Nayteikkuna

Näetkö linnun puussa?

 

Länsimaisen musiikin estetiikka löytää muotonsa 12 nimetyn sävelen puitteissa. Laaja glissando tai nopea liuku suunnasta tahi toisesta johonkin näistä ei sanottavammin laajenna sävelavaruutta, joka vaikuttaa sellaisenaan varsin suppealta. Silti nuo 12 säveltä eivät useinkaan mahdu keskenään leikkimään sulavasti samaan aikaan vaan niiden joukosta on valikoitava jokin soveltuva otos ilmaisun kieleksi. Niinpä kahdeksan säveltä riittää perussävellajiksi, tai viisi pentatonista asteikkoa varten.

Kovin suureellisia ei tarvita harmoniaankaan. Soinnun perusmuodon, kolmisoinnun, saa aikaan poimimalla samanaikaisesti esiin asteikosta kolme säveltä. Vielä kun karsitaan, niin kaksi yhtäaikaista säveltä riittää jo kertomaan ovatko kyseessä mollin vai duurin sävyt. Eikä se kuuluisa "power chord" eli voimasointu vaadi sen enempää potkunsa aineksiksi – kaksi kitaran alakielillä soitettua samanaikaista säveltä kvintin päässä toisistaan jyrähtää kyllä komeasti.

Länsimaisen estetiikan 12 säveltä ovat siis käytännössä enemmänkin kuin riittävästi ilmaisun välineeksi. Materiaa on yhdeksi annokseksi jopa aivan liikaa, muoto ei hahmotu eikä mitään käy ilmi jollei jotakin karsi pois.
Näin musiikin tekijä kohtaa saman tilanteen kuin varhaisin nuotiotulen ääreen pitkästynyt esi-isämme: maassa lojuva joutopala puuta ei sellaisenaan muistuta sen paremmin lajitoveria kuin mitään muutakaan elävää olentoa, mutta oksanpätkän sisältä saattaa silti löytää jonkinlaisen tunnistettavan muodon, kunhan raaskii poistaa ylimääräistä ainesta tulevan patsaan ympäriltä.

Sama periaate pätee yleisemminkin. Yhtenäinen savupatsas harjun takaa kertoo, että jonkun nuotio savuttaa, mutta ei sellaisella heimopäällikön tyttären häihin ketään kutsuta. Kyllä jonkun pitää määrätietoisesti pätkiä savupatsasta vuodalla verkkaan huhtoen, jotta viesti piirtyy taivaalle luettavassa muodossa.

Sirkuksessa pikkurummun tasaisesti kasvava pärinä ilmaisee jännitystä. Koodi on sovittu, nykyään yleisesti tunnettu ja ennenkaikkea yksinkertainen, siksi se toimii. Vaan toisin oli viidakossa, kun viestejä oli monenlaisia – yhtäjaksoinen tremolo ei ollut tiedotustoiminnassa paljon väärtti, sopivasti katkottainen rytmi sen sijaan kantoi viestin kuin viestin. Toisaalla iskun ja tauon rytmiikka jalostui Morsen aakkosiksi, joilla monimutkainenkin sanoma siirtyi lennättimeltä toiselle ja toimitti asiansa.

Kaikki 12 samanaikaisesti soitettua säveltä voi olla hetkellisenä tehokeinona perusteltu ratkaisu, mutta mielekästä harmoniaa, tai melodiaa niillä ei tuoteta ilman määrätietoista valintaa. Eikä kaarilla toisiinsa sidotuista kokonuoteista muodostu rytmisesti erityisen kiehtovaa sävelmää. On osattava valikoida ääniä ja niiden pituuksia, on osattava rytmittää niitä myös taukojen avulla. Vasta se jäsentää äänimassan musiiksi.

Tästä lähestymiskulmasta katsoen kaikkein ratkaisevinta on se, mitä karsitaan pois.
Juuri se mitä jätetään soittamatta, kirjoittamatta tai piirtämättä antaa merkityksen sille mitä soitetaan, kirjoitetaan, tai piirretään. Kuvan ulkopuolelle rajataan tarpeeton, valoksen ympäriltä karistetaan kuona, niukoille riveille tiivistetään runon viesti – esiin kuoritaan ja ilmi tuodaan vain se ydin jolla on selkeä muoto ja merkitys.

Kuulostaa helpolta, mutta on todellisuudessa hankalaa koska määrän tuottaminen on aina yksinkertaisempaa kuin yksinkertaisen, selkeän ja puhtaan. Määrä vaatii ison putken ja avoimen hanan – luovassa toiminnassa vilkkaan mielikuvituksen ja löysän itsekritiikin. Ytimen esiin kaivaminen vaatii sen sijaan kirkkaan näyn tavoitteesta ja tavattomasti uutteruutta riipiä turhuudet sen ympäriltä.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

 


01.02.2009
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy