Vaikka teollinen soitinvalmistus onkin nyky-Suomesta koko lailla ulosliputettu, soitinalan käsityöläisillä pyyhkii hyvin. Yksi oman tiensä kulkijoista ja pienyrittäjistä on ”solid wood” -lyömäsoittimiin keskittyvä Ossi Percussion.
Vantaalla Bokullan kartanon maisemissa verstaallaan rumpuja sorvaavasta Ossi Raippalinnasta (31) tuli soitinrakentaja alun perin lyömäsoitinharrastuksen myötä.
– Pikkujätkänä kasasin kattilat keittiön lattialle, ja siitä se lähti!
Kelataan saman tien reilut toistakymmentä vuotta kalenteria eteenpäin, 2000-luvun alkuvuosiin, jolloin Raippalinna törmäsi Helsingissä oleskelleisiin afrikkalaisiin lyömäsoittajiin, joiden kanssa tuli hyvin juttuun, sillä ranskan kieli oli tullut otettua haltuun jo koulussa. Senegalilaisten lyöjien seurassa länsiafrikkalainen musiikkiperinne alkoi tulla entistä tutummaksi.
Sitten tuli pulma.
– Perustamamme bändin arsenaalista puuttuivat isot dundun-bassorummut, joiden tilaaminen Afrikasta rahtikuluineen olisi tullut tolkuttoman kalliiksi, ja oli siinä monta muutakin mutkaa matkassa.
Mutkista mainittakoon vaikkapa ne, että parhaat puulajit ovat alkuperäismaisemissaankin ylihakattuja, ja hyvän rummun hommaamiseen niin etäältä tarvitaan paljon tietämystä sekä oikeat kontaktit. Kaukoidän versioissa taas ei perinnetietoutta hyödynnetä, niitä Raippalinna pitää pelkkinä ”rummun kuvina”.
Raippalinna oli kuitenkin itse puuhaillut puutöitä pienestä pitäen vaarin verstaalla, joten ajatusta rumpujen tekemisestä omin käsin ei tarvinnut paljon kypsytellä – varsinkin kun vaari antoi luvan kaataa pihaltaan tervalepän, jollaista Raippalinna tiesi käytettävän soitinrakennuksessa.
– Kun vietettiin vaarin saaressa kesät, niin ei sieltä voinut rampata mantereelle tavaroita ostelemaan. Sitä oppi, että jos tarvitsee jotain, sen voi tehdä itse!
Vaarin pihalta kaadetusta lepästä käynnistyi tarina, joka lopulta johti Ossi Percussionin perustamiseen. Länsi-Afrikan reissuillaan Raippalinna alkoi selvitellä rummunrakennuksen saloja muun muassa senegalilaisilta mestarisepiltä, joiden suvuissa taito periytyy yleensä vain isältä pojalle. Hän päätyi perustamaan koti-Helsinkiin pajan, jossa on valmistunut jo varsin vaikuttava kattaus kokopuisia rumpuja.
– Valmistusprosessia on hiottu ja tuotekehitystä tehty jo yli kymmenen vuotta, ja firma on ollut nyt pystyssä viitisen vuotta. Nyt laatu on mielestäni kansainvälisestikin kilpailukykyinen.
Oli puistossa puu…
Ossi Percussionin soitinrakennusta määrittää tietty ekologinen leima. Vaarin pihalta kaadetun tervalepän jälkeen yhtään puuta ei ole kaadettu ensisijaisesti soitinrakennuksen tarpeisiin. Ossi Percussion käyttää materiaalina valikoituja kaatotuomion saaneita puita. Kyse on sahateollisuuden näkökulmasta ”jätepuusta”, joka päätyisi energiahakkeeksi lämpökattilaan ellei Ossi Percussion pelastaisi niitä soitinvalmistukseen. Näin esimerkiksi Kaivohuoneen vanhojen vaahteroiden tai Hesperian puiston harvinaisten jalavien elämä jatkuu kauniissa soittimissa.
Kaupungin puistopuista Raippalinna mainitsee yksittäisenä löytönä Kansallismuseon jalavat, jotka kaadettiin viime vuonna. Niistä on tehty ainutlaatuisen näyttävät congat Abdissa ”Mamba” Assefalle.
– Ne ovat päässeet hyvin esille Tanssii tähtien kanssa -televisiosarjassa, Raippalinna myhäilee.
Mutta miten ihmeessä lahosta tai muuten huonokuntoiseksi todetusta puusta voi saada ainekset ensiluokkaiseen soittimeen?
– Puistopuita poistetaan vaikkapa siksi, ettei voida ottaa riskiä niiden kaatumisesta myrskyssä. Ja koska puistopuut leikataan niin, että niissä on paljon oksia, niistä ei saa lautatavaraa – kolmemetristä suoraa oksatonta pätkää ei löydy. Rumpuun riittää joskus puolikin metriä.
Hylsyjä ja sirpaleita
Raippalinna kertoo, että esimerkiksi jalavia vaivaa tauti, joka on vienyt Euroopasta suuren osan puistojalavista, Tukholmassa ja Helsingissä niitä vielä on. Taudin etenemistä estetään karsimalla tartunnan saaneita puita.
Toki esimerkiksi lahottaja- tai sienitaudit vaivaavat muitakin puita kuin jalavia. Soitinrakentajan kannalta on kuitenkin otollista, että ne tuhoavat vain osan rungosta. Jos puu kaadetaan ajoissa, rungossa saattaa olla käytettäviä osia jäljellä.
Jotta puusta ylipäätään tulisi rumpu, siitä joudutaan joka tapauksessa poistamaan merkittävä osa ulko- ja varsinkin sisäpintaa. Näin esimerkiksi puun ytimeen pesiytynyt laho ei välttämättä haittaa, ydinhän koverretaan joka tapauksessa pois.
– Sellaisesta tukista ei kukaan pystyisi sahaamaan lautaa, mutta rumpupuuksi se saattaa olla vielä ihan priimaa.
Raippalinna on kantapään kautta oppinut, että ulkoisesti vauriottomiksi todettujen tukinpätkien jatkotyöstössä tarvitaan vielä hetki malttia. Useita sotia nähneiden Helsingin keskustan vanhojen puistopuiden sisään näet kätkeytyy ikäviä yllätyksiä, kuten kranaatinsirpaleita, saranoita, piikkilankaa ja muuta rautaromua.
– Ei sellainen puu kelpaa sahateollisuudelle. Niitä varomattomasti työstettäessä voi itse kukin helposti pilata kalliita puutyökaluja – ja on pilannutkin, Raippalinna puistelee päätään.
– Nykyään mekin käymme tukit ensimmäiseksi metallinpaljastimella läpi.
Viikossa valmista
Varsinaisten runkojen lisäksi muutkin rummun osaset valmistetaan Raippalinnan verstaalla itse tai valmistutetaan räätälintyönä. Omalla pajalla muokataan esimerkiksi kalvot, jotka on valikoitu teurastamolta hankituista raakanahkoista. Raippalinnan mukaan rumpukalvo on niin keskeinen osa soitinta, että sen on oltava ihan samalla tasolla kuin soittimen. Myös virittimet ovat keskeisessä roolissa, joten niihin Ossi Percussionilla on piirretty omia osia.
Firma tuottaa noin kymmentä vakiorumpumallia, ja kaikkineen rumpua kohti työtunteja kertyy – lajista ja koosta riippuen – vajaasta parista päivästä kokonaiseen työviikkoon. Toki tämä jakautuu pieniin rupeamiin kuukausienkin jänteellä.
Raippalinnan itsensä lisäksi yritys työllistää tällä hetkellä artesaani Tuukka Vänskän, joka opiskelee Ossi Percussionin verstaalla lyömäsoitinrakentajaksi oppisopimuksella.
Ossi Percussion on tähän asti valmistanut vain lattari- ja etnolyömiä, ja niistä erityisesti congia, djembejä ja bongoja, mutta Raippalinna ei kaihda uusiakaan aluevaltauksia.
– Muitakin solid shell -rumpuja teemme tilaustyönä. Periaatteessa kaikenlaisten rumpujen runkoja voidaan valmistaa kokopuusta!
Tukista soittimeksi
Ossi Percussion on keskittynyt afrokuubalaista alkuperää olevien congien sekä toisaalta länsiafrikkalaisten, paljon nykyään pedagogiasoittiminakin käytettyjen djembejen valmistukseen. Yleisesti tämäntyyppiset rummut valmistetaan viiluista tai palkeista, Raippalinnalla ne ovat kokopuuta eli valmistusmenetelmä poikkeaa täysin vallalla olevasta liimapuutekniikasta.
– Liimalla yhdistetyistä kappaleista rakennetuissa rummuissa on jännityksiä, mikä huonontaa kokonaissointia ja lisäksi liimasaumoissa on eri tiheys kuin puussa, mikä heikentää värähtelyn kulkua, Raippalinna tietää.
”Ossin perkat” ovatkin aina yhdestä puusta sorvattuja, joten niissä ei ole liimasaumoja eikä reikiä. Tämän ansiosta rummun runko värähtelee kokonaisena kappaleena afrikkalaisten esikuviensa tapaan. Lisäksi solid shell -rumpu on valtavan kestävä ja vankka.
Raippalinnan suurimmat haasteet ja onnistumiset soitinrakentajana liittyvät nimenomaan puun jalostamiseen tukista huippuinstrumentiksi.
– Siinä kun muiden lähtöpiste on lautatavarassa, me aloitamme juuri kaadetusta märästä tukista.
Perinteisesti näihin soittimiin on käytetty trooppisia kovapuulajeja, mutta Raippalinnan mukaan suomalaiset puulajit koivusta vaahteraan ja harvinaisempaan jalavaan soveltuvat kuitenkin etnorumpuihin yllättävän hyvin. Puiden kasvu Suomessa, levinneisyysalueensa pohjoisrajalla, on hidasta ja siksi ne tuottavat täällä erityisen tiivistä puumateriaalia.
Lisäksi kotimainen puu kestää pohjoisen olosuhteita soittimena paremmin kuin trooppiset puut, jotka halkeilevat täällä helposti. Pintakäsittelyyn käytetään ainoastaan luonnon omia aineita, kuten kasviöljyjä ja -vahoja.
Valmistustapa vaikuttaa ratkaisevasti soittimen kestävyyteen, ulkonäköön ja tietysti sointiin. Kalvot viritetään todella tiukalle, joten puun tulee siksikin olla kovaa ja kestävää. Rumpujen muodot, mittasuhteet ja seinämävahvuudet on pitänyt räätälöidä optimeiksi juuri näiden puulajien ehdoilla.
Raippalinna kertoo, että koivua on helpoiten saatavilla kaikissa kokoluokissa ja sen tiheys ja sointiominaisuudet ovat sopivia congarumpuun. Vaahtera on vielä hitusen kovempi ja soveltuu sellaisena täydellisimmin djembeen. Vaahteran saatavuus on selvästi rajallisempi, isoja ehjiä vaahteroita on vaikeampi löytää.
Sointiominaisuuksiltaan lähelle vaahteraa sijoittuva jalava ei ole soitinrakennuspuuna niin tunnettu.
– Jalava on materiaalina työläin, mutta näyttävyydeltään omaa luokkaansa – harva edes osaisi veikata sen alkuperää suomalaiseksi.
Elävää perinnettä
Congat, djembet ja bongot tuntee jokainen. Mutta mikä ihme on dundun, joka välillä vilahtelee Raippalinnan puheissa?
– Dunduneja voi olla esimerkiksi kolmen tomtom-tyyppisen rummun setti, joista isoin on bassarin kokoluokkaa, vastaa Raippalinna, joka on soitinrakennuksen ohessa opettanut afrikkalaista lyömämusiikkia jo toistakymmentä vuotta.
– Dunduneilla soitetaan kappaleen polyrytminen bassomelodia, ja jos soittajia on yksi per rumpu, kuvio jaetaan kolmelle muusikolle.
Raippalinna kuvailee innostuneensa länsiafrikkalaisesta musiikista, koska se on oikeasti tuhansia vuosia vanhaa perinnemusiikkia, mutta yhä elossa ja kehittyy kaiken aikaa. Alkuperämaissa perinnettä vievät eteenpäin erityisesti griotien – tarinankertojien ja muusikoiden – ikiaikaiset suvut.
– Koko repertuaari on aikojen saatossa muokkautunut tärkeisiin seremonioihin liittyväksi. Ja tietysti se on myös tanssimusiikkia, mutta eroaa länsimaisesta siinä, että soittajan ja tanssijan välillä on voimakas vuorovaikutus.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2017. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
