Artikkelit

Haastattelut
Teksti: Toni Honkala | Kuvat: Minna Hatinen
4/2018

Läpikirjoitettua jazzia ja klassista nyky-musiikkia sekä vapaata improvisaatiota, ambienttia ja elektroakustista ilmaisua keikoilla, levyillä ja elokuvissa: Hillen musiikissa on ilmaisunvapautta.

Laitetestit
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Tommi Posa sekä DPA ja Shure
5/2013

PA-järjestelmien laadun kehittyminen sekä korvamonitoroinnin yleistyminen avaavat uusia mahdollisuuksia myös solisteille. Dynaaminen peruskapula ei ole enää ainoa vaihtoehto, sillä studioluokan mikrofoneista saa iloa nykyisin myös lavalla – kunhan ne on suunniteltu estradilla käytettäviksi.

Teatteriarviot
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Heikki Järvinen

Tampereen Teatteri on tarttunut kunnianhimoisiin musikaaliteoksiin aiemminkin. Varsinkin ”Les Misérables” kuuden vuoden takaa muistetaan edelleen tapauksena, ja sillä onkin monia yhtymäkohtia tämän syksyn ”Notre Damen kellonsoittajaan”, joka on TT:n suurin musikaalisatsaus kautta aikojen.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Electro-Harmonix on julkistanut pienikokoisen version Operation Overlord -pedaalistaan. Valmistaja lupailee soundityypin ulottuvan buustista ja reunasäröstä aina paksuihin särökerrostumiin.

Elokuva-arvostelut
Tommi E. Virtanen

Vuonna 1972 Aretha Franklin lauloi kaksi konserttia Los Angelesin baptistikirkossa. Ne taltioitiin, mutta teknisten ongelmien vuoksi filmiä ei julkaistu, ainoastaan levytys. Nyt 47 vuoden jälkeen esiintymisiä voi katsoa lumoutuneena. Armo on läsnä.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Marshall on hiljattain julkaissut kooltaan ja teholtaan pienehköt Studio Classic- ja Studio Vintage -versiot klassisista JCM800- ja 1959 Marshall Super Lead -vahvistimistaan. Näitä varten on tuotu markkinoille myös helposti kuljetettavia ja tyyliin sopivia kaiutinkaappeja.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Samae Koskinen on tunnistettavalla tyylillään vakiinnuttanut asemansa pop-laulajana, jolla on sanottavaa. Hänen laulunsa ovat kuin tarkasti sommiteltuja pieniä maisemakuvia. Niihin on helppo samastua ja positiivinen pilke saa kuuntelijan hyvälle tuulelle.

Haastattelut
Tommi Saarela
4/2018

Frankfurt Musikmessen 2018 helmiä oli mestariluokan opettajana ahkeroinut Ash Soan. Bändirumpalina aloittanut Soan on uinut vähän itselleenkin yllätyksenä ja puolivahingossa arvostetun sessioketun nahkoihin.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2018

Perinteikäs merkki, sopivasti vanhahtava ulkonäkö ja nykyaikaan päivitetty soundi, siinä Supron perusraamit Cometille.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Sample-pohjainen, mutta vahvasti IK Multimedian omaan modaaliseen synteesitekniikkan perustuva Modo Drum mallintaa valmistajan mukaan aitoja rumpuja ennenkuulumattoman tarkasti.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Boss DD-3 esiteltiin vuonna 1986, ja ajan saatossa siitä tuli yksi suosituimmista viive-pedaaleista. Nyt valmistaja on päivittänyt tämän digitaali-delayn muutamilla parannuksilla. Soundin luvataan kuitenkin olevan samanlainen kuin alkuperäisessä.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Nyt voidaan todella puhua keräilytuotteesta, sillä DW valmistaa ainoastaan 250 numeroitua kappaletta kyseistä virveliä, ja jokaisen numeroi ja signeeraa käsin DW:n rumpukuiskaaja John Good.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Marshall on tuonut markkinoille aivan oman kaapistonsa Origin-sarjan vahvistimille. Malleja on kaikkiaan neljä, ja niissä jokaisessa on vintage-henkinen etuverhoilu.

Konserttiarviot
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Henni Hyvärinen/Red Carpet ja Elmo Salmi.

Jonkinasteista Juice-huumaa on ollut ilmassa vuoden päivät, Teppo Airaksisen ohjaaman ”Juice”-elokuvan teattereihin saapumisesta lähtien. Elokuvan soundtrackille kootusta epätodennäköisen tuntuisesta yhdistelmästä – Juicen vanhoista bändiläisistä vahvistettuna elokuvan pääosan esittäjällä – syntyi yllättäen mitä uskottavin kokoonpano, Juice Originals, joka on ehtinyt todistaa keikkakelpoisuutensa suurimpia konserttisaleja myöten.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuva: David McClister
4/2018

Magpie Saluten High Water I -levyn laadukkuus ei yllätä, onhan taustalla juurevan jenkkirockin konkareita. Black Crowesista tutun kitaristi Rich Robinsonin ohella bändistä löytyy muitakin vanhoja Crowes-muusikoita. Syytä puhelulle siis.

Laitetestit
Lauri Paloposki
4/2018

Yksin työhuoneessaan puurtavalle riittää yleensä kanavan tai parin tallennus kerrallaan. Perinteisessä studiosessiossa samaan aikaan äänitettävien raitojen suuri määrä ja monitorikuuntelun järjestäminen kokonaiselle soittajaryhmälle asettavat sitten jo toisenlaisia vaatimuksia myös interfacelle.
Audient iD44 vastaa myös jälkimmäisiin.

Levyarviot
Toni Honkala

Pauanne yhdistää kekseliäällä ja maukkaalla tavalla arkistoäänitteitä, kansanmusiikillista viulutyöskentelyä, urkusoundeja, preparoitua pianoa, rumpuja, perkussioita, kiippareita ja ohjelmointia. Tuloksena on komposiittiäänimaailmoja eri vuosisadoilta ja eri musiikkikulttuurien soundimaailmoista maukkaasti esitettynä.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Morningstar on julkaissut pidemmälle kehitetyn version MC6-ohjaimestaan. Fyysiseltä kooltaan kakkosversio on kuitenkin edelleen hyvin kompakti.

Kirja-arviot
Teksti: Tommi Saarela

Uutuuskirja ”Ääretön ikävä” juhlistaa paitsi artistin 60-vuotispäiviä, myös julkisen musiikkiuran käynnistymistä tasan 40 vuotta sitten. Tasan satahan noista yhteensä kertyy.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Hagströmin Ultra Max -malli jatkaa Ultra Swede -kitaran jalanjäljillä. Nyt runko on kuitenkin mittasuhteiltaan hieman isompi, ja siinä on paksu, kaareva loimuvaahterakansi.