| Tietokoneeni on lajinsa evoluutiomittakaavassa auttamattoman vanhanaikainen. Sillä on ikää neljä vuotta ja nykyisiin superkoneisiin verrattuna se on hidas ja kömpelö. Tosin tämä hitaus tulee esiin vain, kun käytän uusimpia ohjelmaversioita, joiden toimintaa kuormittavista ominaisuksista suurinta osaa en todellisuudessa tarvitse milloinkaan. Uusia ohjelmaversioita joudun silti hankkimaan, sillä aina joku jossakin päivittää oman ohjelmansa ja lähettää dokumentin, jonka avaaminen vaatii saman ohjelmaversion. Ja ennenkuin huomaankaan, joudun ostamaan ohjelmistopäivityksen, joka ei enää toimi ollenkaan nykyisessä koneessani vaan joudun hankkimaan taas uuden. Tavoitteeni on pitkittää koneiden palvelusikä kuuden vuoden sykleihin, mitä tietokoneista enemmän ymmärtävät tuttavani ovat pitäneet jonkinlaisena perversiona. Konetta kuuluu vaihtaa sen takia, että uusin on hienoin ja tarjoaa aivan ennenkokemattomia kolmiulotteisia kokemusmaailmoja...
Kiitos ei. Mielummin käytän mahdollisesti säästyvät rahat vaikkapa uusiin kitarankieliin. Ne kuluvat oikeasti ja menevät huonoiksi. Vaan kun laitan puhtoiset kielet 20 vuotta sitten valmistettuun kitaraani saan jälleen uudenveroiset soundit. Kitaran kytken 30-vuotiaan efektipedaalin kautta 40 vuotta sitten valmistettuun vahvistimeen, jonka eteen laitan 15 vuotta sitten hankitun mikrofonin. Mikrofonista johdan signaalin upouudella johdolla viimevuonna hankitun digitaalimikserin kautta nelivuotiaan raiturin uumeniin ja kuunnellessani lopputulosta yksivuotispäiviään viettävien kaiutinten kautta höystän vielä sopan 15 vuotta sitten ostetulla kaikulaitteella. Selvä se: jos soundi täytti joskus aikoinaan kunniallisuuden kriteerit, niin se tekee sen edelleen. Olettaen että tavarasta pidetään asianmukaista huolta. Uutta hankitaan, kun on tosi tarve. Ilokseni voinkin todeta, että suurimmalta osin musiikkiteknologia on kaikesta humustaan, mutu-perusteisista ostopäätöksistä ja fiilistelystään huolimatta, tai kenties juuri sen ansiosta huomattavan terveellä pohjalla. On luonteva ajatus hankkia tavaraa, joka säilyttää käyttöarvonsa ja toisinaan jopa kasvattaa samalla rahallista arvoaan vuosien varrella. Aivan yhtä luontevaa on ostaa käytetty laite tai soitin. Sama kapine saattaa vaeltaa useamman omistajan kautta päätyäkseen lopulliseen kotiinsa tai romuksi. Haaskuuseen ei tavaraa juuri jouda. Syyhy kamojen uusimiseen asettuu siten tolkulliseen tasapainoon aiempien hankintojen käyttökelpoisuuden ja tavaran vaihtoarvon kanssa. Näppituntumalla arvioituna musiikkituotteen elinkaari on aivan muuta kuin tietokoneella, vähintäänkin samaa luokkaa kuin parhailla kodinkoneilla, mutta luultavimmin poikkeuksellisen pitkä nykymaailmassa. On vain yksi pääperiaate, olkoon kyseessä sitten kitara, rumpu, mikrofoni, äänipöytä, kaiutinkaappi tai mikä muu hyvänsä: hankkimalla riittävän laadukasta voi samalla varmistaa, että ostoksen arvo kestää ajan oloon. Rimpula on rimpula jo uutena, mutta laatupeli pitää pintansa pitkään. Tämä ihan vain näin henkilökohtaisena pohdiskeluna, jonka voisi muotoilla vielä radiosta kuulemani kansanviisauden sanoin. Kävi nimittäin kerran Afrikassa niin, että hyeenaemo äityi pilkkaamaan leijonanaarasta siitä, että tämä synnytti vain yhden poikasen kerrallaan. "Niin, mutta leijonan", kuului vastaus. Ja sitten tämänkertaiseen lehteen, jossa on jälleen Riffimäinen lataus luettavaa muusikkohaastatteluista ja verstasvisiiteistä laitetesteihin sekä yleisiin opinjyviin saakka. Samalla aloitamme muutaman uuden juttutyypin julkaisemisen. Tapio Peltosen vetämä Romunurkka keskittyy erikoisiin ja useimmiten pienellä budjetilla synnytettyihin ilmiöihin. Mestariksi Mestarin Paikalle on uusi soittotuokioiden sarja, jossa alan vankat ammattilaiset jakavat soitto-oppia halukkaille. Pään avaa Jarmo Hynninen ja jatkossa rinnalle nousevat myös muiden soitinten klinikoitsijat. Palstalla julkaistut nuottiesimerkit ovat lisäksi kuunneltavissa MP3-tiedostoina Riffin verkkosivuilla. Siispä nautittavia lukuhetkiä taas! Lauri Paloposki,
|