Nayteikkuna

Levynteon taito on eri kuin keikanteon

Uskoisin, että tämän lehden lukijat jakavat jokseenkin yhtenäisen käsityksen siitä millainen paikka maailma olisi ilman musiikkia. Se olisi ankeampi, värittömämpi ja ilottomampi.

Silti tässäkin joukossa musiikkia lähestytään monelta eri suunnalta: yhdelle se on harrastus, toiselle ammatti. Joku saa ilon tai lohdun muiden säveltämää musiikkia soittaessaan, jollekin oma luomisprosessi on kaiken ydin. Musisoinnin tavoitteena voi olla keikka yleisön edessä, mutta aivan yhtä hyvin päämäärä voi olla soittaminen itsessään ja itselle.

Musiikin kuuntelijat eivät hekään ole homogeeninen ryhmä, vaan musiikin rooli ihmisten elämässä vaihtelee. Musiikki ilmentää tilaisuuden tunnelmaa hartaudenharjoittamisesta räävittömimpiin bakkanaaleihin. Musiikki rytmittää yhtä lailla tanssiparin askelia kuin muodostelmaluistelijoiden ryhmää. Musiikki maskaa naapuripöydän puheensorinaa ja täyttää odotussalin tyhjyyttä. Musiikilla jopa häädetään teinejä norkoilemasta kauppakeskuksissa. Musiikilla voi myös rakentaa muurin ympärilleen: napit korviin, niin ei tarvitse bussissa ottaa kontaktia kehenkään. Tai kammion ovi kiinni, vinyyli soittimelle ja vajoutuminen omaan meditatiiviseen rauhaan voi alkaa.

Kun itse musiikilla on luvuttomasti eri rooleja ja merkityksiä ihmisten elämässä, miten sen pakkaustapa voisi olla yksi ja jakamaton, kaikille sopiva muoto?
Tuore uutinen kertoo, että jo 75 prosenttia Norjan äänitemyynnistä on striimausta. Se kertoo valtavirran suunnan, ja tulkintaa vahvistaa tieto CD-myynnin yhä pienenevästä määrästä. Toisaalta vinyylin myynti kasvaa edelleen, joten kaikki eivät halua tuottaa bittivirtaan uutta jaettavaa tai hankkia itselleen sellaista.

Ihmisen viehätys fyysisen tavaran omistamiseen on yksi peruste. Konkreettinen sormissa hypisteltävä kapine on tuntuvasti jotain enemmän kuin havainto äänestä ilman materiaa, johon se jollakin lailla sitoutuisi.
Toinen syy on se, että levy tarvitsee ympärilleen pakkauksen ja pakkaus puolestaan tarvitsee ja tekee mahdolliseksi sekä sanallisen että kuvallisen viestinnän musiikin saatteena. Tässä kohden vinyylilevyn kookas pahvikotelo oli ylivertainen ja parhaat levyjen kannet kiistämättä itsenäisiä taideteoksia, joiden tutkiminen on yhtä antoisaa kuin musiikin kuuntelukin.
Striimaus soveltuu varmasti työmatkan sulostamiseen tai kuntoilun kannustimeksi, mutta epäilen, että harva tutustuu sen kautta kuuntelemaansa musiikkiin artistin nimeä syvemmin. Fyysinen paketti on taiteellisen antinsa ohessa informatiivinen väline, paitsi sanoituksen osalta, myös taustatietojen kertojana. Käsi pystyyn, joka ei ole milloinkaan ostanut äänitettä vain sillä perusteella, että oman esikuvasoittajan nimi löytyy levyn kansiteksteistä.
Liittääkö joku jossain nämä tiedot striimiin sellaisella tavalla, että kuuntelija ne sieltä myös löytää?

Levyyn yhdistyvä avainkäsite tulikin juuri mainittua: itsenäinen taideteos. Parhaimmillaan levy on musiikillisesti yhtenäinen kokonaisuus, joka erillisten kappaleiden muodostamana kokoelmana heijastaa tekijänsä taiteellista näkemystä tavalla, jota yksittäin julkaistut tai bittivirrassa kuunnellut kappaleet eivät voi tehdä.
Levy myös mahdollistaa asioita, joita keikalla ei voi toteuttaa. Kokoonpanon, jota ei voi mobilisoida käytettävissä olevilla resursseilla. Sovituksen pienet yksityiskohdat joita keikalla ei ikinä saa nostettua esiin. Soundit joita ei voi toisintaa rokkiklubin akustiikassa saati sitten urheiluhallissa. Eikä nykyisissä striimauspalveluissa.
Perinteinen fyysinen tallenne antaa mahdollisuuksia, mutta koska siltä puuttuu suora vuorovaikutus yleisön kanssa, mahdollisuuksia on myös osattava käyttää. Siksi levyn tekemisen taito on eri kuin keikan tekemisen taito.
Ja sen takia levyn ei myöskään soisi olevan vain käyntikortti, jonka päämääränä on sujuttaa keikkamyyntiä tai tarjota kuuntelijoille illan päätteeksi kotiin vietävä muisto. Tällaisetkin tehtävät voidaan sille kyllä antaa, mutta surullista on, jos tämä on tulevaisuudessa yksinomainen ja ainoa motiivi tallenteen tekemiselle.

Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja

P.S.
Tämä numero avaa Riffin 20. julkaisuvuoden. Takana on nyt 120 numeroa, edessä toivottavasti vielä monta lisää. Uutta asiaa musiikista nimittäin tuntuu riittävän!

11.02.2015
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy