Dave Lindholm – matalalla profiililla

|
Image

Dave Lindholm on vanhan koulukunnan bluesartisti, joka antaa musiikin puhua puolestaan. Lindholm viihtyykin paremmin tien päällä kuin tv:n viihdeohjelmissa. 

 

Yli puoli vuosisataa maata kiertänyt Dave Lindholm (s. 1952) ei esittelyjä kaipaa. Hän on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin, varsinkin runollisilla lauluillaan. Monet nostaisivatkin hänet mielellään jalustalle, mutta mitään pönötystä ei Lindholm kaipaa. Tämä kävi hyvin selville 70-vuotisjuhlatohinoissa, kun Lindholm kategorisesti kieltäytyi kaikista haastatteluista. Juhlapuheita pidettiin, mutta pelimanni pysyi poissa valokeilasta. 

”Äkkiä semmoinen muisteleminen lamauttaa ihmisen”, lataa Lindholm, joka ei haikaile menneeseen. ”Aika kultaa muistot”, hän sanoo ja kertoo esimerkin Fleetwood Macin vuoden 1969 keikasta: ”Ne soundit oli mielettömät mun mielikuvissa. Sitten kuulin äänityksen.”

Lindholmin mielestä Vanhat hyvät ajat ovatkin ”perseestä”. Lakonisuudesta huolimatta hän toteaa silti, että ”on hyvä muistaa ja kokeilla uudistaa vanhoja juttujaan.”

Tässä suorasukaisessa koruttomuudessa ei oikeastaan ole mitään uutta Lindholmin tunteville. Jo parikymppisenä ”liian nopee Lindholm” oli pelimanni, joka oli jo tekemässä seuraavaa juttua ennen kuin pöly oli laskeutunut edellisestä. Rock’n’roll Band oli jo hajonnut ennen kuin rockklassikoksi sittemmin noussut Everybody Needs Dancemusic Sometimes (Love Records, 1975) oli edes äänitetty. Albumeja Davelta on tullut vähintään yksi vuodessa, ja bändien kokoonpanot ovat olleet jatkuvassa muutostilassa.

Toisaalta monet soittajat ovat seuranneet mukana pitkäänkin. Yksi heistä on Antero Jakoila, jonka kanssa Lindholm on soittanut aina Grazy Moon -EP:n ilmestymisestä alkaen vuodesta 1979. Loppuvuonna ilmestynyt Vol. 2. jatkaa herrasmiesduon tarinaa.

Levy onkin jo toinen tänä vuonna ilmestynyt Lindholm-albumi. Syntymäpäivän kunniaksi 31.3. julkaistu Laulu & kitara oli nimensä mukaisesti soolona paljon keikkailevan trubaduurin livetallenne. Sellaisena Dave nimenomaan muistetaan. Luuttukitaran rapsakan helisevä soundi yhdistettynä Lindholmin venyttelevään puhelauluun on täysin jäljittelemätön yhdistelmä. 

Kun korona sulki keikkamestat, vajosi moni soittaja apatiaan ja harmauteen. Yli 50 vuotta keikkailleelle Lindholmille paussi muistutti, mistä henki saa ravintonsa. ”Vaikka en tekisikään keikkoja, soittaminen on silti osa jokapäiväistä elämää. Viimeiset pari vuotta osoittivat selvästi, miten olennainen osa elämääni se on. Se on pitänyt mielen pinnalla”, pohtii Lindholm.

 

Hardest working man in showbusiness

Onneksi keikkojakin on taas ollut. Tuorein kokoonpano, juurevaa kitaramusiikkia soittava Dave Lindholm Lights on keikkaillut tasaisesti aivan kuten superryhmä SF Blues tämän kevään kiertueellaan. 

Mutta 70-vuotisjuhlakiertueen keikoilla Lindholm esiintyi yksin. Tapiolan Louhisalissa asetelmassa oli jotain ylevää, kun tunnelmallisesti valaistu lava plyysimattoineen viestitti tilanteen juhlavuutta. Tyylikkäästi pukeutunut Lindholm oli silkkihuivissa ja huopahatussaan ehkä jopa aavistuksen oudossa tilanteessa, korokkeella. Hiljaa istuva yleisö sai kuulla niin ikivihreiksi muodostuneita suomenkielisiä lauluja kuin perinteisempää bluesia dobrolla ja slideputkella – sooloartistin kaksi puolta. Eikä Lindholm pelkää soittaa hittejään. 50 vuodessa niitä on tullut paljon: nopeasti rullaava Minun nimi on nimessun, popahtava Sitähän se kaikki on tai virren asemaan noussut Pieni ja hento ote. Näitä standardeiksi nousseita lauluja yleisö myös janoaa.

Teatteriyleisö osoitti suosiota, mutta reaktiot ovat täällä hillitympiä kuin pubeissa. Lindholmille tärkeää on kuitenkin pitää oma rima korkealla ja määritellä itse mikä on hyvä keikka.

”Kun on itse soittanut hyvin, siitä voi kaikki saada tosi hyvän fiiliksen, vaikka ihmiset ei olisikaan niin fiiliksissä. Mutta välillä ei vaan lähde, sille ei voi mitään.” 

Humalainen ja yli-innokas yleisö ei ole Davelle mikään ongelma. Sitähän yleisö usein pikku pubeissa on ja sellaisia keikkoja Lindholmille on kertynyt tuhansittain – ehkä enemmän kuin kenellekään Suomessa? Yleisön kunnioitus on kuitenkin ansaittu ja suurin ongelma lienee liian innokkaat fanit. ”Harvemmin ne roikkuu kitaran kaulassa kiinni, vaikka on sitäkin sattunut. Joku selittää innostuneena ja ottaa kitaran kaulasta kiinni.”

Eikä Lindholm tarvitse välttämättä kitaraa tunnelman luomiseen. Muistuu mieleen keikka Oulusta syksyltä 1996, kun säestyksen hoiti kosketinsoittaja Tapio Niemelä (Bluesounds). Ihmiset istuivat lattialla ja hiljaisen harras tunnelma oli poikkeuksellinen. Tämä kaikki rokkibaari 45:ssa!

Astetta erikoisempi kokoonpano oli duo Jarmo ”Tare” Saitajoen kanssa, joka oli teettänyt 12 Lindholm-klassikosta posetiivirullat. Syntyi Nuo mainiot miehet soivine koneineen (Bluelight, 2007). Livenä posetiivin puksuttamana säestetty Voi kun riittäis pieni taivas on kumman maaginen kokemus.

Lindholm itse muistelee erikoista soolokeikkaa Mäntyharjussa ”jossain motellissa”. Trubaduuri oli pyydetty musisoimaan eläkeläisten tapahtumaan. ”Mä soitin hiljaa akustisesti samalla kun ne söi. Sit joku huusi, että ’laittakaa radio hiljemmalle’ – se luuli et mä oon radiossa, että radio on liian kovalla”, nauraa Lindholm, joka ei tilanteesta suivaantunut. ”Toisaalta mulla oli aika hauskaa, koska se tilanne oli jotenkin niin absurdi.”

Soolokeikoilla Lindholm on kuitenkin parhaimmillaan, oli kyseessä nuhruinen pubi tai Kansallisteatteri. Lindholm on kuin vanha tietäjä, joka välittää sanomaa ilman krumeluureja. Koruttomastikin. Soitto rullaa kuin puro solisee. Siihen päälle kuullaan tarina. Ei siihen ole mitään lisättävää. 

 

Janne Ödnerin opit

Mutta on Lindholmillakin mentorinsa. Sellainen oli Janne Ödner, suomalaisen sähkökitaran harmaa eminenssi.

”Ödnerin merkitys minulle on helvetin iso. Janne opetti kitaran kaulan ja kuuntelutti mulla vanhoja blueslevyjä”, muistelee Dave. Samaa levyjen kuuntelua hän harrasti räätäli Albert Järvisen kanssa: ”Albert kuunteli koko ajan levyjä, kun se teki vaatteita.”

Järvisestä tuli Pen Leen myötä bändikaveri, mutta Ödner oli jotain enemmän, guru. Sitä hän oli monelle muullekin aikalaiskitaristille. 

”Ödner oli hyvä ihmistuntija. Hän ymmärsi, miten puhua erilaisille ihmisille”, muistelee Lindholm.

Ensikohtaaminen tapahtui Lindholmin lapsuusmaisemissa Haagassa. Bussimatkalla joku tyyppi tuli potkaisemaan Daven kitaralaukkua, missä oli juuri hankittu Telecaster. Potkija oli Ödner ja pian ystävyys oli solmittu. 

Yksi Ödnerin opeista oli soittaa jokainen ääni huolella ja vasta sitten siirtyä seuraavaan. Siihen kuului hyvin soiva vibrato. 

”Ödnerillä oli hyvä vibrato. Se opetti mulle sitä jonkin verran ja antoi esimerkkejä.” 

Mestarillisesta vibratosta Lindholmin tunnistaakin. Vaikka hyvä soittotatsi syntyy soittamalla ja keikalla oppii, työ tekniikan parissa jatkuu. ”Se on loputon juttu. Ei siinä ole ikinä valmis, se on koko elämän kestävä homma.”

Ödner soitti Lindholmin rinnalla Orfeuksessa, mutta jäi pian pois bändistä. Tämä oli hänen maneerinsa. ”Ödnerhän perusti Rock’n’roll Bandin (Pave) Maijasen ja Affen (Forsman) kanssa. Mä menin vain jameihin, mutta sitten mä olinkin bändissä. Sillä oli tämmöinen tyyli, et se perusti bändin ja lähti sit pois”, Lindholm muistelee.

Ödner lähti Royalsin kelkkaan miksaajaksi ja toimi kulisseissa neuvojaan jaellen. 

Kun Dave laittoi Bluesoundsin pystyyn Ari Vaahteran ja Zape Leppäsen kanssa, epäili Ödner ”coctailin” toimivuutta. ”Oltiin erilaisia, mut jostain syystä se toimi”. 

Aikoinaan hyvin modernilta kuulostanut bändi on yksi Lindholmin uran persoonallisimpia. 

Lindholm itse pitää sitä yhtenä parhaimmista bändeistään. 

”Siinä oli hyvä idea.”

Nyt Leppänen ja Vaahtera ovat jo edesmenneitä, niin kuin jo vuonna 1981 menehtynyt Ödnerkin. Se on asia, joka vaivaa edelleenkin Lindholmia. Uutinen rauhallisena tunnetun Ödnerin kuolemisesta putkaan kuulosti epäuskottavalta. ”Ne olivat olleet Albertin kanssa yöelämässä. Se ei sopinut ollenkaan siihen koko juttuun, että hän olisi joutunut putkaan”, ihmettelee Lindholm, eikä vieläkään halua hyväksyä mysteeriksi jääneen tapahtuman käänteitä.

 

Uusia kuvioita

Monet aikalaissoittajat ovat poistuneet rinnalta yläkerran orkesteriin, joten sukupolven vaihdos on näkynyt myös Daven bändeissä. Dave Lindholm Lightsissa toisessa kitarassa on Tommi Laine, jonka Dave nostaa yhdeksi tärkeimmistä viime vuosien soittokavereista.

Istumme Bar Loosen takahuoneessa ennen keikkaa. Nilkkoihin asti ulottuvassa turkissaan tarinoiva Dave on aika epäsuomalainen ilmestys. Laine kuuntelee, kun mestari kertoo vanhasta pedaalistaan. ”Se oli harmonizer tai sustainer -poljin, jonka ostin Albertilta vuonna 1973. Käytin sitä Orfeuksessa”. Hyvin pedaalit tunteva Laine koettaa jäljittää mistä on kyse, mutta ei Lindholm muista. Ylipäätään hän sanoo olevansa todella huono polkimien kanssa, siksi on aina mieluummin soittanut puhtaalla soundilla. ”Piuha kiinni. Niin oppi paljon.” Se oli metodi, miten tunnistettava soundi löytyi. Soolon koettaessa volaa laitettiin lisää. Tosin välillä käytössä on ollut kaksikin Tube Screameria.

”Sähkökitaraa saa soittaa lujaa. Se tulee aika luontevasti. Välillä on kiva soittaa hiljaa”, pohtii Dave.

Pieni ja hento ote -sessioissa kokeiltiin ensin säröistä soundia. Ei toiminut. Sitten Dave laittoi Fender Champ -vahvistimen ykköselle. Kaiun avulla syntyi suuri ja ilmava soundi. Tuottaja Otto Donner loi klassikoksi muodostuneet jousisovitukset, mutta kitaraa hän olisi halunnut enemmän. Onneksi Lindholm ei suostunut. 

Jousikvartetista päästäänkin luontevasti Daven siihen puoleen, jota tunnetaan vähemmän. Hän on musiikillisesti paljon laaja-alaisempi, kuin varmaan moni arvaakaan. 

Esimerkiksi virolaisen säveltäjä Arvo Pärtin (s.1935) meditatiivinen orkesterimusiikki on inspiroinut. ”Olen oppinut Pärtiltä, ettei tarvi hosua, vaan voi vaan antaa rauhassa soida vaikka yhden soinnun vaan.”

Meditatiivisuutta löytyy myös maalaamisesta. Daven maalaamista kivistä on järjestetty näyttelykin – tosin esillepääsy ja näkyminen ei ole koskaan motiivi. 

”Maalaaminen on mulle terapiajuttu. Silloin ei voi keskittyä mihinkään muuhun. Nyt en oo pahemmin piirrellyt, vaikka ideoita mulla kyllä on. Oon jopa hankkinut jotain maaleja, mutta en oo vielä saanu aikaseks mitään.” 

Mitään paineita hän ei siitä ota. Maalaaminen on omaa kivaa. 

”Se tulee sit jos on tullakseen. Tuntuu hyvältä tehdä jotain, mistä tulee konkreettista jälkeä. Se on se juttu, näkee mitä maalaa. Mulle ei ole kyse siitä, että pitäisi näyttää jollekin kuinka hyvä on”, hän pohtii. 

Paljon piirroksia ja maalauksia onkin hävinnyt. Yksi erikoisimmista projekteista oli maalata niittosilppureita. ”Olin katellut niitä aina pelloilla keikkareissujen varrella. Etsin sellasia eläintyylisiä hahmoja ja teinkin niitä paljon.” 

Työt syntyivät Pohjanmaalla, Koskenkorvassa, missä ne ovat kai edelleenkin. 

 

Kolmen mestarin blues

Toisille Dave on nimenomaan mestarillinen blueskitaristi. Keväällä 2022 SF Blues -kolmikko aktivoitui vuosittaiselle kiertueelleen.

Image

SF Bluesin kolmikon muodostavat Pepe Ahlqvist (vas.), Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm ovat esiintyneet yhdessä jo 20 vuotta

 

Tampere-talon valtava sali on aika pompöösi paikka juurevalle bluesille, mutta toisaalta onhan lavalla valtava määrä arvokkuutta ja kokemusta. Punaiseen lierihattuun sonnustautunut Pepe Ahlqvist on porukan rouheaäänisin laulaja. Miehellä riittää positiivista energiaa myös takahuoneen puolella, jossa keskustelu soljuu iloisesti. Rennosti lenkkareihin sonnustautunut Heikki Silvennoinen on niin ikään yksi Lindholmin läheisimmistä soittokavereista. Laulajatar Noora Louhimon sairastuminen harmittaa jengiä, mutta onneksi paikalla on uskomattomalla äänellä varustettu kosketinsoittaja Jukka Gustavson.

 

Paikalla on myös special guest Ile Kallio – Ödnerin opetuslapsia hänkin ja Lindholmin aikalaisia.

Tunnelma on lupsakka, eikä näillä kilsoilla ketään tunnu hermostuttavan tippaakaan. Ilveksen matsia puhelimestaan katsova Silvennoinen eläytyy ainakin täysillä matsin vaiheisiin. Lindholm on syömässä, kunnes äkkää basisti Mikko Löytyn. ”Ooksä menossa röökille? Tupakkakoppi on tuolla alhaalla. Oota, tuun mukaan.” Jollain tavalla Löytyn rauhallinen olemus sopii hyvin tähän porukkaan. Löytty soittaa myös Lights-kvartetissa.

Keikan tunnelma onkin nostattava. Hyvä henki ja yhteissoiton riemu, jakaminen, huokuu koko ryhmästä. Lavalle johtavan oven vihreän lampun alla puheen sorina käy vilkkaana ennen H-hetkeä. Mietin, että tässä ryhmässä on aika paljon kokemusta ja suomalaista musiikkihistoriaa. Pian tuo energia purkautuu kaikkien kuultavaksi. Soolovuorot vaihtelevat ja vuoron perään joku on sivuoven tuolilla nauttimassa toisten soitosta. Kukaan ei ole varastamassa huomiota, kaikenlainen kukkoilu loistaa poissaolollaan tässä herrasmiesten joukossa.

Väliajan jälkeen show jatkuu ja huippukohdat seuraavat toisiaan. On hienoa huomata, miten upealla tavalla amerikkalainen perinnemusa syntyy uudestaan näiden herrojen innon ja ymmärryksen myötä. Se oikeuttaa myös sen nostalgian läikähdyksen, mikä väistämättä kuuluu pakettiin.

 

Pienlevy-yhtiö ja levymoguli Topi Salmi

Halutessaan Lindholm voisi kyllä ratsastaa nostalgialla. Osallistuminen tv-ohjelmiin ja näkyminen aikakausilehdissä pohjustaisi viihdeorkesterin kanssa toteutettua isoa hittikiertuetta… Skenaario on mahdoton. Voin vain kuvitella tv-tuottajia maanittelemassa omapäistä Lindholmia ohjelmiinsa. Maestro antaa ainoastaan musiikin puhua puolestaan, mikä on tänä päivänä poikkeuksellinen ratkaisu. Ei mediahiljaisuuteen monella olisikaan varaa, mutta Lindholmilla on.

Levytyksissä hänelle on kaikkein tärkeintä täydellinen riippumattomuus. Sellaista ei voi saada, jos on kansainvälisen levy-yhtiön rosterissa – sen Lindholm hyvin tietää. 

”Teen levyjä, kun on fiilis ja mahdollisuus. Jos olisin isossa yhtiössä, tilanne olisi täysin eri. Enintään yksi levy kahdessa vuodessa olisi maksimi. Emsalössä minulla on mahdollisuus tehdä levyjä niin paljon kuin haluan. Se on helvetin tärkeää”, sanoo Lindholm, joka antaa täydet krediitit Topi Salmelle. Salmen mukana Lindholm vaihtoi Turenki Recordsin pari vuotta sitten perustettuun Emsalö Musiciin.

Julkaisutahti on ollut hengästyttävä pari levyä vuodessa. Vuonna 2020 ilmestyi tuplalevy – mikä on sinkkuaikakautena eräänlainen saavutus sekin – uusia Dave-biisejä. Viime vuonna Lights julkaisi peräperää kaksi studiolevyä ja tänä vuonna on tipahtanut Daven soolokonserttitaltiointi sekä albumi Jakoilan kanssa. Kun tähän ynnää Turengin aikana vuosina 2017–19 julkaistut viisi levyä, on saldo yhdeksän levyä Salmen huomassa.

”Levyt ovat vähän niin kuin tekisi dokumentteja. Ei siinä ole sen kummempaa. Ei minun lähtökohtana ole valloittaa Suomi, vaan se, että itsestä tuntuu hyvältä”, pohtii Lindholm. 

 

Coda

Kysyn Davelta, mikä on tärkeintä? Vastaus tulee joutuin.

”Tärkeintä on terveys. Mutta ei sekään riitä, jos ei ole motiivia mihinkään. Pitää olla mielenkiintoa tekemisiin, että haluaa olla terveenä”, hän pohtii. Motivaatiota tuntuu riittävän. Luomisvoima on mystinen voima, mutta mitä sitä ihmettelemään, jos lähde pulppuaa.

Image

 

”Biisit vain tulee. Niin kauan, kun on visioita ja fiiliksiä, tapahtuu.”

Kirsikkapuut kukkivat. Helsingin Maunula-talon sali on viimeistä paikkaa myöten täynnä. On jälleen trubaduurikeikan vuoro. Luuttukitara soi ja tunnelma on harras. Konsertti käy kohti loppuaan. Dave heittää viimeisen spiikin:

”Mä soitan vielä yhden laulun ja se menee näin.”

Yleisö tietää jo ensisoinnuista mikä se on. ”Pidin siitä mistä kerroit…” Voiko lauluntekijälle olla suurempaa kunniaa kuin se, että laulu lentää omilla siivillään suoraan ihmisten sydämiin.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.