Nuoren polven kiipparisti Saku Maristo on soittanut Sannin livebändissä jo kohta kymmenen vuotta. Iso osa Mariston toimenkuvaa on soundien ja soundi-maailmojen luominen. Niitä hän on tehnyt myös esimerkiksi teatteriprojekteissa sekä viime aikoina myös trailerimusiikin parissa.
Kosketinsoittaja Saku Maristo avaa tottuneesti Sannin livetaustojen Logic-tiedoston työhuoneellaan Helsingin Vallillassa. Raidoilta kuuluu tuttuja synaharmonioita, taustalauluja ja perkussioita Sannin biiseistä. Maristo antaa keikan avauksena käytettävän tiedoston soida, kokonaisuus muuttuu hillitymmäksi.
– Eli tässä siirrytään alkusoittoon ja bändin osuus alkaa, Maristo kertoo.
Maristo toimii kosketinsoittajan roolin lisäksi Sannin livebändin musiikillisena ohjaajana ja vastaa taustanauhojen tekemisestä. Tämä on hänelle luonteva vastuualue, sillä hän pitää ylipäätään soundien ja soundimaailmojen hallintaa luontaisena osana kosketinsoittajan toimenkuvaa.
Sannin liveversioiden ja taustanauhojen suhteen Maristo kuitenkin korostaa, että kyseessä on koko bändin demokraattinen prosessi, jossa pohjana ovat tietysti biisien levyversiot.
– Kun tuottajilta tulee taustanauhat, me otetaan usein soittajien kanssa sessiot ja kuunnellaan, mitä kaikkea sieltä löytyykään. Jokainen saa itse suunnitella, minkälaisen omasta tontistaan haluaa tehdä. Mutta langat pysyy mulla, ja lopullinen tuote tulee mun kautta.
Maristo on ollut Sannin bändissä mukana kohta jo kymmenen vuotta. Hän kertoo, että korvat ovat vuosien varrella harjaantuneet poimimaan, mitkä jutut nauhalta olisi kiva soittaa.
– Tärkeää myös on, että osaa tehdä soundit uudestaan, ja miettiä mikä tukee kokonaisuutta, ja mikä on oikeasti sitä liveä.
Tässä ollaankin Mariston työn ytimessä, mutta sitä on silti tärkeää ajatella myös toisesta näkökulmasta. Jotkut soundit ovat biisien ”nimikkosoundeja” ja ne on usein parempi jättää nauhalle, jotta ne kuulostavat samalta kun levyllä.
– Toki jotkut soundit ovat sellaisia, mitkä kuulostavat levyllä hyvältä, mutta voivat viedä liikaa kaistaa livenä, tai kuulostavat hyviltä studiokaiuttimista mutta eivät isosta PA:sta.
Mestareita ympärillä monella tavalla
Soittopuolella Sanni on tällä hetkellä Mariston ”pääjuttu”, vaikka hän on ehtinyt soittaa vuosien varrella monien muidenkin artistien kanssa, kuten Robinin, Saara Aallon ja Kasmirin, sekä tehdä lukuisia tuurauskeikkoja, tuoreimpana Suvi Teräsniskan bändissä ennen joulua.
– Se on kyllä siistiä ja tosi opettavaista tässä hommassa, kun katsoo ympärille ja näkee mestareita monella tavalla. Artistit, bändikaverit, tekniikka. Suvillakin oli hieno tatsi, veti joulukuussa tiukan parinkymmenen keikan kiertueen, joka oli vaativa rykäisy. Suvi ajoi itse pakettiautoa, ja esimerkiksi samalla, kun kiharsi hiuksia selvitti puhelimessa illan keikan koronapassikuvioita. Ja lauloi kuin enkeli joka keikan. Siinä ei paljon ääni värissyt. Ja Suvin mies Simo (Aalto) äänimiehenä teki todella pieteetillä hommaa.
– Tällaista kun näkee, niin itselläkin on olo, että tässä ei tulla nojailemaan pädiin, vaan pitää mätsätä sama energia ja ammattitaito, Maristo sanoo.
Maristo on tehnyt myös paljon teatteriprojekteja, sekä soittajana että erityisesti soundintekijänä, yhteistyössä Henri Lyysaaren kanssa. Nyt tulossa on esimerkiksi Anastasia-musikaali Tampereen Teatteriin syksyksi, ja yhdessä on syntynyt myös soundit West Side Storyyn Savoy-teatterissa. Lyysaari ja Maristo ovat aiemmin tehneet myös esimerkiksi Notre Damen kellonsoittajaa Tampereen Teatterissa. Sen esitykset kuitenkin keskeytyivät koronapandemian alettua.
Vaikka Maristolla on pianistitaustaa ja hän tykkää harjoitella pianolla niin klassista kuin jazzia, hän näkee itsensä ensisijaisesti kosketinsoittajana eikä pianistina.
– Kosketinsoittajan rooli on monisyinen ja soundikeskeinen. Soundit on iso osa sitä, mitä mä teen. Jossain olen tietysti ollut ihan palkattuna pianistina, kuten harjoituspianistina Notre Damen kellonsoittajassa, mutta suurimmalla osalla keikoista soundit on isossa osassa.
Oma kuvionsa Maristolla on tällä hetkellä myös työt Ylellä äänisuunnittelijana, esimerkiksi radiopuffien ja podcast-jinglejen parissa. Työhön kuuluu myös musiikin sävellystä. Ylen hommat tukevat koko samaa työfilosofiaa.
– On tosi kehittävää tehdä sitä, miten spiikeistä saa hyvänkuuloisia ja miten saa miksattua niin että spiikki kuuluu ja musa on taustalla. Kun tuota tekee, niin se kehittää myös korvia.
Ulos käsikirjoituksesta kokeilemaan asioita
Sopiva soundipaletti löytyy tietysti sopivasta soitinkokonaisuudesta. Sannin bändissä Mariston arsenaalista löytyy Korg Kronos, Prophet Rev2-16 sekä Nord Electron pianokoskettimistolla varustettu versio.
– Mulla oli aika pitkään semmonen Dream Theaterin Jordan Rudessilta otettu filosofia, että on yksi iso kiippari ja sillä vedetään ja selataan soundeja eteenpäin. Mutta oma hauskuutensa kyllä on, että on vaikka Prophet, josta voi tehdä ”hands on” -soundinmuokkausta. Ja Prophet istuu ihanasti moneen kontekstiin, se on tosi hillitty, pädisoundit tulee kivasti, mutta sen soundi voi olla myös tosi in your face.
– Samoin Electron kanssa on piano aina vieressä. Voi hypätä tiukasta skriptistä pois ja kokeilla uusia juttuja.
Kronosista Maristolla oli aiemmin käytössä 88 koskettimen kakkosversio. Se vaihtui kuitenkin 61 koskettimen versioon, joka istuu luontevammin synavoittoiseen soittamiseen.
Taustoja Sannin keikoilla pyöritetään Cymaticin räkistä. Paikoin Maristo on jättänyt taustanauhoihin myös samantyyppisiä soundeja, joita hän itse soittaa, ja sitten hän joko tuplaa niitä tai tuo jonkun uuden ”layerin” niihin.
– Ja sekin tietysti on, että miten bändi täydentää taustoja. Sekin on sellainen tasapaino, mitä me on aina kausittain haettu. Milloin on enemmän rock’n’roll show, milloin hillitympää ja milloin mahdollisimman lähellä levyä. Mikä sopii kesän festarilavoille ja mikä pienemmälle klubille ja niin edelleen.
Roolimallit uran teemana
Maristo on hyvä esimerkki nuoresta lahjakkaasta ammattilaisesta, joka on kymmenen vuoden aikana edennyt alan ytimeen erilaisten kohtaamisten kautta.
Sannin bändiin hän päätyi aikanaan useammankin yhteensattuman myötä. Maristo on kotoisin Ojakkalasta Vihdistä ja käynyt aikanaan muun muassa Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoa Nummelassa. Siellä nuorisomusikaalissa Maristo tapasi rumpali Juhana Kiiskin, joka soitti silloin Roope Salminen & Koirat -yhtyeessä perkussioita. Tätä kautta Maristo pääsi tuuraajaksi Koiriin. Kun Koirien rumpali Mikko Saarinen myöhemmin kasasi Sannin bändin, tämä pyysi Mariston mukaan.
– Ja Sanni tietysti on myös kotoisin Lohjalta, joka on Vihdin lähellä, ja oltiin me myös oltu Sannin kitaristin Sampo Sundströmin kanssa samaan aikaan intissä Lahden soittokunnassa vuonna 2011, eli tunnettiin sieltä etukäteen, Maristo kertoo.
– Näinhän ne tuppaa menemään, eli odottamattomissa paikoissa tulee tällaisia yhteyksiä.
Maristo kertoo myös löytäneensä vuosien varrella useita roolimalleja, jotka ovat kannustaneet häntä eteenpäin alalla ja tarjonneet esimerkkiä tasavertaisuudesta. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi kosketinsoittajat Mikko Mäkinen, Lasse Piirainen ja Heikki Puhakainen sekä kitaristi Lasse Sakara. Esimerkiksi Mäkisen kanssa Maristo oli yhdessä Suvi Teräsniskan joulukiertueella niin, että Mäkinen teki osan keikoista ja Maristo osan.
– Tämä on selvästi sellainen teema mun uralle, että on tällaisia tyyppejä kuin Mikko, jotka ottaa mukaan ja antaa keikkoja, ja näkee jotain mussa. He tekevät olon, että on luottamuksen arvoinen, Maristo kertoo.
– Kun me on aikanaan tultu alalle Sannin bändin kanssa, ollaan oltu keltanokkia kaikki. Silloin olisi voinut helposti ajatella, että festareiden bäkkärillä tulee kyräilyä. Mutta on ollut juuri tuollaisia tyyppejä, jotka on vaan ollut, että ”hei, uutta jengiä, mahtavaa, mukaan vaan”. Sitä kautta oma ura on kehittynyt ja on löytynyt eri artistiproggikset.
Maristo hehkuttaa myös alan piirien positiivisuutta. Siitä ja monen kollegan asenteesta löytyy inspiraatiota löytyy myös moneen muuhunkin kuin itse soittamiseen.
– Eli koko musiikkibisnekseen. Monissa tilanteissa, kun vaikkapa puhutaan jostain joka liittyy musiikkiin työnä, voi miettiä, miten esimerkiksi Lasse Sakara suhtautuisi tähän. Tai vaikeassa tilanteessa miettii, mitähän Heikki Puhakainen nyt tekisi, Maristo sanoo.
Soundit vievät kulttuurihistoriaan
Viime aikoina kosketinsoundien filosofia on ollut Mariston mielessä myös, kun hän on työstänyt Toto-kosketinsoitinkurssia Rockwaylle. Samalla se on antanut mahdollisuuden sukeltaa yhden hänen oman suosikkiyhtyeidensä kosketinraitojen konepellin alle.
– On ollut huikeeta, kun on löytänyt biisien moniraitoja, ja sitten kuunnellut David Paichin pianoraitoja ja Steve Porcaron synajuttuja, ja huomannut monta kertaa monesta jutusta, että ”ai täällä on tällanenkin ja tollanenkin”. Sieltä on tullut esiin tosi hienoja juttuja, esimerkiksi kolmiäänistä harmoniaa ylöspäin menevinä sointuarpeggioina, missä on selvästi ajateltu enemmän, ikään kuin ne olisi kirjoitettu ennemmin trumpetille kuin vain synalle.
Toto-materiaalin läpikäynti on myös hyvä esimerkki siitä, miten ammattitaito ja ymmärrys musiikista kehittyvät. Maristo kuvaa, että kun Toton biisejä on kuunnellut nuorena, monia niissä olevia asioita ja elementtejä ei ole silloin ymmärtänyt – tai edes välttämättä kuullut kokonaisudeesta.
– Sitten huomaa, että kun niihin biiseihin palaa nyt, on tullut työkaluja, joilla ymmärtää ja huomaa juttuja, ja pääsee biiseihin syvemmälle. Jokainen kurssille työstetty biisi on itse asiassa ollut sellainen, että on pitänyt nyt oikeasti kuunnella ja opetella, mitä siellä oikein soitetaan.
Soundeihin perehtyminen on myös tuonut paljon laajempaakin ymmärrystä musiikin historiasta ja perimästä.
– Kun on katsonut Paichin ja Porcaron vanhoja haastiksia, joissa he kertoo esikuvistaan ja mistä he on ottanut juttuja, niin osaa laittaa monia asioita enemmän kontekstiin ja näkee laajemmin kulttuurista perintöä mistä ne tulee. Vaikkapa Rosannan loppusoolo, joka on suoraan New Orleans -pianismia Dr. Johnin tyyliin.
Maristo kertoo, että sama filosofia toimii laajemminkin ja on hyvä keino ymmärtää ja oppia uutta. Kun on soittanut eri soittimilla, niin monesti jonkun yksittaisen synasoundin tai patchin nimi voi johtaa mielenkiintoisille jäljille omassa.
– Esimerkiksi Emersonian GX-1 Bandpass on Omnispheren presetti, ja se viittaa tietysti Keith Emersoniin. Sitä kautta oon aikanaan lähtenyt tutkimaan, mikä tää soittaja on, mihin biisiin liittyy ja miksi tämä soundi on tärkeä.
Ja tietysti soittimen presettejä voi pitää yhdenlaisina merkkipaaluina.
– Sama juttu on vaikka Kronoksessa, jossa on preset nimeltään Sandstorm Gated. Jos musagenre päätyy automainokseen, se on saavuttanut jonkun etapin. Jos sun tekemä soundi päätyy ison valmistajan kosketinsoittimeen, voi sanoa, että oot breikannut, Maristo heittää.
Trailerimusiikkia korona-aikana
Korona-aikana Saku Maristo on ehtinyt paneutua myös elokuvamusiikin pariin. Elokuva- ja pelimusiikin tekeminen on kiinnostanut Maristoa aina, myös niin pelaajana kuin elokuvien ystävänä. Tämä oli yksi syy, miksi Maristo osallistui trailerimusiikkisäveltäjä Richard Schrieberin Trailer Music Schooliin, kun koronapandemia tyhjensi miehen kalenterin.
– Siihen oli kiva paneutua. Mullakin oli jo paljon eri samplekirjastoja ja virtuaalisoittimia, joista ei kuitenkaan aina välttämättä saanut kaikkea irti. Ja tuo kurssi oli hyvä siksikin, että Schrieber käyttää pitkälti Logicia, joten ajattelin, että voin katsoa suoraan mitä hän tekee ja tehdä perässä, esimerkiksi miten jäsentää valtava template.
Kurssiin kuului kuukausittainen briiffi jostakin biisistä, joka piti tehdä. Kuukauden päätteeksi oli yhteinen Zoom-sessio, jossa biisit kuunneltiin läpi ja Schrieber antoi palautetta.
– Tuosta muodostui mahtava yhteisö, ja se oli tosi antoisa oppimisprosessi ja kokemus. Kurssi keskittyi toki trailerimusiikin lainalaisuuksiin, mutta mukana oli paljon sellaista, joka on sovellettavissa myös leffamusaan sellaisenaan, Maristo kertoo.
Tällainen oli esimerkiksi juuri se, miten hallita isoa orkesteritemplatea DAW:ssa.
– Tuolta sai hyvää oppia siihen, miten jaotellaan Logicissa vaikka, jouset, pitkät ja lyhyet artikulaatiot erikseen, 1. ja 2. viulut, altto, sello, basso. Ja esimerkiksi siitä, miten paljon realismia saa, kun soittaa yhden linjan kerrallaan.
Kokonaisuuden päätteeksi Schrieber kutsui osan oppilaista yhdessä Vikram Gudin kanssa perustamansa Blue Pearl Creativen listoille ja tekemään levyn yhtiön katalogiin. Blue Pearl Creative keskittyy trailerimusiikkiin, joka on Vikram Gudin ison Elephant Music -trailerimusiikkiyhtiön katalogin ulkopuolella.
– Katsotaan miten käy ja tuleeko placementeja.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
