Minne matka, äänilevy?

 

Musiikin lailliselta verkkomyynniltä odotetaan suuria. Sen pitäisi pelastaa ääniteteollisuus ja palvella kuluttajaa ennenkuulumattoman joustavasti, ja kuten muodikkaasti sanotaan: asiakaslähtöisesti. Kuluttaja voi ostaa biisin sieltä, toisen täältä – ja vain sen, mihin sattuu viehättymään.

Voinee siis väittää, että verkkokauppa suosii sellaisia kipaleita, joita perinteisesti on valikoitu singleiksi ja koetettu puskea radiosoittoon. Juuri niitä kaikkein tarttuvimpia ja helpoimmin lähestyttäviä.

Levyistä puhutaan kumminkin toisinaan albumeina ja käsitteenä tämä on erinomainen. Aivan kuten valokuva-albumi sisältää erilaisia kuvia – joko teemoittain, tai muilla perusteilla valikoituneita ja kenties toisiinsa liittyviä – niin samoin musiikillinen albumi sisältää erilaisia sävelteoksia, jotka on koottu yhteen pakettiin jollakin perusteella.

Ei ole tavatonta, että hyvän albumin kappaleista vain muutama ihastuttaa ensikuulemalta. Muiden kohdalla mielentila ei kenties ole tutustumishetkellä sovelias, tai ne vaativat auetakseen syventymistä ajan kanssa. Olipa syy mikä vain, niihin tutustuminen on luontevaa, jos ne kuuluvat samaan albumiin.

Nyt kun valtaosa musiikista tehdään vielä cd-levyillä jaettavaksi, on verkkokaupan helppo tarjota irrallisesta kappaleesta innostuneelle kuluttajalle myös se kokonainen albumi, jolta hitti on radioon lohkaistu. Mutta miten käy siinä vaiheessa, jos riittävän monessa levy-yhtiössä päädytäänkin siihen, että kaikkein tuottoisinta bissnestä on tehdä vain irrallisia hittikipaleita verkkomyyntiin eikä artistille enää anneta mahdollisuutta kokonaisen albumin tekoon?

Tekijän kannalta tämä on ikävä ajatus, sillä hittien väliin mahtuu paljon kelpo musiikkia, joka ei milloinkaan nouse suurten massojen suosikiksi. Tämän materiaalin esiin nostaminen ja jakelu muuttuu entistäkin vaikeammaksi, jos kehitys kulkee kokonaan irtohittien myymisen suuntaan.

Verkkojakelun rasitteena on myös cd-levyä kehnompi äänenlaatu. Kun asiaa arvioidaan siltä pohjalta, ettei cd-levyäkään voida pitää ihanteellisena tallennemuotona, niin on pelkästään surullista, että se koetetaan korvata teknisesti vieläkin huonommalla vaihtoehdolla.

Parempaa äänenlaatua ei pysty verkossa kohtuullisen nopeasti siirtämään, eikä sellaisesta ole toivoakaan. Oma veikkaukseni on, että leijonanosan internetin välityskyvyn kasvusta nielaisee liikkuvan kuvan kasvava siirtomäärä, oli kyse siten kaupallisesti tuotetuista elokuvista, ihmisten omista videoista tai nettikameran käytöstä.

Pidänkin todennäköisenä, että musiikkiteollisuudessa tapahtuu lähivuosina jako kahteen eri ryhmään. Hittimusiikkia julkaisevat yhtiöt siirtyvät suoraan nettikauppaan, johon heidän tuotteensa soveltuvat hyvin.

Sen rinnalle muodostuu toisenlainen toimijoiden joukko, joka tekee ja julkaisee musiikkiaan toisella periaatteella: itseissarvollisena taiteena ja kestohyödykkeenä. Tässä ympäristössä yhden kappaleen pituuden ei myöskään tarvitse olla kolmen minuutin tuntumassa vaan mukaan mahtuu niin lyhkäisempiä kuin huomattavasti pitempiäkin sävellyksiä. Tällaiseen kuuluvat oleellisena osana erilaiset albumit, jotka antavat mahdollisuuden paketoida useita kappaleita isoksi kokonaisuudeksi.

Tällaiselle on paikkansa, koska sille on sisällöllinen tarve, joka ei voi muuten toteutua. Elinvoimaisuutensa se taas saavuttaa, jos kyllin suuri joukko kuluttajia kokee asian omakseen ja haluaa hankkia musiikkiansa fyysisenä tuotteena edelleen.

Verkosta lataaminen houkuttelee helppoudella ja nopeudella. Jotta fyysinen tuote voisi kilpailla menestyksekkäästi, on sen tarjottava jotain muuta. Esimerkiksi sellainen myyntipakkaus, joka laajentaa musiikin nautintoa kuuntelun ulkopuolelle; lukukokemukseksi, kuvien katseluun tms. Tässä kohden cd-levy on jäänyt torsoksi, sillä tilan säästämiseksi cd:n oheisvihkoset ovat miniatyyrejä, jotka eivät visuaalista iloa tai viestinnällistä mahdollisuutta juurikaan tarjoa.

Tässä numerossa oleva artikkeli levymessuilta todistaa fyysisten levyjen tulevaisuuden puolesta. Eivät keräilijät elätä musiikkibisnestä, mutta heidän toiminnassaan näkyy eräs perussinhimillinen piirre: ihminen tykkää hypistellä käsissään jotakin, katsee mielellään kuvia ja lukee tekstejä.

Ratkaistavaksi jää vain kysymys siitä, millaiseen pakettiin cd-levy tulee kääriäistä, jotta se on kyllin vetovoimainen potentiaalisen ostajan silmissä. Uskon että kysymykseen on useita oikeita vastauksia, sen mukaan millaista musiikkia tehdään, kuka tekee ja kenelle tekee. Ehkäpä näemmekin cd-levypakkausten uuden aikakauden, jossa kekseliäisyys tuottaa sellaista, mitä emme ole vielä hoksanneet ajatella.

Lukuterveisin,

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

 
01.02.2007
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy