Kevyesti voi ottaa mitä vain, ainakin jonkun aikaa. Voi ostaa vaikka jalkapallon ja passelit tossut ja mennä kentälle ihan vaan kevyesti potkiskelemaan. Yleensä kait maalien lähettyville ja tuota pikaa jo niitä kohden – kuka sitä nyt keskikentällä pomputtelisi, kun voi häkkiä heiluttaa?
Väki lisääntyy, saadaan aikaan peliä, tehdään läjäpäin maaleja ja jotkut osoittautuvat toisia etevämmiksi. Omiin päästetyt harmittavat, vastapäätyyn tehdyt riemastuttavat, etevyyttä ryhdytään jalostamaan.
Pidetäänkin treenejä ja aivan pian sommitellaan jo taktisia kuvioita. Potkupallosta kehittyy jalkapalloa, potkiskelijat jäävät syrjemmälle ja tosipelaajat miehittävät kentän.
Kunnes jossain ihan muualla, tai kenties naapurikentällä joku haluaa pelailla omin päin, juoksennella pallon kanssa ja potkaista sen jonnekin juoksun päätteeksi. Ja saa mukaansa muutaman muun, kunnes sitten pannaankin pystyyn peli ja aletaan mättää maaleja...
Kaiken minkä voi ottaa kevyesti voi ottaa myös vakavasti. Aika monen ihmisolennon riesana kun on sellainen ominaisuus, että mieli pyrkii toisinaan uuteen eikä tyydy saavutettuun. Ja tässä suhteessa soittaminen ei lopultakaan poikkea niin kovin olennaisesti jalkapallosta – kummassakin taito karttuu tehdessä ja mielekkäiksi koetuilla tavoitteilla on taipumusta muuttua yhä haastavammiksi.
Asioilla on merkityksiä, joita osaamme tai haluamme niille antaa. Ja siksi ajatus toimii myös nurinniskoin käännettynä: kaiken minkä voi ottaa vakavasti voi ottaa myös kevyesti, jos niin päätetään ja hyvältä tuntuu. Virtuoosimaiselle pallotaituruudelle voi viitata kintaalla jos lystii, vaan eipä suoraviivainen ryske puhuttele sekään kaikkia. Älypeli vastaan primitiivinen voimatoiminta, muodollinen rakennelma versus vapaamuotoinen, suunnitellen taikka vaiston varassa, säveltäen vaiko improvisoiden?
Jalkapalloa pelataan eri sarjatasoilla. Musiikkia taas voi jaotella kaikenlaisin nimikkein: kansanmusiikki, konserttimusiikki, tanssimusiikki, klassinen, operetti, ooppera, pop, jazz... Nimikkeet toimivat apuna, kun on tarpeen luokitella, mutta luokittelussa tulee pulma siinä kohden jossa nimike sisältää jonkin arvovarauksen. Akselilla kevyt/vakava mennään jo metsään, holttia rallaa. Juuri sen vuoksi, että vähän jokaisen nimikkeen alta löytyy kummankinlaista tekemistä, kevyttä ja vakavaa.
Onnellista olisi, jos kevyesti tehtäisiin kevyen ystäville ja vakavamielisimmin sellaista kaipaaville. Mutta sotku vain sakenee, kun myös sivummalta aletaan antaa tekemisille merkityksiä. Jos fudismatsi noin ylisummaan on kelpo syy könytä kaveriporukalla katsomoon syömään hodareita, niin ei ole paljoakaan väliä kuka tekee maaleja ja millaisia, kunhan joku antaa silloin tällöin selkeitä syitä viuhtoa aaltoja, messuta heimolauluja, nousta seisomaan ja mylviä alfana.
Pikaleikkaus musiikin maailmaan – sitaatti Juha Itkosen kirjasta "Anna minun rakastaa enemmän":
"Hartwall Areena, onko maailmassa mitään irvokkaampaa kuin nähdä sankarinsa esiintyvän Hartwall Areenalla? Kaljaa muovituopeista jokerilippujen katveessa, kellon soidessa kiltisti kuppituolille kitumaan. Takakaarteessa musiikki on liian hiljaa, jakkupukunaiset takana juttelevat päiväkodeista ja keittiöremonteista, ylhäällä aitioissa markkinointipäälliköt syövät katkarapusalaattia ja juovat kuivaa valkoviintä. 80 prosentia yleisöstä odottaa yhtä ainoaa kappaletta, eläköön se tulee, tunnelma piristyy kuin vanhainkodissa sävellahjan aikaan: sihteeriköt nousevat seisomaan, pistävät tanssiksi, kaulailevat toisiaan, ei ihminen mitenkään, mitenkään, mitenkään voi osallistua tällaiseen, ja siksi sitten vain istuu ja tuijottaa, tuijottaa niiden vieraiden naisten piukkoihin housuihin pakattuja takamuksia eikä enää edes yritä nähdä Dave Gahania perseiden välistä. Hiphurraa, tätä on rock'n'roll, tätä on rock'n'roll tänään."
Kevyttä ei lopultakaan ole sen varmemmin kuin vakavaakaan, sillä kaiken minkä voi ottaa jotenkin, voi ottaa myös jotenkin toisella tavalla. Niinpä kaikki mikä on tarkoitettu otettavaksi jollain tietyllä tavalla, otetaan todennäköisesti jotenkin toisella tavalla. Ja kaikki mikä otetaan jotenkin toisella tavalla, on pilalla. Se on, onko se?
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja