Progen ei kai voi sanoa palaavan, kun ei se koskaan oikeastaan mennyt edes pois. Sen ilmiasu vain vaihtelee ja toisinaan vaikutteet ovat hieman hienovaraisempia. Kuten Jyväskylästä tulevalla Indigolla, jonka keväällä julkaistulla Masquerade-cd:llä musiikilliset vaikutteet on poimittu yhtälailla myös 1980-luvun aikuisrokin ja ajattoman popin puolelta.
Misktuura on onnistunut, eikä normikuuntelija hämmenny vaikka aloituskappaleeseen on ketjutettu sulavasti kolmekin eri tahtilajia peräkkäin. Kymmenvuotisen bänditaipaleen kerryttämää musikaalista kypsyyttä osoittaa se, ettei vaihdoksia alleviivata mitenkään itsetarkoituksellisesti vaan eri osuudet liittyvät toisiinsa luontevasti.
Laaja-alaisuutta taas kuvastaa se, että levyn kappaleet eivät ole toistensa klooneja eikä progelle toisinaan suorastaan pakonomaista, soitannollisen vaikeuskertoimen nostoa harjoiteta pidäkkeettä ylt' ympäriinsä vaan hyvällä maulla ja vain rajatuissa kohdissa. Tiuha rumpukomppi ja teknisesti vaativat fillit taittuvat tarvittaessa, mutta ne tarjoillaan kuulijalle helposti kuunneltavassa muodossa, jota maallikkokin diggailee aivan huomaamattaan.
Sovituksista puheenollen: Indigo ilahduttaa oikeilla introilla ja kappaleet osataan myös lopettaa. Nekään eivät ole niin itsestäänselviä asioita, aina. Tunnelmia myös maltetaan rakentaa kärsivällisesti, kuuntelijaa liialla toistolla puuduttamatta, mutta sopivasti paukkuja säästellen.
Tekstit on kirjoitettu englanniksi ja kyllähän tämän voisi kuvitella kansainväliseenkin soittoon. Semminkin kun laulupuoli toimii sekin hienosti ja solistin lisäksi jokainen soittaja osallistuu stemmoihin – esimerkillistä toimintaa.
Äänitysjälki on huolellista ja osaavaa, levyn soundi on ilmava ja tasapainoinen.
Indigo: "Masqurade", Willowcape, 2013
