Nayteikkuna

Mistä sitä oikein maksaa?

Vaikka kalenteriin merkitty dead line ja tasahtiin erääntyvä asuntolainan lyhennysohjelma kuulemma ovatkin kelpo motivaattoreita, niin silti luova toiminta saattaa tarvita toisinaan muitakin sytykkeitä. Kun tavoitteena on tuottaa toisille elämyksiä, tarvitaan aika ajoin jokin pieni vau-hetki ruokkimaan omaa tekemisen meininkiä.

Siinä mielessä on täysin järkeenkäypää, että uusi efektipedaali innostaa viipymään kitaran parissa ja siinä soundeilla leikitellessä saattaa syntyä jotain uutta ja ennakoimatonta. Yhtälailla Elviksen julisteesta tuttu mikrofonin hahmo innoittaa laulajaa antamaan parhaimpansa, ja vintage-virvelissä riittää mystistä vibaa kauas aistein havaittavien tai teknisesti mittaroitavien soundimääreiden tuolle puolen. On jotakin poikkeuksellisen erikoista kuultavaa, nähtävää ja tunnettavaa. Sellainen stimuloi ja tuota pikaa tekevän mieli nakkaa ankkurit laidan yli kettinkeineen päivineen. Niin se on, elämys kumpuaa elämyksestä.

 

Vaan onpa sitten raadollista, että kaikkein keskeisimmät osat musiikin tallennusprosessissa tarvittavaa laitteistoa eivät oikeastaan saisi kuulostaa yhtään miltään.

Eihän ole tarkoitus, että studion monitorit tekisivät soundia, niiden tehtävänä on välittää soundi sellaisena kuin se on tallentimelle tallentunut, mitään muuntelematta, lisäämättä, tai pois jättämättä. 

Vanhan perinnestudion analogimikseri kyllä hankittiin usein sillä perusteella, että siinä oli tietty ja haluttu oma soundinsa. Nykyaikainen audio interface ei kuitenkaan ole perinyt tätä tehtävää itselleen, vaan lajinsa parhaat erottuvat aivan päinvastaisesta syystä – kliinisyytensä ansiosta. Ei ole interfacen asia maustaa jokaista kauttaan kulkevaa signaalia vaan toimenkuvaan kuuluu kuljettaa bitit läpi niihin kajoamatta, mahdollisimman pienellä latenssilla ja niin täsmällisesti kuin suinkin voi.

 

Neutraalius ja kellontarkka toiminta ovat jaloja päämääriä, joiden tavoittelu tuppaa lisäämään tuotteen hintaa käänteisessä suhteessa vau-elämyksen järisyttävyyteen. Uudet ja laadukkaammat kaiuttimet saattavat kyllä paljastaa aiemmin pimentoon jääneitä piirteitä tutuistakin äänitteistä, mutta harvemmin aikuinen selälleen lentää ihan puhtaasti kokemuksen voimallisuuden vuoksi.

Koskaan en ole kuullut kenenkään haltioituneen uutta audio interfacea kuunnellessaan sen vuoksi, että sen soundi kutkuttelisi hermonpäitä aivan sietämättömän ihanasti. Ja minulle olisi kyllä kerrottu sellaisesta.

Totta, kaiuttimia on ihasteltu, mutta sitten on kääritty hihat ja syvennytty miksaamaan tai äänittämään. Ja uutta interfaceakin on katseltu joskus kunnioittavasti, kunnes on saman tien kytketty kaikki uudet ja kiihkeästi odotetut kanavat täyteen, jotta päästään tositoimiin. Ilman sen vanhan rimpulan ainaista nikottelua… 

 

Laatu ilmenee näkymättöminä asioina. Bitit eivät törmäile, synkka ei pätki, kone ei kyykkää, eikä basso potki valheellisen lujaa. On arkisen sujuvaa ja tasaista. Voi keskittyä oleellisiin asioihin. 

Kannattaisiko kalustohankintojen painotuksia pohtia tästäkin suunnasta: tarkkailukaiuttimilla kuunnellaan aivan kaikki mitä tallenteelle viedään ja mitä sieltä ulos miksataan. Ja audio interfacen kautta kulkee joka ikinen signaali sisään ja ulos. 

Ja kumminkin se velmu vatkain, jolla efektoitiin yhdessä sessiossa tietyn kappaleen kertsin tuplaus, maksoi enemmän kuin kaiuttimet ja interface yhteensä, eikä tehnyt heikkoakaan.

Jaa-a, en pahalla sano. Sellaisia vatkaimia on tullut itsekin ostettua. Kunhan tässä vaan pähkäilen maailman outoutta.

 

 

 

05.12.2018
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy