Levyteollisuus on aiemminkin kunnostautunut antamalla sekä omalla suullaan että etujärjestönsä kautta omituisia lausuntoja levymyynnin laskusuunnan syistä ja tilanteen korjaamisesta.
Taannoin osui eteen analyysi, jossa päiviteltiin kuinka Yleisradion toiminnassa ei riittävän ymmärretä levyteollisuuden etuja. Sen sijaan että Yleisradio tajuaisi edistää levyjen myyntiä valitsemalla uusia hittilevyjä kohtuullisen soiton piiriin, se tärvelee koko homman soittamalla uudet kipaleet niin moneen kertaan ettei kukaan halua enää niitä enää levyinä ostaa kotiinsa.
Olen ehdottomasti soittolistoja vastaan, mutta aivan muista syistä. Ja ajatus siitä, että Yleisradion – tai minkään muunkaan radioaseman – tehtävänä olisi edistää levymyyntiä, on aivan absurdi. Kun musiikkia valitaan radiosoittoon, niin ainoa tolkun periaate on se, että kyseessä on aidosti mielenkiintoinen kappale joka ansaitsee musiikillisen sisältönsä vuoksi julkisuutta.
Tämän periaatteen alle mahtuvat sekä perinteen jatkajat että uutta luovat, tyylipuhtaat lajinsa edustajat ja taidokkaasti genrerajoja rikkovat, niin sydänverellä ja totisin ilmein tehty kuin myös ilkikurinen pilke silmäkulmassa toteutettu musiikki – toisin sanoen kaikki jollakin sisältömittarilla ansiokkaaksi punnittu musiikki.
Levymyynnin edistämisen ei pitäisi kuulua lainkaan valintaperusteisiin. Itseasiassa sen ei pitäisi edes etäisesti häivähtää soitettavia kipaleita valitsevan mielessä.
Jos kuuntelijat pitävät kuulemastaan, he saattavat hankkia innokkuutensa ja varallisuutensa puitteissa sitten jotakin sellaistakin mihin ovat tutustuneet radion kautta, mutta sen ei pitäisi ohjelmaa koottaessa olla mikään tavoite tai kriteeri.
Sittemmin ÄKT eli Äänitetuottajat täräytti taas: uuteen tekijänoikeuslakiin ehdotettiin kohtaa jossa levyille annettaisiin 18 kuukauden karenssi. Sen aikana uutuuslevyä ei saisi lainkaan lainata kirjastosta. Levyt tulisi ÄKT:n mielestä rinnastaa elokuviin, joissa tuottaja saa itse määrätä lainausehdoista. Mahdollisuus lainata ilmaiseksi heikentää näet uutuuksien myyntimahdollisuuksia.
Äänilevyn ja elokuvan rinnastaminen on kumminkin mahdoton ajatus jo pelkästään sen vuoksi, että elokuvia esitetään maksullisissa teattereissa. Vastaavaa toimintaa ei ole äänilevyjen kohdalla, sillä konsertit ja levyt ovat kaksi erillistä ja itsenäistä toiminnan muotoa. Ja elokuvienkin osalta tuo lain suoma oikeus rajoittaa lainaamista olisi mielestäni poistettava.
Vaatimus karenssista on kummallinen senkin vuoksi, että 18 kuukautta tarkoittaa tällä pintamuodin aikakaudella ikuisuutta. Väitän, että nykyisestä levytuotannosta suurinta osaa kukaan ei edes muista, saati sitten halua ostaa taikka lainata edes kahdeksan kuukauden kuluttua julkistamisesta. Ja siinä onkin koko jutun ydin: heppoinen tuote.
Levyteollisuudella ei ole mitään ongelmaa myydä Beatlesin, Pink Floydin tai vaikka Eppu Normaalin levyjä vuosien takaa vaikka niitä onkin kirjastoissa lainattavana. Ne käyvät kaupaksi jopa ns. täydellä hinnalla eikä niitä juurikaan alennuskoreissa näe. Siitä syystä, että kyseiset levytykset puhuttelevat edelleen niin vahvasti, että niitä halutaan ostaa.
Nykyiseen radiosoittoon päätyvillä kipaleilla taas on useissa tapauksissa yksi yhteinen nimittäjä: kohderyhmä kuuntelee niitä siinä missä jotakin muutakin taustaääntä, jos niistä ei tarvitse maksaa lainkaan tai jos ne saa kuunneltavaksi melkein ilmaiseksi.
Levymyynnin kehno tila ei ole Yleisradion soittolistojen syytä. Se ei ole myöskään kirjastotoiminnan syytä. Eikä edes internetin tai piraattikaupan.
Eräs syy on se, että suuri osa ihmisistä ei ole valmis ostamaan uusia levyjä vain sen takia, että niitä julkaistaan ja sillä hinnalla kuin niitä koetetaan kaupata. Ja miksi pitäisikään? Asiakas valitsee ostoksensa oman arvomaailmansa puitteissa. Kalja on aina hintansa väärtiä ja HK:n sininen myös. Eikä Calvin Kleinin logo ole toisaalta sitä arvostavalle liian kallis.
Levyjen myyntiä voisi edistää ihan alkuun sillä, että uutuuslevyjen hinnoittelussa siirryttäisiin välittömästi joustavampaan skaalaan: jos levyllä oleva musiikki menisi kaupaksi kenties kuudella eurolla, mutta ei mene kahdella kympillä, niin mitoitetaan kyseisen tuotteen valmistus-, jakelu-, ja markkinointibudjetit sitten tämän tosiasian mukaan eikä väkisin vängätä samaa hintaa kaikista lätyistä.
Tarvitaan myös sellaista toimintaa, jossa nyt avoimen vihamielisesti kohdeltu asiakaskunta otetaankin osaksi yhteistä kuviota. Kirjakustantamot ja kauppiaat järjestävät maassamme jopa kahdet suuret kirjamessut vuosittain rivilukijoiden liikkeelle saamiseksi.
Tuovat messuilla yleisön eteen uskomattoman määrän kirjailijoita esittelemään kirjojaan ja kertomaan niiden taustoista. Nostavat esiin tekijät ja antavat koko toiminnalle kasvot.
Ja tekevät samalla ostamisesta huomattavan luonnollisen ja luontevan tavan hankkia lukemista.
Eikä nyt ole kovinkaan etevää lohkaista, että kyllähän kirjojen kustantajilla on helppoa, kun kirjoja ei voi kopioida niin helposti. Kummassakin bisneksessä on omat hankaluutensa, ja oppia voi ottaa vaikka lopputuote onkin erilaisessa paketissa.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja