|
Lehdistöllähän on valtaa, eikö niin? On se sitten kumma, kun ei sana kuulu. Asiasta on saarnattu suu vaahdossa jo monta kertaa, mutta silti ei meno muutu. Yhä vain tulee paha mieli aina, kun radion avaa. Ei auta, vaikka muusikoilla oli hyvä meininki. Ei riitä sekään, että tuottaja sai taiteellisen vision puhkeamaan täyteen kukkaansa. Äänittäjäkin venyi ylittämään itsensä, tuloksena loistava, dynaaminen, ilmava, hengittävä, selkeä, ruudikas - sanalla sanoen siis musikaalinen tallenne. Ja sellaisena siitä iloittiin siihen asti, kunnes masteroinnissa typistettiin monikaistaisella kompressorilla löysät pois ja nykytekniikan suomasta hulppeasta dynamiikka-alueesta päätettiin jättää käyttöön vain kymmenkunta ylimmäistä desibeliä. Ja sen lopun nujertaa radioaseman kompressori, jolla varmistetaan lähetystehon maksimointi. Masteroinnissa tehdyt ylilyönnit voisi vielä kestää ja ajatella, että eiköhän isokin laiva käänny hiljalleen, kun karikkoa kolistellaan jonkin aikaa... Vielä koittaa päivä, jolloin voi laittaa levyn soimaan kiusaantumatta siitä, että hiljaiseksi tarkoitettu ja sellaisena soitettu ääni soi valmiilla CD:llä aivan yhtä lujaa kuin olan takaa kanttiin piiskattu virveli. Jutun ydin? Ammattitaitoa ja -ylpeyttä, jossain määrin ehkä jopa moraalia edustaa se, ettei aina käytetä kaikkia saatavilla olevia työkaluja vain siksi, että ne ovat olemassa. Kun CD-formaatti yleistyi, julkaistiin lyhyen ajan kuluessa häkellyttävä määrä levyjä, joiden diskanttisuus kuulostaa sietämättömältä. Onhan se mukavaa, että formaatti sallii korkeidenkin taajuuksien tallennuksen, mutta ei niitä silti tarvitse väkisin ahtaa ylenpalttisesti mukaan. Ajan myötä tämäkin on oivallettu ja pikkuhiljaa on päästy siihen, että uudet levyt kuulostavat jo ihan kuunneltavilta. Ja nyt kun meitä on siunattu monikaistaisilla kompressoreilla, on tavaksi tullut nitistää dynamiikka olemattomiin, jotta musiikki kuulostaisi mahdollisimman kovalta kaiken aikaa. Ohimenevää? Toivottavasti... Olen kuullut kaksi perustelua menettelylle. Ensinnäkin musiikkia kuunnellaan paljon autoissa, ravintoloissa, tavarataloissa jne., joissa ympäristön hälyisyys estää hiljaisimpien musiikin jaksojen kuulumisen. Aivan pakko siis kompressoida, koska sehän ei tule kyseeseen, että kuunteluympäristössä olisi jotain korjattavaa. Ja se toinen perustelu on, että jos ei kompressoida valmiiksi, niin sitten sen tekee kuitenkin radioaseman lähetysyksikkö, joten mieluummin itse. Hiihaa. Jos ei sisäinen normi, niin eikö edes mikään direktiivikään... Mutta, mutta... kevät tulee ja vallaton lehdistö suuntaa katseensa kirkkaisiin sfääreihin. Hyppysissäsi on taas tömäkkä paketti asiaa musiikista ja tekniikasta kohtuulliseen balanssiin miksattuna. Lue ja nauti, sitten purnaa tai kehu. Palautekupongin löydät lehden loppupäästä. Ja niin viimekertaisille kuin tulevillekin kyselykupongin täyttäneille, palauttaneille ja arvonnassa voittaville postitamme kesän kynnyksellä Riffin tyylikkäät T-paidat. Lukuiloa! Lauri Paloposki,
|