Aikansa niin sanotuissa demokraattisissa yhtyeissä soittaneena ja bändi-palavereissa istuneena Tomi Salesvuosta alkoi tuntua, että olisi aika perustaa oma bändi – ilman kompromisseja. East Funk Attack etsii suomalaista tuoretta tulokulmaa funk-musiikkiin.
Sibelius-Akatemiasta jazzmusiikin maisteriksi valmistunut Tomi Salesvuo on nelikymppiseksi ehdittyään ollut monessa mukana, ja työskennellyt niin kotimaan kärkien kuin ulkomaan tähtien kanssa. Oman bändin ja levyn tyylirajausta Salesvuo pyöritteli päässään useamman vuoden, kun rytmimusiikin kentällä oli tullut tehtyä oikeastaan kaikkea jazzista poppiin.
Metropolian pop/jazz-musiikin lehtorina toimiva Salesvuo tekee ohessa freelance-keikkaa coverbilebändeistä kunnianhimoisiin jazzlevytyksiin, ja on vaikuttanut useammassakin pitkäjänteisesti toimineessa kokoonpanossa XL-jazzprogebändistä Bitter Sweet -yhtyeeseen.
Elokuussa 2014 ensilevynsä julkaissut East Funk Attack syntyi onnenkantamoisena kouluprojektista, johon Salesvuo oli koonnut joukon Metropolian lahjakkaimpia muusikoita, ja pestannut vierailevaksi tähdeksi soolokitaraan Marzi Nymanin.
– Teimme Marzin ja opiskelijoiden kanssa suoraviivaista hyökkäävää funk-hommaa cover-pohjalta, ja yhtäkkiä tajusin, että entäpä jos tämä olisikin ”se juttu”, jota olin pitkään hakenut.
Salesvuo alkoi tilata itseltään omia biisejä ikään kuin jatkoksi koulukonserttiin sovitetuille Hancock–Meters–Withers -covereille.
– Omissa sävellyksissäni halusin yhdistää jazzillista ilmaisua rockin intensiteettiin ja kertosäkeisiin, laulettuun musaan.
Omaa ja lainattua
Salesvuo oli vasta 17-vuotias, kun Eero Koivistoinen poimi Sibiksen jazzosaston ovea raottavan tulokkaan kiertueelle ja studioon. Nyt Salesvuo haluaa maksaa velkaa.
– Pidän ajatuksesta, että voisin nyt itse olla hahmo, joka antaa parikymppisille mahdollisuuden päästä esiin, ja nousta Marzin ja minun tapaisten tutumpien kasvojen seurassa tärkeille estradeille.
East Funk Attackin esikoislevyn materiaali on paria Hancock-lainaa lukuun ottamatta omaa ja uutta. Salesvuo kuitenkin tähdentää, ettei pidä omien kappaleiden ikuistamista levyille itseisarvona – kotimaisilla rytmimusiikkilevyillä kuulee usein väkisin väännettyä omaa materiaalia, joka ei kestä eikä kanna.
– Jos se ”oma musa” on kelvotonta, ei auta vaikka sen soittaisi kuinka hyvin. Monesti olisi hyvä vaihtoehto arrata ja toteuttaa olemassa olevia hienoja biisejä – mitäs vikaa siinä on?
EFA:n omiin kappaleisiin voidaan lukea Salesvuon biisien lisäksi yksi takavuosien XL-kollegan Tuure Kosken uusiksi remontoitu sävellys. Lauluteksteistä vastaa pääosin Julia Vuorinen, Bitter Sweet -yhteyksistäkin tuttu laulajatar, ja isona apuna lyriikoissa on ollut helsinkiläistynyt tuottaja-muusikko James Clay.
”Levyjä pitää julkaista, jotta jotain jää historiaan. Rajallisesta ajasta, joka täällä eletään olisi hyvä jättää muukin jälki kuin pelkkä hiilijalanjälki.”
Salesvuo mieltää East Funk Attackin pitkäaikaiseksi projektiksi, jonka uskoo löytävän kuulijoita sekä popyleisön että jazzdiggareiden piiristä. Mahdollisuus monikasvoisen kuulijakunnan haastamiseen kiehtoo.
– Keikalle tulevat jazz- ja funkdiggarit saattavat tunnistaa coverit paremmin ja omat rokkaavammat biisit voivat upota tuoreempaan jengiin.
Lätkänpelaajan röyhkeydellä
– ”East Funk Attack” nousee nimestä alkaen omista itäsuomalaisista juuristani mutta myös siitä, miten sijoitan suomalaisen rytmimusaporukan maailmankartalle. Meikäläisillä on ärhäkämpi ote, joka erottuu esimerkiksi pehmeän rennosti svengaavista ruotsalaisista.
Salesvuo on kysynyt itseltään, miksi suomalaiset metallibändit ovat breikanneet ympäri maailmaa, ja uskoo löytäneensä joiltain osin vastauksen: lajissa vaaditaan röyhkeyttä, aggressiota – ulospäin suuntautuvaa hyvää energiaa!
– Ja vaikka musiikinlaji onkin tässä tapauksessa toinen, haluaisin tuntea tässä samanlaista, suomalaista hyökkäävää jääkiekkoilijan asennetta.
East Funk Attackin debyytti haluttiin ulos vinyylinä, jolloin levyn kokonaiskaari rakentuu ja jakautuu perinteisesti A- ja B-puoleen. Vaikka levyn julkaisuformaatilla halutaankin kunnioittaa funkin juuria, Salesvuo ei silti lähtenyt muovaamaan sisältöä silkaksi retroiluksi.
– Suomessa tehdään kyllä tarkasti 1960–1970-lukuisia pastisseja, jotka tuntuvat olevan kovin suosittujakin, mutta sellainen tuntuu minusta hassulta. Vuonna 2014 tehdystä levystä pitäisi ensisijaisesti välittyä musiikillisesti jotain uutta, vaikka läpi voikin kuulua se, mitä kunnioitetaan ja minne sylttytehtaalle jäljet johtavat.
Isompaa ääntä
Yhdeksänhenkinen orkesteri ei ole helpoin koneisto lähteä toteuttamaan musiikillisia visioita – käytännön tasolla varsinkaan. 11-vuotiaana Lappeenrannassa rumpujen soiton aloittanut Salesvuo on itse paikallisen big bandin kasvatti, jonka rakkaus isoon soundiin periytyy varhaisilta ajoilta. Salesvuo lisää, että jostain syystä juuri rumpalit – Buddy Richista Matti Oilingiin – ovat kautta aikojen tykänneet koota setin ympärille isoja bändejä.
East Funk Attackin levyn julkaisee Salesvuon oma Musiikkisato Oy, joka on keskittynyt keikkamyyntiin, koulutustoimintaan ja äänitetuotantoon. Salesvuon mielestä levyjä pitää tehdä ja musiikkia julkaista, jotta ajasta jää jotain talteen.
– Onhan se niin, että se rajallinen aika joka tällä pallolla eletään, meistä olisi hyvä jäädä jokin muukin jälki kuin pelkkä hiilijalanjälki.
– Jos miettii esimerkiksi levyjä, joilla on itse ollut mukana, ja vaikka yksikään niistä ei olisi aikanaan breikannut, niin joku saattaa hyvin kiinnostua parinkymmenen vuoden päästä! Eli kun vain jaksaa sinnikkäästi vääntää sarjaa, niin kuin vaikka XL aikoinaan, niin se levykirjasto on sitten aina olemassa.
Artistin piikkiin
Salesvuo oudoksuu nykypäivän levyntekomallia, jossa levy-yhtiöiden viesti tekijöille tuntuu olevan ”kunhan teet itse kaiken alusta loppuun ja tuot valmiin paketin meille, niin me julkaistaan – ja otetaan siitä siivut.” Näillä säännöillä tekijä alkaa pohtia, minkä verran välistävetäjiä yhä pienemmillä panoksilla pyörivään peliin mahtuu. Salesvuolle oli alusta asti selvää, että EFA:n levy julkaistaan oman merkin kautta.
Hän muistelee, että vielä jokunen vuosi sitten alan osaajista koottu uusi ryhmä pystyi saamaan rojaltidiilin, jossa levy-yhtiö maksoi studio- ja masterkulut, ja teki kannet. Sitten pitikin jo alkaa kiikuttaa yhtiöön valmiita mastereita, ja lisäksi artistin oli sitouduttava ostamaan tietty määrä levyjä. Käytännössä levy-yhtiö siis maksatti artistilla itsellään suoraan ja saman tien julkaisemisesta aiheutuvat kulut.
– Varmaankaan joku Cheek tai Jenni Vartiainen ei joudu käymään tällaisia keskusteluja, sen sijaan uuden jazz- tai popgenren bändin on tänä päivänä melkein pakko tuoda levy-yhtiöön kansia myöten valmis tuote sekä ostaa levyjä itse.
Eikä lypsäminen siihen lopu, sillä levyjä tupataan artistille myös jälkikäteen. Jos tuhannen kappaleen painos ei häviä levy-yhtiön hyllyistä parissa vuodessa, artisti saa puhelun että ”ostatteko vai pannaanko silppuriin kun varastointi maksaa liikaa”.
Se on lyhytnäköistä, sillä:
– Musiikin aika voi tulla aina uudestaan – joskus, jossain toisessa paikassa. Kannustimena omaan piikkiin tekemisessä on siis sekin, että voin pitää levyjä halukkaiden saatavilla maailman tappiin.
Vinyyliä prässäämässä
Salesvuon sävellystyökaluna on omakotitalon olohuoneen akustinen piano, jolta ideat siirtyvät pala kerrallaan Applen Garageband-softaan. Sitten Salesvuo taltioi talonsa erillisessä äänieristetyssä työtilassa kompit akustisella rumpusetillä Pro Toolsiin ja siirtää ääniraidat jälleen Garagebandiin. Näin päästään melodioiden ja muun koristelun demoiluun.
East Funk Attack -projektissa Salesvuo halusi kaihtaa nuotinnosta.
– Kun en kirjoita nuotteja, kaikki joutuvat kaivamaan stemmansa demosta ja oppivat samalla muistamaan sen heti. Ainoana haittapuolena on, että saattaa plokata jotain vääriä ääniä, mutta ne korjataan nopeasti treeneissä.
– Mikään ei ole siistimpää kuin se, että kaikki vetävät biisit ulkoa – bändi alkaa svengata ihan eri lailla kuin nuoteista soittaen, Salesvuo innostuu. – On puutaheinää sanoa, että hyvän nuotinlukijan kohdalla ei muka olisi väliä soittaako ulkoa vai ei. Joka niin väittää joko huijaa itseään tai mikä surullisempaa, ei ole ikinä kokenut mikä valtava ero siinä on!
Pohjia pakettiin
Demo- ja treenivaiheiden jälkeen bändin komppiryhmä kokoontui kevättalven pakkasilla Porvoon Magnusborgin Mankku-studioon äänittäjä Hannu Hattusen tallennettavaksi. Levyn pohjat lapioitiin kasaan kolmen tiiviin vuorokauden tunteina, sillä ydinryhmä asui ja yöpyi paikalla session ajan.
– Ainahan sitä saa itsensä kiinni haaveilemasta, että ”voisipa olla studiossa viikon tai pari”, mutta toisaalta, mitä siellä niin kauan tehtäisiin? On parempi lähteä kotiin harjoittelemaan, jos tarkoituksena on soittaa yhden levyn pohjat eikä se kolmessa vuorokaudessa taitu!
– Kun lehdissä lukee, että joku nimekäs bändi vietti studiossa kuukausia ”levynteossa”, niin eihän siellä niin kauan yhtäjaksoisesti vain äänittämässä oltu; siellä tehtiin biisejä, arrailtiin ja ihmeteltiin, Salesvuo vertaa.
East Funk Attackin mennessä studioon biisit olivat hallussa, ja niinpä ennen rec-napin painamista Mankussa haettiinkin lähinnä vain oikeaa soundia ja kulmaa. Sitten kun se löytyi, lähdettiin vain hakemaan mahdollisimman timanttisia ottoja.
Koska nauhalle haluttiin viisihenkisen komppiryhmän yhteinen kudos ilman paikkailuja ja päällesoittoja, saatettiin jostain biisistä äänittää lukuisiakin ottoja, joista levylle valittiin se kokonaisuutena parhaiten onnistunut.
Siinä kun pohjien teko isossa studiossa oli rivakka rupeama, koko äänitysprosessi vei aikataulutuksineen kaikkineen huomattavasti kauemmin – kolmatta kuukautta. Mankku-session jälkeisinä kuukausina Salesvuo äänitti puhallinstemmat, laulut ja Marzi Nymanin kitaroinnin pala palalta omassa kotipajassa. Albumin miksasi Tommi Vainikainen Leri Leskisen studiolla Helsingissä.
•••
Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2014. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
