Genrellä ei ole väliä, jos biisi on hyvä!

Knipi kuuluu suomalaisten popmusiikin ykkösliigaan. Vaikka miehen yhtye, Egotrippi, on julkaissut albumeita vasta vuodesta 1995, on Knipin kynänjälki jättänyt jo näinkin lyhyessä ajassa vahvan jäljen suomalaisten musadiggareiden tajuntaan. Pyysin juttusille miehen, jonka kirjoittamia lauluja kuullaan myös monen muun artistin ohjelmistossa.

Kun kokee musiikillisen herätyksen yksivuotiaana, ei tulevaisuudelta voi varmaankaan odottaa muuta kuin pitkää ja intohimoista uraa musiikin parissa. Ja jostakin tällaisesta voidaan jo nyt puhua Knipin tapauksessa, vaikka ikää ei taakaksi asti ole vieläkään. Varhaisimmat musiikkiäänityksensä Helsingin Laajasalosta lähtöisin oleva Knipi teki viiden, kuuden vanhana ja ensimmäisenä instrumenttina toimivat useimmille muusikonaluille hyvin tutut, ruoanlaittovälineiksikin kelpaavat kattilat ja purkit. Vaikka rummut olivat pojan kiinnostuksen kohde (ja ovat vieläkin), harjoitusmahdollisuuksien puute vei kitaran pariin. 

Kotona tiuhaan soineiden The Beatlesin, Elviksen ja Simon & Garfunkelin innoittamana ensimmäinen kitara hankittiin kahdeksanvuotiaana. Kyseinen akustinen Landola on vieläkin tallella.

– Eka riffi minkä mä opin, oli Sex Pistolsin "Anarchy in the U.K" ja sitten tuli Judas Priestin "Living after midnight". Oli noloa, kun ei osannut soittaa enempää muiden bändien biisejä, mutta se ei vaan kiinnostanut. Omien biisien tekeminen kiinnosti aina enemmän. 

Ensimmäinen bändi pantiin pystyyn 12-vuotiaana.

– Jupe Tuomolan kanssa perustettiin Nightmare-orkesteri. Siinä oli kaksi kitaristia, basisti ja rumpali, jolla ei kuitenkaan ollut rumpuja. Ne biisitkin oli oikeastaan vaan sanoituksia ja runoja, eikä mitään musiikkia. Yhdet treenit pidettiin, mutta mä en päässyt niihin... 

1980-luvun nuorille väistämätön hevi-aikakausi ei jättänyt myöskään Knipiä osattomaksi. Tutut nimet, kuten Kiss, Thin Lizzy ja myöhemmin Slayer ja Metallica jättivät mieheen syvät jälkensä. Heviaallon vallassa, vuosina '88-89 perustettiin Egotripin esiaste, heviorkka Vibration. Kokoonpanoon kuului eräs Mikki Kauste, joka on vielä tänäkin päivänä Egotripin vokalisti. Kitaristi Skelen liittyessä mukaan tyyli alkoi muuttua vähitellen Egotripiksi ja ensikeikka vedettiin vuonna 1993.

Ei genrerajoitteita 

Alkuaikojen vaikuttajien lisäksi miehen musiikillista elämänkatsomusta ovat muokanneet lukuisat bändit, joista merkittävimpinä mainittakoon The Beatles, The Byrds, Jellyfish ja Eppu Normaali. Soittoniekkojen vaikuttajalista on luontevaa jatkoa näille.

– Kitaristeista pitää ensimmäisenä mainita "bendaajat" George Harrison ja Jason Falkner (Jellyfish). Akustisista Joni Mitchell ja Shawn Colwin, jolla on tosi hieno staili. Kotimaasta suosikkeja ovat Jussi Jaakonaho, Miikka Paatelainen, Samuli Laiho ja Tuomari Nurmio. Lempparibiisintekijät ovat tietysti McCartney, Lennon, Dylan, Syrjän veljekset ja J.Karjalainen. Laulajista pitää muuten mainita Zombiesin Colin Blunstone, jolla on jotenkin unohdettu soundi. 

Knipi toteaa, että hyviä uusia bändejä tulee kokoajan lisää, ja vaikka niiden vaikutus oman musiikin tekemiseen on nuoruusvuosia vähäisempää niin kuuntelua se ei hillitse.  

– Nyt kolahtaa ainakin Rufus Wainwright, Death Cab for Cutie, jota muuten karsastin pitkään arvelluttavan nimensä takia, Teenage Fan Clubin uusin, Josh Rousen "Nashville" ja Ultramariini-vokalisti Matti Johannes Koivun soolo, josta sain raakapainoksen. 

– Genrellä ei ole mitään väliä, jos biisi on hyvä. Tykkään ihan samalla tavalla Redramasta, kuin System of a Downista. 

Biisi ei ole valmis, ennenkuin siinä on sanat

Julkaistuja kappaleita Knipiltä löytyy noin 70-80 ja pöytälaatikossa majailee nivaska raakileita. Helppoa tai yksinkertaista laulujen kirjoittaminen ei hänelle kuitenkaan aina ole. Luomisen tuska voi joskus olla yhtä kovaa kuin luomisen vimma, ja monet Egotripin kappaleista ovatkin kypsyneet vuosia ennen kuin ovat päätyneet julkaistavaksi.

– Biisin voi joskus saada valmiiksi jopa puolessa tunnissa. Se voi lähteä yhdestä soinnusta tai tekstinpätkästä. Uudella levyllä taas on yksi biisi, jonka työstäminen aloitettiin jo kuusi vuotta sitten. 

Knipi ajattelee itseään enemmän laulajana, kuin kitaristina. Säveltäminen ja sanoittaminen kulkevat hänen tapauksessa käsi kädessä. 

– Biiseihin pitää saada tekstit kirjoitettua heti, muuten ne jäävät tekemättä. Mun mielestä biisi ei ole valmis, ennen kuin siinä on sanat. Yleensä biisit, joihin en ole saanut sanoja tehtyä, päätyvät muiden levytettäväksi. 

"Writers block" on tuttu ilmiö myös Knipille. Vaikka hän vaikuttaa suhteellisen tuotteliaalta, joskus saattaa mennä jopa vuosia ilman uutta sävellystä.  

– Vuosina 2002-2004 sain aikaiseksi kaksi tekstitettyä biisiä. Siihen aikaan keikkailtiin aika paljon, ja eihän kiertäessä mitään muuta näekään, joten aiheet oli aika vähissä. Mä en vaan ole kauheen hyvä kirjoittamaan mitään reissujuttuja ja keikkailusta on kirjoitettu jo niin monta biisiä. 

Knipi käyttää melkein joka biisissä capoa, jolla on suuri merkitys myös biisinteon kannalta. 

– Sävellaji määrää biisin fiiliksen ja yleensä säe taas määrittelee biisin korkeuden. Koska meidän kappaleissa on paljon eri sävellajeja, niin pitäisi viritellä kitaroihin eri vireitä. Mä en taas sitä jaksa, joten capo toimii oikein hyvin. Sävellajia muuttamalla biisin meininki voi vaihdella folkista rockiin. Uudella levyllä on biisi, joka oli jo miksattu, mutta ei oikein toiminut. Päätettiin äänittää se uudelleen ja nostaa sen korkeutta. Siitä tulikin enemmän "ulospäin suuntautunut". Himassa tehtyjä biisejä joutuu yleensä treeneissä nostamaan ainakin sävelaskeleella. Kun kotona ei pysty kauheesti huutamaan niin biisit tulee vedettyä automaattisesti matalammalta. 

Säveltämiseen ei aina tarvita kitaraa. Uudella levyllä oleva "Nämä ajat eivät ole meitä varten" on sävelletty pianolla. 

– Oon innostunut pianosta nyt niin paljon... luultavasti tulevaisuudessa tulen säveltämään sillä enemmänkin. Pianobiiseistä tulee aina hiukan erilaisia, mitä on kyllä tosi vaikeeta selittää, Knipi ähkii. 

Sävellysmetodit eivät ole vuosien aikana muuttuneet, kriittisyys on vain kasvanut, minkä Knipi näkee hyvänä asiana. 

– Biiseihin on tullu vuosien aikana enemmän syvyyttä. Me ollaan Mikin (Kauste, Egotripin vokalisti ja toinen säveltäjä) kanssa säveltäjinä vasta matkalla jonnekin. Meillä on maailma avoinna ja katotaan mistä me itsemme löydetään. Nyt tuntuu siltä, että pystyy tekemään ihan mitä vaan. 

Koko bändi sovittaa

Kuunnellessa miehen säveltämää materiaalia ihmetyttää miten erilaisia kappaleita hän pystyy kirjoittamaan (Polkupyörälaulu, Matkustaja, Varovasti nyt ). Knipin mukaan kyse on loppujen lopuksi kuitenkin vain sovituksesta. 

– Kaikki meidän biisit menee bändin myllytyksen läpi, jolloin niistä voi tulla täysin erilaisia, kuin oli ajatellut. Esimerkiksi Polkupyörälaulu oli aluksi akustinen mies ja kitara -biisi, semmonen Karjalais-tyyppinen bluesveto. Sitten tuottajamme Lasse Kurki rupesi yhdessä rumpalimme Sampon kanssa soittamaan rumpuja siihen päälle. Hulluus ruokki itseään, keksittiin ottaa torvia mukaan, ja siitä tulikin tommonen New Orleans -tyylinen kappale. 

Basistin puuttuminen vaikutti myös paljon sovituksiin. 

– Matkustajan aikaan meillä ei ollut basistia, eikä biisejä voinut kauheesti treeniksellä jauhaa. Se vaikutti aika paljon sen levyn orkestraatioon. Siitä tuli sen takia enemmän semmonen olohuonelevy. Silleen hyvällä tavalla "lo-fi". 

Knipi ei ole vielä kirjoittanut kappaletta, joka ei olisi sopinut Egotripille. Kyse on nimenommaan sovituksesta. 

– Meillä on bändissä hyviä soittajia, joilta tulee paljon hyviä ideoita. Tuottajan tärkein rooli on Egotripin tapauksessa päättää, että mitkä ideat toimii ja mitkä ei, sekä kuulla asioita, joita ei itse kuule. Lasse onkin sanonut, että hyvä tuottaja osaa myös olla koskematta mihinkään.

Löytyiskö biisejä?

Knipi on säveltänyt kappaleita Jonna Tervomaalle, Tik Takille, Irinalle ja uusin projekti on AIDS- tiedotuskampanjan tunnusmusiikki yhdessä Maija Vilkkumaan kanssa. Onko biiseistä sitten vaikea luopua?

– On ja ei: Mistään biisistä en ole heti luopunut. Irinalle päätynyt "Hiljaisuus" oli jo kahdeksan vuotta vanha. Ei sitä mitenkään suunnittele, että kenelle tän kappaleen voisi antaa. 

Silloin kun kappaleesta luovutaan, luovutaan myös oikeudesta vaikuttaa kappaleen lopputulokseen. 

— Ne saa tehdä biisille, mitä haluavat. Kunhan se ei vaan loukkaa ketään, tai teksti ei ole sellainen, jonka takana mä en voi seistä. Onneksi ei ole tarvinnut lähtee vielä kommentoimaan mitään. Yleensä, jos joku tykkää jonkun mun biisin melodiasta, niin ei sillon varmaan lähde ajattelemaan, että "teenpä tohon tosi karmeen tekstin", Knipi hekottaa.

Markus Nordenstreng on valmis vahvistamaan saman:

— Knipi antaa sovituttaa biisejään aika vapaasti. Tärkeintä on aina, että homma toimii. Mahdollisuudet ovat aina niin monet. 

Biisien tekeminen muille artisteille ei ole aktiivista omien tuotosten markkinointia vaan pikemminkin kysyntään vastaamista. 

– Mä en kauheen aktiivisesti tarjoa biisejä, yleensä joku vaan kysyy, että sattuuko olemaan? Irinan levylle pääty ihan sattumalta kolme mun kappaletta. Olin levy-yhtiössä käymässä, ja sattui vaan olemaan demot mukana kun biisejä kysyttiin. Se oli sillä selvä.

Löytyykö sanottavaa?

Tunnelma kappaleisiin rakentuu hyvin pitkälle tekstien pohjalta, tekstejä rakentaessa etsitään tiettyjä sanoja ja lauseita jotka tunnelmaa muokkaavat. 

– Tätäkin asiaa on tosi vaikeata analysoida. Jos biisiä tehdessä on joku tunnelma, niin kyllä mä tiedän silloin, mikä juttu siihen ei ainakaan sovi, enemmän kuin mikä siihen sopii. Lauseet muokkaa aika pitkälle, mihin se tarina on menossa. Jos biisissä nyt tarinaa onkaan. Riippuu myös paljon biisistä, mennäänkö sanoituksen vai melodian ehdoilla. Jos melodian äänissä on tietty sävy, siihen on helpompaa löytää joku sana, ja sen mukaan muokata sitä melodiaa johonkin suuntaan. Oikean tunnelman löytäminen on tärkeämpää, kuin just sen oikean melodian löytäminen. Joskus taas melodia on niin hyvä, ettei sitä voi muuttaa ja silloin täytyy vain tehdä kompromissi. Yleensä ne kappaleet, joihin mä oon tehnyt melodiat ihan valmiiksi, on olleet semmosia, joita en ole pystynyt tekstittämään. Ne kappaleet on sitten päätynyt usein muille.

Egotripille Knipi on tehny viitisen kappaletta, joihin muiden, yleensä Mikin, on täytynyt kirjoittaa tekstit. Kalle Ahola on taas kirjoittanut Ulkopuolella-biisin tekstin. 

– Se oli ihan suunniteltu juttu. Meillä oli ajatus, että tehtäisiin jotain yhdessä, joten mä en edes yrittänyt kirjoittaa siihen mitään. 

Oletkos Knipi tehnyt yhtään sanoitusta, ennen kuin musiikki on tehty?

– En kokonaan. Tällaisena iltana -biisin kertsi oli kirjoitettu ennen musiikkia. Sitten on myös ennenjulkaisematon, Matkalla tähtiin -biisi, johon taas Ville Putro on kirjoittanut sanat. Sen biisin sävelsin siihen tekstiin. 

Idiot orientated rock

Vastaan ei ole vielä tullut aihetta, josta Knipi ei suostuisi kirjoittamaan. "Minäpä teen tuosta aiheesta laulun" ei silti hänen tapauksessaan toimi, vaan jutut tulevat sitten, kun ne tulevat. Aihepiirin täytyy jotenkin sopia kappaleen melodiaan. 

– Mä en ole päättänyt, etten voisi tehdä esimerkiksi poliittisia lauluja. Jos mä tekisin sen silleen että se mulle sopii, niin mikäs siinä. Siihen ei kylläkään vielä toistaseksi ole ollut tarvetta. 

Iloinen tai surullinen; kaikki tunnetilat käyvät, kunhan korniuden häilyvää rajaa ei ylitetä. 

– Iloisia biisejä on helvetin paljon vaikeempaa tehdä. "Hyvää" meininkiä ja uskottavuutta on vaikeeta saavuttaa samassa kappaleessa. 

Knipi vetää hatustaan filosofisen näkökulman asiaan. 

– Se on vähän kuin jos sä näet ihmisen itkevän ja ajattelet "Onpa surullista, käypä sääliksi", mutta jos sä näet ihmisen, joka nauraa yksikseen, sä ajattelet, että mikäs helvetin urpo toi on? 

Knipi jättää haastattelijan ymmyrkäisenä pohtimaan äskeistä esimerkkiä ja jatkaa: 

– Karjalaisen "Väinö" on huippubiisi jossa on aivan mahtava tunnelma. Toinen hieno esimerkki hyvästä meiningistä on Eppujen Nyt reppu jupiset -hässäkkä. Kyllähän niistä pidetään, kunhan ne vain tehdään hyvin. Toisessa päässä on toi baila baila -hölynpöly. Sekin voi olla hyvää, kunhan se tehdään hyvin. Umpikujassa-biisi oli jo aika lähellä hölynpölyä. Sitä me kutsuttiinkin I.O.R.-musiikiksi, eli: Idiot orientated rock. 

Halipazuippaa

Tekstien kirjoitus englanniksi luonnistuu Knipiltä myös. Teksteissä ei kuitenkaan päästä, eikä oikein olla pyrittykään menemään niin syvälle tunnetiloihin tai erilaisiin tunnelmiin kuin suomenkielellä. 

– Ne sanoitukset on aika spontaaneja, enemmän sellasta halipazuippaa. Kyllähän niissä aina joku ajatus on, mutta ne sanat valikoituu sinne enemmänkin sen perusteella, miltä ne kuulostaa. Suomenkielisten tekstien kanssa sä oot paljon alastomampi. En vois kutsua itseäni englanninkieliseksi kirjoittajaksi.

Lopuksi Knipi antaa palaa kotimaisesta sävellyskulttuurista. 

– Täällä kuunnellaan usein melkein ainoastaan tekstejä. Jopa niin paljon, että usein paska melodia korvataan hyvillä teksteillä. Mun mielestä Suomessa on hyviä sanoittajia, mutta vain kourallinen hyviä säveltäjiä. Biiseissä on aika usein tosi köykänen melodia, mutta sanat ikäänkuin pelastavat sen. Eikä sekään aina ole huono juttu. Onhan se nyt parempi, kuin huono teksti ja huono biisi. Täällä ei vain usein kiinnitetä niin paljon huomiota melodiaan kuin tekstiin.

Harmoniassa sen olla pitää

Knipin kyky säveltää harmonioita on aina aiheuttanut allekirjoittaneessa syvää ihailua. Egotripin materiaalista varmaan 85 prosenttia on jonkinlaisen lauluharmonian kuorruttamaa.Yhtyeen perustettaessa bändissä oli kaksi laulajaa ja lähtökohtana olikin kaksiäänisyys. 

– Digattiin silloin helkkaristi The Byrdsiä ja Beatlesiä, joilla stemmat on tosi vahvassa roolissa. Stemmojen laulaminen tuntui vaan tosi luonnolliselta. Kuten aikaisemmin sanoin, mä ajattelen itseeni enemmän laulajana kuin kitaristina. 

Harmonioita ei ole mitenkään opiskeltu tai analysoitu, oikea sävel on löytynyt perstuntumalla ja kokeilemalla. 

– Me vaan laulettiin ja mä rupesin jossain vaiheessa miettimään, että tossahan voisi mennä toinen ääni. Ei sitä mitenkään tietoisesti lähetty tekemään. Eikä niitä vieläkään esimerkiksi sanoituksia tehdessä kauheesti mietitä. Studiossa tietysti sitten sovitellaan ja hierotaan. Ihanne on, että on kaksi hyvää melodiaa, jotka soi kauniisti. Sitten kun sä panet ne kimppaan, ne soi vielä kauniimmin. 

Parhaimmillaan bändin kaksiäänisyys kasvaa välillä jopa viisiääniseksi harmoniaksi. Harmonioita käydään jonkun verran yhdessä läpi treenivaiheessa, mutta homma ottaa lopullisen muotonsa vasta studiossa ja keikoilla.

– Mikin kanssa harjoitellaan omat juttumme kotona, ja sen jälkeen katsotaan yhdessä mitä muuta se biisi tarttee. Studiossa ja keikoilla oppii kuuntelemaan itseään ja toista paremmin. Sitä paitsi meillä treenikämpällä niin paskat laulukamat, ettei se oikeen siellä onnistukaan. Jos joku asia jää epäselväksi, se käydään sitten akkarin (akustisen) kanssa läpi.

Hevi jättää jäljet

Kitaran soittajana Knipi on itseoppinut. Nuotteja ei ole tarvinnut osata, perussointujen tuntemus riittää. Harmoniankin tuntemus tulee siitä, ettei mikään soi korvaan väärin. Sooloja ei mies ikinä ole liiemmin harrastanut, mutta Krispiesin levyltä kuulee sitäkin. 

– Eihän ne nyt mitään sooloja ole. Semmosia kahden sormen Noel Gallagher -sooloja. Mä en ole kokenu sooloja ikinä kauheen tarpeellisiksi. Meillä Skele soittaa niin hienoja juttuja, ettei mun ole tarvinnut alkaa. Mun soittoa on muovannut mun vahva hevitausta, mulla aika voimakas ja rytminen tyyli soittaa. Sampo onkin sanonut, että mä oon enemmän rytmiryhmää, kun kitaristi. Kuuntelen itse kanssa paljon mitä Sampo soittaa. Mun mielestä komppikitaran pitää mennä yhdessä sen rytmin kanssa. 

Egotripille kaksi albumia tuottanut Kalle Chydenius ei säästele laatusanoja; 

– Kaakkoisen Euroopan musikaalisin komppikitaristi. Herkkiä vetoja suurella siveltimellä. Säveltäjänä Knipillä on luontainen taju hyvän pop-kappaleen ominaisuuksista, eikä turhanaikaista itsesensuuria! 

Tuottajan ja bändikaverin hahmoissa touhua seurannut Lasse Kurki on näkemyksissään samoilla linjoilla:

– Säveltäjänä (Knipin) parran takaa löytyy aikamoinen määrä kunnon musiikintekijälle vaadittavaa herkkyyttä ja kykyä tehdä aluksi aivan tavallisen kuuloisista asioista maagisia. 

Sen kummempaa sirkusta ei magiikan pontimeksi ole tarpeen järjestää vaan homma etenee elämöimättä. Ainakin jos Chydeniuksen sanoihin on uskominen: 

– Jotkut vetävät studiosession aluksi kännit, Knipi jalkaansa rumat verkkarit. Olen nähnyt hänellä myös studiotohvelit. 

Komppikitaristin työkalut

Fender-mieheksi tunnustautuva Knipi omistaa viisi akustista kitaraa ja neljä sähkökitaraa. Mukana keikalla kulkee yhteensä viisi kitaraa: kaksi Fenderin Telecasteria, yksi Jazz Master sekä Washburnin ja Yamahan akustiset. 

– Jazz Masterissa on heleämpi soundi. Sillä on äänitetty esim. "Asunto 35" ja "Tällaisena iltana". Teleä tulee eniten käytettyä. Siitä löytyy enemmän räkää ja voimaa. Telellä vedetään kaikki voimasoinnut; niinku Koivuniemen herra -osastoa. 

Fendereiden seasta löytyy yksi Epiphonen Flying-V. 

– Flygari mulla roikkuu kotona seinällä. Mä käytän sitä kotona äänittäessä. Siinä ei ihan ole sellainen soundi, jota mä käyttäisin keikoilla. Enemmän semmonen garage-soundi. 

Lisäksi kotona majailevat vielä teräskielinen, 12-kielinen ja nylonkielinen kitarakolmikko, ja kitara-arsenaalia paremmin Knipin antihifistely-mentaliteetin voikin päätellä hänen omistamiensa vahvistimien määrästä: niitä on tasan kaksi. Ja nekin samanlaisia, kotimaisia vanhasta putkiradiosta muokattuja Creamsoundeja. Knipin efektilautakaan ei kauheasti tilaa lavalla vie. 

– Mulla on tasan kaksi efektiä: Kaiku ja ei kaiku. En edes muista, mikä kaiku se on? Semmonen punanen? (hörötystä päälle). Creamsoundissa on niin hyvä dynamiikka, ettei sen lisäksi tarvi mitään muuta. Se on ihan sun omasta tatsista kiinni. Pre-ampilla hoituu särötyskin. Käytin pitkään Ibanezin "Echomachinea", joka oli tosi hyvä. Kun se hajosi, en löytänyt uutta tilalle. Kiireen takia sitten hommasin tän nykyisen, kun se oli makeen näkönen, ja teki vähän samaa asiaa. Ai niin, wahhia tulee joskus käytettyä. 

Lasse Kurki kuvailee Knipin suhdetta soittimiin ja laitevarusteluun.

– Aina, kun Knipille lyö käteen jonkun hienon vintage-kitaran ja vahvistimen, herran on vaikea peitellä innottomuuttaan. Perusasioiden pitää olla kunnossa, tuttu on hyvää; sellainen muusikoiden Homer Simpson. Tykkää kovasti Telecasteristaan ja Creamsoundistaan. Tele ja Cream kuulostavat aina parhaalta Knipin käsissä! 

Yhden bändin mies

Knipi ei ole pahemmin bändistä toiseen hyppimistä harrastanut, vaan Egotrippi on aina ollut se ykkösjuttu. Muut projektit ovat toimineet enemmänkin päästöventtiileinä biisien luomistulvalle. The Krispies oli Zen Garden -yhtiön pomomiehen Kari Hynnisen idea, joka lähti miehen innokkaasta Jayhawks-diggailusta.

– Kari ehdotti, josko Lassen kanssa kokeiltas tällaista juttua. Vähän niinku tilaustyönä. Lähettiin sitten kattomaan, mitä tulee. Kaikki loksahtikin heti paikoilleen ja ekana iltana oltiin tehty jo neljä biisiä. Keikkojakin tehtiin jokunen, mutta me ei haluttu lähteä pilaamaan liialla jauhamisella sitä hyvää fiilistä, joka meillä jutusta oli. Sitä paitsi esimerkiksi Joensuun keikalla meitä oli kattomassa ehkä 15 henkeä, niin kyllähän se rupes hyydyttämään. Omien bändien kanssa saa muutenkin kiertää ihan tarpeeksi, ettei siinä vaan ollut kauheasti mieltä.

– The Tunes taas syntyi Rikki Londonin järjestämän George Harrison -tribuuttikeikan mainingeista. Mare (Markus Nordenstreng, toinen Tunes-vokalisti) ja Heikki (Tikka, Krispiesin ja Tunesin rumpali) oli mukana housebändissä, johon mä sitten liityin mukaan, kun osasin kaikki biisitkin. Keikan jälkeen mietittiin, että mitäs nyt? Meillä on tässä ihan järjettömän hyvä bändi. Rikkilla oli pari ideaa, joista homma sitten lähti liikkeelle. Hyvin spontaanisti.

Vastoinkäymisten eheyttävä vaikutus

Ennen Matkustaja-albumia Egotrippi ui syvällä kriisissä. Basisti Mikko oli jättämässä bändin, Knipin ja Mikin välit olivat tulehtuneet, eikä yhtye oikein tiennyt, mitä halusi. Jopa yhtyeen hajoaminen oli erittäin lähellä. 

– Me oltiin niin skutsissa siitä, mitä me haluttiin bändinä ja yksilöinä, eikä kommunikaatio toiminu ollenkaan. Mikon lähtöaikeet synnytti paskaa fiilistä bändissä, kun ei tiennyt, onko se lähdössä, vai ei. Sitten kun Mikko lähti, meille tuli semmoinen näyttämisen fiilis. Kun kriisin yli päästiin, me löydettiin tähän hommaan ihan uus lähestymistapa. Vois sanoo, että Matkustajan teon myötä synnyttiin uudelleen. 

Jo toisen basistinsa menettänyt yhtye ehti jo ilmoittaa, että uutta basistia ei enää oteta! Keikkabasisti-nimikkeellä kulkenut Anssi "Prinssi" Maasalo kuitenkin pestattiin vakituiseksi jäseneksi puolentoista vuoden mukana olon jälkeen. 

– Meillä basistin tontti on ollut aina aika tuulinen, niin mä en vaan halunnut avata sydäntäni taas. Me ehdittiin jo kerran sanoa, että vakinaistaminen ei käy, mutta sen jälkeen tuli tosi daiju fiilis, koska Anssi osallistu toimintaan niin paljon. Studiollakin mies oli melkein joka päivä. Meidän rytmiryhmä onkin tällä hetkellä todella kovassa kunnossa! 

Image

•••