopivan kokoiset aukot ikkunoille ja oville. Niistä muut rakentajat pääsevät sisään helposti, ja voivat viimeistellä talosta toimivan ja kauniin.
Lang kuvailee laulajaa bändin liideriksi ja rumpalia bändin sheriffiksi – rytmin ja tempon osalta rumpalin soitto on laki! Jos kitaristi kiilaa tai basisti laahaa on rumpalin tehtävä pitää heidät kurissa, ei lähteä peesailemaan.
Erityisesti Euroopan leireillä ja klinikoilla Lang on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka yllättävän monet opiskelijat pitelevät kapuloita väärin, ”French timpani grip”-vaikutteisesti peukalot ylöspäin, mikä setin soitossa vahingoittaa ranteita ajan kanssa. Langille ainoa oikea ergonominen soitto-ote on ”American grip”, jota voi havainnollistaa parhaiten laittamalla kyynärvarren tuolin käsinojalle ja antamalla kämmenen pudota rennosti käsinojan etureunan yli. Se asento johon ranne asettuu, on oikea.
– Hyvällä, oikealla tekniikalla on suuri merkitys. Se ei ainoastaan helpota soittamista vaan ehkäisee vaurioita ennalta. Siihen nähden, että takana on jo 40 vuotta tauotonta treeniä ja kovaa soittoa, vammani ovat olleet aika vähäisiä. Näillä kilometreillä kroppaan olisi syntynyt paljon pahempaa jälkeä ilman niin hyvää tekniikkaa kuin minulla on, Lang uskoo.
Mitään erityistä lämmitteyä ennen keikkaa mies ei harrasta.
– Jos tuntuu, että siitä on hyötyä, lämmittele toki. Mutta minusta se on aivan yliarvostettua, en ole koskaan harrastanut sitä, monestakaan syystä. Se, että naputtelee ensin jotain paradiddleja padiin ja nousee sitten stadionin lavalle mäiskimään kakkosnelosta, niin eiväthän siinä maailmat oikein kohtaa!
– Siinä tekee vain bändikaverinsa hulluiksi, kun porukka haluaa latautua keikkaan, ja rumpali siellä tuhraa padiharjoituksiaan. Löydät itsesi äkkiä käytävän päästä yksinäisestä huoneesta, samalla kun kaikki muut lataavat yhteishenkeä koitosta varten.
Lang haluaa myös nauttia keikkaa edeltävästä jännityksestä, tunteesta, että ”siellä se setti odottelee lavalla täydessä iskussa”, ja sormet syyhyävät saada kapulat otteeseensa.
– Haluan että kaikki into purkautuu sillä hetkellä kun astutaan lavalle. Kyllä siinä hehku hiipuu, jos ennen keikkaa naputtelee takahuoneessa puoli tuntia padia. Toki jos soitetaan musaa jossa joutuu tykittämään tuplabassaria valon nopeudella kaksi tuntia putkeen, niin ehkä lämmittelystä voisi olla hyötyä. Kuitenkin useimmiten keikalle mennään lyömään perusbiittiä, eikä sellainen ammattimieheltä mitään lämmittelyä vaadi. Eihän kukaan kysy sihteeriltäkään, että ”miten lämmittelet ennen kuin menet työpaikallesi ja alat kirjoittaa koneella?” Sitä vain menee, istuu tuolille ja alkaa naputella – ei siihen sen kummemmin tarvitse valmistautua!

 

Klassisesta rockiin

Thomas Lang syntyi ja kasvoi Wienissä, jonka vahva klassinen traditio sinfonioineen ja oopperoineen vaikuttaa kaikkeen – ja kaikkiin. Nuotinluku ja klasariperkussioiden soittaminen alkoi jo viisivuotiaana. Lang kiittelee saamaansa kurinalaista opetusta, jossa ”ensin opetellaan harjoittelemaan, sitten vasta soittamaan”. Pitkä tie klassisesta perinteestä rytmimusiikkin on avannut näkymiä yli laajan rumpumaailman.
– Varsinkin wieniläisklassisen koulukunnan ja rytmimusiikin rummunsoitossa on iso ero kaikessa: tekniikassa, kapulassa ja asenteessa; klassisessa soitetaan esimerkiksi vain press-rolleja, marssirummutuksen tekniikka taas perustuu avoimiin rolleihin eli tuplalyönteihin.
Yksi Langin klinikoiden tavaramerkeistä ovat kapulatemput, joita hän väläyttelee monimutkaisten komppiensa seassa. Moni yhdistää näyttävät trikit amerikkalaiseen Drum Corps -perinteeseen, mutta Lang paljastaa oppineensa kuviot jo Euroopassa.
– Baselin kaupunki Sveitsissä on amerikkalaisen marssirummutuksen kehtoja, ja tutustuin aiheeseen jo nuorena. On kiinnostavaa, että pyöritykset, heitot ja muut on kirjoitettu notaatioon, rummunsoittoon on siis sovitettu hienosti ulkomusiikillinen show-elementti.
Ylipäätään rudimentaalinen marssirummutus kurinalaisuudessaan on aina kiehtonut Langia. Hän ihaileekin esimerkiksi Steve Gaddia yli kaiken.
– Rudimenttien hallinta kuuluu kaikessa mitä Gadd soittaa. Ja sattumoisin Gadd on myös lanseerannut muutamia maailman legendaarisimpia lineaarisia komppeja.
Langin termistössä lineaarinen soitto tarkoittaa kuviota, jossa mikään raaja ei soita samaan aikaan toisen kanssa, vaan syke on hajotettu isku iskulta käsille ja jaloille.
Lang innostui asiaan Gaddin ja David Garibaldin myötä, ja on kehittänyt menetelmää eteenpäin jalkojen osalta.
– Rumpujensoiton täytyy kehittyä, emme voi vain takoa samoja biittejä ja kuulostaa John Bonhamilta täältä ikuisuuteen. Buddy Rich soitti jo yli 40 vuotta sitten kaiken mitä ihminen voi kapuloilla soittaa, mutta minua kiinnostaa tutkia mitä löytyy kun yhdistää tiivistä jalkatyötä monimutkaiseen kapulatyöskentelyyn.
Lineaarisen soiton vastakohtana on tietysti ”Nonlinear” eli epälineaarinen soitto, esimerkiksi perusbiittikomppi, jossa bassorumpu ja hihat soittavat ykkösen ja kolmosen yhtä aikaa, ja virveli ja hihat kakkosen ja nelosen.
– Molemmat soittotavat vaativat erilaisia taitoja. Lineaarinen edellyttää enemmän raajojen välistä koordinaatiota, mitä useimmat rumpalit eivät opettele koskaan kunnolla. ”Independence” eli raajojen itsenäinen hallinta erottaa miehet pojista! Se on hyvin älyllistä, koska jokainen isku täytyy synkronoida mielessään kokonaisuuteen ennen kuin sen soittaa. Se vaatii kovaa harjoittelua, järjestelmällisyyttä ja omistautumista – sitä ei voi improvisoida.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 1/2013Juttu julkaistiin verkkoartikkelina uudestaan sen vuoksi, että Thomas Lang pitää rumpuklinikan F-Musiikki Vantaan tiloissa 5.2.2015.

Lisää Thomas Langin urasta ja ajatuksista voit lukea printtihaastattelun ohessa julkaistusta Riffin nettispesiaalista.

Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemiseen ja esittämiseen pureutuvia haastatteluita ja aiheeseen liittyviä artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin numerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.


 

05.02.2015
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy