Älylaitteiden kohdalla on luontevaa ajatella, että kaupasta ostetaan vain fyysinen raami, johon käyttäjä asentaa sellaiset toiminnot kuin tarvitsee. Jos koneella tehdään musiikkia, tarvitaan erilaiset kilkkeet kuin tilitoimiston töihin.
Sama logiikka toimisi periaatteessa moneen soitinlaitteeseen ja mieleen tulee muutamankin pedaalivalmistajan kokeilu tähän suuntaan. Muistelen nähneeni myös kosketinsoittimen, jossa idea käytettiin.
Ne eivät lyöneet läpi, sillä tyyppi haluaa edelleen flangerin flangerina ja monosyntikan monosyntikkana, vaikka ne olisivat sisuksiltaan miten digitaalisia hyvänsä. Kun flangeri alkaa kyllästyttää, se myydään ja sitten hankitaan mahdollisesti saman valmistajan jokin toinen pedaali tilalle. Hupaisaa on, että kotelo saattaa väriä lukuunottamatta olla ihan samanlainen, säätimiä, kytkimiä ja liittimiä on yhtäläinen määrä, ja ehkäpä rasian sisällä on jopa sama suoritin – lukittuna toimittamaan tällä kerralla vain eri asiaa.
Tämähän pitää yllä uusien laitteiden kysyntää, joten valmistajalle se on motivoivaa. Asiakkaan soittoinnostukseen uudella pedaalilla on myös usein myönteinen vaikutus ja sekin on käypä peruste käytännölle.
Muutokselle olisi silti tarvetta. Olisi keksittävä uusia ja markkinoillakin toimivia tapoja tuottaa tavaroita kuluttajille – aiempaa ekologisemmin.
Neitseellistä raaka-ainetta on maailmassa vain rajallisesti, eikä kaivostoiminta kohtele luontoa yleensä suopeasti.
Kierrättäminen on yhä lapsen kengissä ja pahimmoillaan hyvässä uskossa kierrätykseen toimitettua tavaraa on dumpattu kehitysmaihin (anteeksi ruma sana), tai muuten vain meidän silmäimme näkemättömiin.
Teollinen toiminta kuluttaa energiaa, eikä valmiiden tuotteiden purkaminen takaisin osiinsa ja aineisiinsa ole poikkeus sielläkään missä kierrätys tapahtuu vastuullisesti. Myös energian tuottamiseen aiempaa ekologisemmin on huutava tarve.
Yhteen tämä kaikki kietoutuu siten, että tulevaisuuden tuotteen suunnittelussa markkinatutkimus, muotoilu sekä teknisten ominaisuuksien puntarointi säilyttävät merkityksensä. Niiden rinnalle on kuitenkin nostettava kokonaan uudenlainen arvorypäs: tuotteen käyttöikä, sekä mahdollisuus uusiokäyttöön ja/tai kierrätykseen.
Mitä pitempi palvelusikä tuotteella on sitä vähemmän kohdistuu painetta näiden uusien arvojen osoittamiseen.
Netissä sesongin mukaan vaihtuvia halpisasusteita kauppaava on aika heikoilla tässä arvostelussa, soitinala ainakin tietyiltä osin esimerkillistä toimintaa. Isältä pojanpojalle periytyvään kuokan terään emme enää palaa, mutta esimerkiksi laadukas akustinen kitara täyttää jo nykyisin monta kriteeriä – semminkin, kun uhanalaisten puulajien käyttöä valvotaan aiempaa tarkemmin, ja merkittävä osuus soittajakunnasta hyväksyy jo tietyissä kohdissa rakennetta ainakin osittain kierrätykseen perustuvien materiaalien käytön.
Paperilehden julkaisijana en katso kehitystä sivusta, olen osa sitä. Lehden tuotanto- ja painoprosessi on viilattu mahdollisimman ekologiseksi ja kehitystyö jatkuu edelleen. Tilaajille postitettavien lehtien pakkaus muovikääreisiin on postin lajittelusta johtuva ratkaisu, mutta pussit ovat kuitenkin kierrätysmuovia. Lukijoilta vuosien varrella saadun palautteen perusteella uskallan sanoa, ettei sisältökään vanhetu ihan hetkessä – moni säästää jokaisen numeron arkistoonsa ja palaa siihen tulevaisuudessakin.
Mutta koska kaiken optimoinnin jälkeenkin lehdellä on hiilijalanjälkensä, osallistumme tästä numerosta alkaen Riffiä painavan PunaMustan kirjapainon kautta sertifioituun metsityshankkeeseen Etiopiassa. Sen tavoitteena on palauttaa pahoin rapautuneen metsäalueen ekosysteemi toimintakuntoiseksi, vähentää tulvavahinkoja ja loiventaa näin ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ei se yksinään muuta mitään, mutta yhtenä osatekijänä muiden joukossa sillä on merkityksensä.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja