Artikkelit

Tiedossani on, että koko kevyen musiikin äänitehistoria perustuu voittopuolisesti uuden etsintään ja erilaisten illuusioiden luomiseen. Siltikin nykymeno vaikuttaa ajoittain vieraalta ja etäiseltä. Ja tässä kohden pitäisi mielestäni tehdä ero vallankumouksellisen uudistamisen ja keinotekoisen välille.

Aina silloin tällöin meiltä kysytään, ovatko kokeilemamme tuotteet todella niin hyviä, kuin tekstissä annetaan ymmärtää. Tähän on helppo vastata; kyllä ne ovat. Ei meillä kukaan tieten tahtoen puuta heinää kirjoita tai kaunistele. Jos huomautettavaa löytyy, niin kyllä siitä sanotaan, mutta tuskin tunnelmaa kannattaa silloinkaan tärvätä räävittömällä kielenkäytöllä.

Uudet ilmiöt eivät aina loksahda paikoilleen heti oikopäätä vaan usein lopullista linjaa haetaan ääripäiden kautta koukkaamalla. Tämä pätee myös kieleen, jonka on väistämättä jonkin verran muututtava ajan oloon. Kuinka rajusti kieli muuttuu ja onko muutoksille perusteita, onkin ihan toinen juttu.

Asiat muuttuvat, sehän on selvää. Äänitetuotanto on käynyt läpi melkoisen muutokset viimeisten 15 vuoden aikana, eikä myllerrys ole vielä edes loppunut. Kuvapuolen toimijoilla on edessään hyvin todennäköisesti samantapainen kehitys, jossa tuotannon määrä kasvaa, keskimääräinen tuotantobudjetti per tuotettu ohjelmaminuutti ohenee ja työympäristö on yhä useammin muutaman ihmisen pienpaja suuren studion sijasta.

Vuosia sitten olin niin innokas kitaristin taimi, etten ehtinyt koskaan kiinnostua soittimen rakenteesta tai muustakaan teknologiasta. Itse soittaminen vei kaiken huomion ja monen muun tavoin ruuvailin alati vaihtuvien rasioiden nuppeja intuitiolla, päivitin vahvistimia tiiviiseen tahtiin ja kitaran oston ratkaisi ensituntuman myötä koettu rakastuminen tai sen puute

Talvi on selvitty ja uusi verso puissa. Tämän numeron putkahtaessa painosta on kesäkuu juuri aluillaan ja ilmatkin lämpeämässä. Sikäli kun mitään ahvenen selkäpiikkien asennosta olen oppinut ymmärtämään... Siispä eväät koriin, Riffi mukaan ja suunta rannalle, puistoon, mökille tahi vaikka festareille.

Lehdistöllähän on valtaa, eikö niin? On se sitten kumma, kun ei sana kuulu. Asiasta on saarnattu suu vaahdossa jo monta kertaa, mutta silti ei meno muutu. Yhä vain tulee paha mieli aina, kun radion avaa

Viimeisen vuoden aikana lehtien palstoilla on käyty runsaasti huimilla desibelilukemilla höystettyä keskustelua rock-konserttien musiikkimelun haitallisuudesta. Jutuissa esitetyt äänitasojen desibeliarvot ovat kuitenkin valtaosin olleet dramatisoivia, harhaanjohtavia ja suorastaan virheellisiä. Mielipide on kyllä tuotu selvästi esiin: rockmusiikin kuunteleminen on vaarallista ja syyllinenkin on löytynyt - äänitarkkailija eli miksaaja. Ei kun kivittämään...

Tietokoneeni on lajinsa evoluutiomittakaavassa auttamattoman vanhanaikainen. Sillä on ikää neljä vuotta ja nykyisiin superkoneisiin verrattuna se on hidas ja kömpelö. Tosin tämä hitaus tulee esiin vain, kun käytän uusimpia ohjelmaversioita, joiden toimintaa kuormittavista ominaisuksista suurinta osaa en todellisuudessa tarvitse milloinkaan.

Tällä alalla on tapana keksiä uusia nimityksiä vanhoilla asioille, sillä tavalla myyntipuheisiin saadaan lisää iskevyyttä. Sama pätee tosin kaikkiin muihinkin aloihin aina autoista vatkaimiin ja porakoneista säärikarvan nyppijöihin. Se on markkinataloutta. Toisinaan vaan tulee mieleen, että helpommalla selvittäisiin, jos ei tarvitsisi pähkäillä uusia termejä orastavaa kyynisyyttä hilliten, vaan asiat kerrottaisiin selkein, vakiintunein käsittein

Sattuipa silmiin uutinen kännykkäverstas Nokian ja kansainvälisen levy-yhtiö EMIn välisestä sopimuksesta. Nyt en aio uppoutua siihen, onko säveltäjien kannalta moraalisesti oikein, että EMI myy Nokialle käyttöoikeuksia tunnettuihin sävellyksiin, jotta niitä voidaan jaella kätevästi uusina soittoääninä ympäri maailmaa. Sellaisen pohdinnan hoitakoot juristit parhaan taitonsa mukaan.

Muutama viikko sitten eräs nimeltä lukiolaispoika riemastutti aamuani kovasti Helsingin Sanomien yleisönosastossa julkaistulla kirjoituksellaan, jossa puolustettiin ylevin sanoin internetissä tapahtuvaa musiikin ilmaisjakelua. En tullut leikkoneeksi noita neronleimauksia talteen, mutta ydinajatuksen osannen muotoilla vapaasti näin jälkikäteenkin.

Ei auta kierrellä - lehti luvattiin toukokuuksi, vaan sitten alkoi tuotanto takerrella. Ja kun takertelee, niin yleensä sitten kunnolla. Ja tiedättehän kuluneen vertauksen siitä, että viiden minuutin myöhästyminen lentokoneesta ei tarkoita sitä että olisi perillä samaiset viisi minuuttia myöhässä...

Teknologia on juuri niin pätevää kuin ajatukset sitä käyttävien näppien takana. Semminkin kun teknisten vimpainten ostoon ja käyttöön ei vaadita minkäänlaisia lupia, paitsi moottoriajoneuvojen ja ampuma-aseiden ollessa kyseessä. Onneksi edes niiden kohdalla.

Suomalainen musiikki voi sittenkin menestyä ulkomailla, sen ovat kaikille kyynikoille näyttäneet viime viikkojen aikana sekä HIM että Bomfunk MCs. Ja jos oikein tarkasti katsotaan, niin näitä riittävän omaleimaisia, alkuvoimaisia ja oman itsensä näköistä musiikkia tekeviä menestyjiä on ollut jo aiemmin.

Parahin lukija! Vuosituhat päättyy ja on aika kiittää tähänastisesta huomiostasi. Ja kohottaa tietenkin samaan hengenvetoon moraalisormea varoituksen merkiksi: oletko nyt muistanut varmasti huolehtia rakkaimman kaikulaitteesi, sen viime vuonna poistomyynnistä merkillisen halvalla irronneen tallentimesi, vuosia moitteetta palvelleen lempisyntetisaattorisi ja kaikkien pikkustudiosi muiden ihastuttavien vempeleiden Y2K-kelpoisuudesta?

Pääkirjoittaminen on siitä mukavaa, että saa purnata kenenkään keskeyttämättä milloin mistäkin. Vaikka siitä, kuinka ihmisillä ei näytä noin ylipäätänsä ottaen olevan juuri minkäänlaista ääneen liittyvää ymmärrystä. Kovin hämäräksi on monelle jäänyt äänen määrän ja äänen laadun välinen yhteys.

Olen kevään mittaan kuullut yhden jos toisenkin suusta surullisia arviointeja musiikin harrastamisen vähenemisestä. Vapaa-aikaa varmasti löytyisi ja rahaakin ihmisillä tuntuu olevan, mutta etusijalle ovat nousseet kepeämmät riennot. Mikäli asia pitää paikkansa, saattaa kysymys olla aivan perusasiasta: miksi tarttua kalliiseen kitaraan ja tuskailla kipein sormenpäin, kun Internetiin sukeltamalla tai uutta playstationia hiplaamalla saa onnistumisen riemun jo viidentoista sekunnin uppoutumisella?

Musiikkimaailmassa on meneillään teknologinen vallankumous. En tarkoita nyt tietokonetta ja siihen liitettyjä laitteita, sillä alkuhämennyksen mentyä itse tietokone on ollut oleellinen osa myös sitä teknistä ympäristöä, jossa musiikkia luodaan ja äänitteitä tehdään.

Parahin lukija, miten mahtaakaan olla niin, että formulan kyydissä vauhti on kuulemma hurmaa, mutta näin kalenteriin merkittyjen asioiden perässä juostessa vauhti onkin pelkkää surmaa?