Nayteikkuna

Äänen voimalla

 Pääkirjoittaminen on siitä mukavaa, että saa purnata kenenkään keskeyttämättä milloin mistäkin. Vaikka siitä, kuinka ihmisillä ei näytä noin ylipäätänsä ottaen olevan juuri minkäänlaista ääneen liittyvää ymmärrystä. Kovin hämäräksi on monelle jäänyt äänen määrän ja äänen laadun välinen yhteys. Kun siihen yhdistetään vielä tyylittömyys, saadaan aikaan mahtava keitos: iänkaikkisen vanhan ja taidolla kunnostetun purjelaivan kansikahviossa räimii keskellä unisinta iltapäivää korville tolkuttoman lujaa ja kirskuvalla soundilla sellainen konekompin jyske, joka paljon sulavammin istuisi viereisen baarin ruostumattomattomasta teräksestä ja lasista muotoiltuun urbaaniin miljööseen - irroitteluillan pimetessä yöhön.

Oireyhtymään kuuluu, että tehojytkeen luukutus alkaa aamuvarhaisesta ja jatkuu tauotta viimeisen asiakkaan poistumiseen. Ei minkäänlaista yritystä käyttää ääntä ravitsemusliikkeen oman ilmeen tehostamiseen - puhumattakaan siitä, että luontevasti paikan henkeen istuva laineiden loiske ja köysistön ynnä lankkujen natina olisi jo sellaisenaan käypä äänikulissi. Ei vihjettäkään siitä, että tunnelmaa rakennettaisiin jotenkin vuorokauden aikaan ja vallitsevaan säätilaan nojaten. Eikä edes kontrollia sen suhteen, että oman putiikin äänentoistolaitteet eivät aina riitä naapurin peittoamiseen. Vaikka potikan kääntämisen viimeinen neljännes on nostanut enää särön määrää, niin silti väännetään hanaa vielä enemmän auki.

Voisin hyvinkin ilmoittautua kanta-asiakkaaksi kahvilaan, jossa ei soi yhtään mitään taustalla. Vieläkin hauskempaa olisi istua kahvilaan, jossa soisi kohtuullisella voimalla ja kelvollisten laitteiden kautta jotain piristävästi poikkeavaa ja omaperäistä.

Silloin vain saattaisi tulla vielä kiusallisemmin esille, etteivät arkkitehdit vaivaudu miettimään tilan akustisia ominaisuuksia vaan keskittävät kaiken tarmonsa vain silmän havaitsemaan estetiikkaan. Niinpä useimmat kahvilat ja oikeastaan kaikki seinillä rajatut tilat asemahalleista olohuoneisiin ovat vain erikokoisia kolkosti kaikuvia tai muutoin soinniltaan vääristyneitä laatikoita, joissa taitava sisustus voi vain vaivoin taata siedettävän olotilan ihmiselle.

Eikä suo olisi suo, jollei joka askelma upottaisi: hiljaisuuden lopulta löydyttyä voi havaita, että naapurissa räiskitään edelleen. Jos siis jotenkin saa oman luukkunsa suhteellisen mukavaksi niin jo paljastuu, että äänieristys puuttuu asuntojen välisistä seinistä kokonaan. Oman melutason laskiessa tilalle vyöryy uutta tuontitavaraa.

Sanotaan, että valo saa merkityksensä varjon avulla. Ehkäpä äänikin tarvitsisi vastapainokseen hiljaisuuden...

Mutta eipä lamaannuta maailman tylyyteen. Syksyn ensimmäiseen Riffiin olemme jälleen koonneet täyden satsin painavaa luettavaa laidasta toiseen. Ja työn alla on jo lokakuun kitara- ja bassolaitteisiin keskittyvä Extra-numerokin.

Sen ilmestymiseen saakka viihdy tämän lehden parissa ja pistäydy vaikka vieraisilla alan tämänvuotisessa suurtapahtumassa. Audio Visual 99 -messut järjestetään 12-14. lokakuuta Messuhallissa. Osastomme on C14. Tervetuloa!

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

p.s. Fat Lily ja neljä iloista wauveikkoa Joensuusta ilahduttivat meitä mukavan omintakeisella ja oikein pätevästi tehdyllä CD:llä. Ei kuulemma jatsia eikä swingiä vaan wautsia. Tyyliä sen kummemmin määrittelemättä mainiota musaa hilpeällä tunnelmalla. Kiitokset sinne Itä-Suomeen ja samoin kaikille niille yhtyeille ja artisteille, jotka ovat aiemmin lähettäneet meille äänitteitään, mutta jääneet syystä tai toisesta silloin julkisesti huomiotta. Kyllä meillä sentään levysoitin täällä on, vaikka emme levyjä virallisesti arvostelekaan.

 

 

 

01.09.1999
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy