No niin ! Tässäpä alkavalle talvelle köniin 6–0!
YES-kitaristina paremmin tunnettu, multi-instrumentalisti ja elokuvasäveltäjä Trevor Rabin (69) tuuttaa tulemaan uutta, vaihteeksi myös laulamaansa materiaalia, ja voi ihme, millä tavalla! Siinä mielessä miehen ”30-vuotinen sota” (edellisestä, lauletusta levystä on tosiaan jo aikaa…) ei ole turhaan käyty.
Jo ensimmäisenä singlenä ja maistiaisena levyltä julkaistu, loistava Big Mistakes -kappale asetti taannoin levylle ainakin itselläni isot (heh) odotukset. Ne Rabin lunastaa mennen tullen ilahduttavasti ja mainion monipuolisella materiaalilla.
Ei jäädä pelkästään nyt kikkailemaan studion suomilla varusteilla ja mahdollisuuksilla, vaikka tulevathan toki niidenkin annit ilmi. Mutta on kyllä käsittämättömän hienoa, että vielä noillakin keikkakilometreillä ja sadoilla studioissa vietetyillä vuorokausilla tällä keppiketulla on mitä laittaa pöytään!
Levyn avaa juuri tuo edellä mainittu single. Rabin roimii kitaransa valtavaa riffiä kuin Pete Townshend, ja olen löytänyt omaan työkalupakkiini uuden voimapiisin (Cheap Trickin No Direction Home on sitä edelleen myös).
Paitsi kuusikielinen, myös aidot rummut soittajansa käskystä takovat vahvasti rytmiä Big Mistakes -kappaleelle ja näin on uusi, tyrnä korvamato syntynyt. Panttasin CD:n julkaisua odotellessani tämän kuuntelua, ja nyt se sitten tosiaan näillä säillä antaakin tarvittavaa lisäpuhtia puurtamiseen. Voi olla, että naapurikin osaa jo kertsin. Pieni hauska jippo ralliin myös sisältyy, en pilaa teiltä löytämisen iloa.
Rabin olisi tuottajan unelma siinä mielessä, että tarvittaessa (kuten tässä) mieheltä onnistuu kaikki: kappaleiden sävellyksestä ja sovituksesta niiden soittamiseen, äänittämiseen ja miksaukseen. Kitaran lisäksi Rabin levyllä soittaa myös bassoa, koskettimia, rumpuja, lyömäsoittimia, mandoliinia, banjoa ja dobroa. Ja nyt siis lopulta omalla soololevyllään taas vihdoin myös laulaa. Ja siis konditionaali tässä nyt, koska Trevor hoitaa totta kai tässä myös tuottajan osuuden, senkin.
Kappaleiden sovituksissa kuuluvat yhtään etsimättä tämän tästä myös YESin muinaisen 90125-levyn tuotannon oivallukset, eikä – kas kummaa – aika olekaan niihin mainittavasti purrut. Homma niin kuin nääs vaan edelleen toimii.
Otetaan nyt kuitenkin huomioon se, että tuon levyn ilmestymisestä on tänä vuonna kulunut jo 40 vuotta siitäkin! Vai onko muka niin, että esimerkiksi levyn ässä, Owner Of A Lonely Heart, on jäänyt lukijalta muka kuulematta?
Sitähän minäkin.
Juuri nuo lauluosuudet saavatkin muuten miettimään, kuinkahan paljon aikanaan tuolla 90125 -levyllä niiden sovitukset olivat vokalisti Jon Andersonin käsialaa? Vai olivatko? Rabinin ääniala tässä kun hämmästyttävästi niistä myös muistuttaa. Köörit tuplaten ja triplaten.
Toisena kuullulla Push-kappaleella rumpuja käskee ja puskee eteen Vinnie Colauita, ja ne vokaalit soivat juuri siellä korkealla äänialalla. Jos nyt hakemalla hakee jotain viilattavaa kokonaisuudessa, ehkä parin kappaleen pitkähkö kesto olisi se aihe. Tämä on puhdas makuasia.
Muutama Rion kappale myös omistaa intron, joka enemmän kuin erottuu varsinaisesta kokonaisuudesta. Ei siinä kai mitään varsinaista vikaa siinäkään.
Levyn upeimman kappaleen tittelistä kisaa sinnikkäästi karun kaunis Oklahoma, jonka intron akustinen kitara voisi olla Jimmy Pagea, Led Zeppelin III :lta. Majesteetillinen balladi kohoaa sen jälkeen vähitellen mahtaviin korkeuksiin kuin jylhä vuorenseinämä. Kertakaikkiaan upea sävellys.
Paradise-kappaleen osin hyvinkin prosessoidut vokaaliosuudet taas saavat Yes-diggarit hyrisemään tyytyväisyydestä, kun levyn toinen rumpali-rumpali, Lou Molino, loihtii hihoistaan ja hi-hatistaan oikein makeita kuvioita tampatessaan menemään. Kertosäe voisi aidossa ”sing-a-long” -tyylissään ihan hyvin olla vaikkapa Totoa. Saa nähdä, pääseekö radioiden listoille.
Monipuolisesta kitaroinnista puheen ollen, varsin vikkelää eteläntyylistä ”pikkailua” kuullaan Goodbye-laulun introssa, mutta kuten jo aiemmin todettu, tässäkin viisussa b-osa on sitten jo ihan muuta. Vaikka olen tuotakin kappaletta kuunnellut erittäin monia kertoja yhä uudestaan, en edelleenkään tiedä, onko se iloinen vai melankolinen. Ota näistä proge-huru-ukoista selvä!
Tumbleweed noudattaa seuraavana aivan samaa ”a ja b eri maata” -filosofiaa! Steve Morsen soolojutut käyvät tässä yhteydessä mielessä.
Levy on, kuten todettua, hyvin monipuolinen kokonaisuus rokkeineen, progeineen, balladeineen ja onpa siellä hiukan new age -häröilyäkin. Kaiken jo tehtyään Rabin on vielä maalannut kansiaiheenkin! Mutta on siellä sentään erillisiä taustalaulajia ja viulisti.
Levyn kansiteksteissä ei erikseen mainita studioista yhtikäs mitään. Kaipa siis Rabin on asettanut vahvarin ja muut härpäkkeet makuuhuoneensa nurkkaan, ja antanut läppärinsä muistitikuille kyytiä. Tekniikan edistymisestä…
Niin tai näin, kun vuoden kestävämpiä levykokonaisuuksia kohta taas listataan, Trevor Rabinin Rio on omassa listassani mukana.
Ja kuten joskus ennenkin näissä yhteyksissä, en malta olla laittamatta terveisiä sille Korvatunturin partahemmolle. Rabin keikalle tänne kipinkapin, vaikka sitten juuri sinne Napapiirille!
Trevor Rabinin haastattelun voit lukea Riffin printtinumerosta 5/2023. Timo Östmanin toimittamassa jutussa Rabin kuvailee levyn tekoprosessia ja avaa kappaleiden taustoja.
Trevor Rabin: Rio (InsideOut Music, 2023)
