Artikkelit

Elokuva-arvostelut
Timo Östman

Tämä elokuva toi mieleen sen, kun olin aikoinaan kuuntelemassa pakistanilais-brittiläistä kirjailija Hanif Kureishia (mm. Esikaupunkien Buddha). Hän puhui siitä ristiriidasta, mikä hänelle toisen polven siirtolaisnuorena syntyi oman identiteetin kanssa. Isovanhempien kotimaa ja sen kulttuuri tuntuivat vieraalta, englantilaisille taas hän oli usein vain pelkkä ”Paki”.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Kanervan toinen levy astuu tanssilattialle ja antaa seitkytlukuisen diskopoljennon tahdittaa ihmissuhteita käsitteleviä tekstejään. Levyn sävy on arvoituksellisen tumma, mutta musiikin energiataso pistää nesteet liikkeelle. Bändin meininki onkin kerrassaan vastustamaton.

Haastattelut
Teksti: Misha Koivunen | Kuvat: Minna Hatinen
4/2018

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Muistelijana Sampo Haapaniemi.

Laitetestit
Tommi Saarela
5/2018

Ludwigin houkuttelevasti hinnoitteleman taiwanilaisvalmisteisen Evolution Maplen rungot ovat ehtaa amerikanvaahteraa.

Levyarviot
Samuel Järvinen

Ensilevyllään Forsmania saattoi pitää jonkinlaisena yhdistelmänä Lana Del Reyta, Amy Winehousia ja Danielle Nicolea. Forsmanissa on kuitenkin eittämättä paljon omaa, joka tulee nyt vahvasti esiin laulajan kakkosalbumilla, ”Been Meaning to Tell Youlla”.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Suomalaisen bassolaitevalmistaja Darkglassin rosteriin kuuluu useita basson säröyttämiseen sopivia polkimia, mutta sen tuoreimman pedaalin kerrotaan olevan puhtaasti soiva bassoetunen, joka tarjoaa soundiin myös harmonista pitoisuutta. Uutuus on suunniteltu nimenomaan keikkamuusikoille.

Levyarviot
Toni Honkala

Ulla Pirttijärven ääni-ilmaisu ja joikaus ovat kypsää ja kokenutta. Äänimateriaali on täyteläistä syvää ja ilmaisuvoimaista. Levyllä Pirttijärvi joikaa sukulaisiaan ja kotikyliään Angelia ja Utsjokea.

Tuoteuutiset
Timo Östman

K&M Heli 2 on pienikokoinen instrumenttiteline, joka saadaan taitettua litteäksi kuljetusta varten. Omat mallit tarjotaan sähkökitaralle tai akustiselle, mutta valmistajan mukaan jälkimmäinen versio saadaan säädettyä esimerkiksi sellolle ja ranskantorvelle sopivaksi.

Levyarviot
Ville Pekkala

Mitä ihmettä, Bossin metal zone -pedaali möyryää raivoisasti ja soundit hellivät nöyrän kuolevaisen nystyröitä kuin Thomas Skogsbergin Sunlight -studion antimet hehkeimmässä kukoistuksessaan. Ignorantimpi kaveri saattaisi kysyä, onko Dismemberin Death Metal -albumille todellakin tehty jatko-osa.

Haastattelut
Teksti: Lauri Paloposki, Kuvat: Ilona Savola, Lauri Paloposki
4/2019

Kaapelitehtaalla 2004 aloittanut ja vuodesta 2010 Pitäjänmäellä entisen Soundtrack-studion tiloissa toiminut E-Studio otti rohkean askeleen ja siirtyi kaupungin hulinoista Sipoon seesteiseen tunnelmaan.

Laitetestit
Teksti: Anssi Eriksson
5/2018

Marshallin uusi vahvistinsarja viettelee ulkoasullaan ja lupailee klassisia 
soundeja nykypäivän mukavuuksilla. Voidaanko 60- ja 70-lukujen kolossit jättää vihdoin varaston perukoille pölyyntymään?

Uutiset
Lauri Paloposki

Jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi vuosittaisen Yrjö-palkinnon pianisti Riitta Paakille. Palkintoteoksen toteutti kuvataiteilija Anita Naukkarinen. Jazzliitto kunnioitti myös Ylen pitkäaikaista jazztuottajaa Veli-Pekka Heinosta Andania-elämäntyöpalkinnolla. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti Porin jazzelämän monitoimimies Jyrki Laiho.

Tuoteuutiset

Drawmer 1974 on suunniteltu 1970-luvun vintage-laitteiden henkeen ja se soveltuu valmistajan oman luonnehdinnan mukaan yhtä hyvin hienovaraiseen masterointipuleeraukseen kuin riuskaan soundin työstöönkin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

D´Addario on esitellyt uuden kielimalliston, jonka se lupaa olevan erityisen hyvin sointinsa pitävä. Uudet XT-kielet ovat valmistajan mukaan myös erityisen kestäviä.

Konserttiarviot
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Justus Hirvi

Kuvitellaan resepti, johon tarvitaan ensin lahjakkuutta ja ideoita, sitten näkemystä ja taitoa. Tässä tapauksessa kaikkia edellä mainittuja on hyvä laittaa enemmän kuin ”ripaus”. Sitten treenataan ja treenataan. Kunnes kaikki puurtamisen maku häipyy, ja näkyviin ja kuuluviin jää vain lopputulos – vaivattomasti rullaava, spontaanin oloiseksi naamioitu musiikillinen naurupommi nimeltä Jarkko Tamminen Show 2019.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Iridium on Strymonin vastaus vahvistin- ja kaiutinsimulaatioita tarjoavien pedaalien alati laajenevaan tarjontaan. Se on varustettu kolmella ikonisella vahvistinmallinnuksella sekä yhdeksällä impulssivasteisiin perustuvalla kaiutinsimulaatiolla. Valmistajan mukaan impulssivasteiden laatu ylittää tähän mennessä hardware-tyyppisissä laitteissa käytetyt.

Uutiset
Lauri Paloposki

Virtuoosimaisista soittajista koostuva Aristocrats saapuu jälleen Suomeen konsertoimaan.

Konserttiarviot
Matti Rinne

Lokakuinen tiistai-ilta ei sujunutkaan tällä kertaa ihan normikuvioiden mukaan. Luvassa oli erittäin harvinainen tilaisuus kuulla suomalaisen basistisuuruuden, Pekka Pohjolan (1952-2008) viimeiseksi, ja pitkäikäisimmäksi jääneen kokoonpanon hartaasti odotettua esiintymistä. Paikalle saapui hyvissä ajoin niin vannoutuneita entusiasteja, aikalaisia, vanhempia valtiomiehiä kuin nimimuusikoitakin.

Konserttiarviot
Tommi E. Virtanen

Valtakunnan ykköslehti otti taannoin Mira Luodin hampaisiinsa ja kyseenalaisti artistin olemassaolon vertaamalla häntä vanhaan bändikaveriinsa. Outoa journalismia – eihän musiikki ole politiikkaa tai urheilua, jossa verrataan tuloksia?

Haastattelut
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Minna Hatinen
5/2018

Genelecin 40-vuotinen historia henkilöityy vahvasti yrityksen perustajaan, tammikuussa 2017 menehtyneeseen Ilpo Martikaiseen. Hänen perintöään vaalivat nyt lapset, henkilöstöpuolella työskentelevä Maria, yritysarkkitehtuurin parissa toimiva Mikko, sekä moniulotteista toimenkuvaa tekevä Juho, brand artist.