Bass9 on jo kuudes pedaalisarjan laite, joka muuntaa realiajassa kitaran soundin joksikin toiseksi instrumentiksi. Tällä kertaa kyseessä on basso eikä kosketinsoitin.
Mod 11 puolestaan keskittyy erilaisiin modulaatioefekteihin, luonnollisestikin valmistajalleen ominaiselle väänteellä.
Kuten aikaisemmatkin tuoteperheen jäsenet, Bass9 on suoraan johdolla kytkettävissä kitaran ja vahvistimen väliin ilman muita lisävarusteita, laite on polyfoninen, ja se seuraa soittoa ilman havaittavaa viivettä. Houkutteleva asetelma, jos tekee musiikkia omissa oloissaan ja haluaa soittaa bassolinjat itselleen tutulla kitaralla. Kun tuloskin kuulostaa ihan eri asialta kuin perinteisellä oktaaverilla tuotettu matala stemma, on perusteita laitteelle jo kelpo lailla. Lisäksi Bass9 sisältää monia erikoisuuksia, joita voi käyttää ylemmissäkin rekistereissä. Vaikka soittokaverina olisi oikea basisti, uusilla soundeilla voi täydentää bändin kokonaiskuvaa.
Koteloltaan Bass9 on samanlainen kuin tuoteperheen aikaisemmat laitteet (B9, C9, Key9, Mel9 & Synth9). Paneelin kaksi vasemmanpuoleisinta säädintä on tarkoitettu efektoidun sekä käsittelemättömän äänen voimakkuudelle – tässäkin pedaalissa on kaksi lähtöä ja toisesta voi ottaa kitarasignaalin ulos sellaisenaan. Kahdelle viereiselle pyörittimelle on totuttuun tapaan määritelty soundin säätöjä, jotka ovat hyvinkin erilaisia eri ohjelmille.
Basso tarvitsee bassovahvistimen
Ensimmäinen havainto on oikeastaan itsestään selvä: laite ajaa välittömästi pienen kitaravahvistimen aivan tukkoon, varsinkin kun pedaali tuntuu boostaavan signaalia. Jos kitaristi käyttää tätä laitetta samalla vahvistimella kuin kitaraansa, vahvarin täytyy pystyä käsittelemään matalat taajuudet. Tai on kytkeydyttävä bassovahvistimeen, kuten testin jatkossa tein, jolloin ongelmia toistossa ei ollut.
Osuvaksi valinnaksi soundipaikkaan 1 on sijoitettu Precision, digitaalinen tulkinta tuosta basismin kulmakivestä. Kun ei aitoa Precisionia ollut vertailukohteeksi käsillä, todetaan vain, että nyt tulee kitaralla yleiskäyttöinen bassoääni, joka ei todellakaan ole vain matala kitara. Säätimistä CTRL 1 annostelee mukaan sub-oktaavia, joka ei niinkään vaikuta kuultavan äänen taajuuteen, vaan säätöä avatessa antaa vaikutelman aina vain paksummista ja löysemmin soivista basson kielistä.
Soundina 2 on Danelectron 6-kielisistä bassoista ja baritonikitaroista inspiroitunut Longhorn. Tämä soundi on valikoiman ainoa, jonka perusäänen sävelkorkeutta voi säätää oktaavin verran puolisävelaskeleiden välein CTRL 1:llä. Vaikka säätimessä onkin selvästi näkyvä merkkiviiva, voi olla hankala saada tämä säätö nopeasti kohdalleen.
Longhorn toimii kyllä kivasti välimaaston taajuuksissakin baritonina ja soundiin saa vanhan ajan värinää CTRL 2:n tremolo-efektiä lisäämällä. Kaikista soundeista tämä on nimenomaisesti plektralla soitettuna parhaimmillaan, muut kuulostavat aika lailla samoilta plektralla tai sormilla soitettuna – plektran napakkaa atakkia ei niihin ole saatu mukaan.
Soundi 3 Fretless on akustisen tai nauhattoman sähköbasson jäljillä. Pienen ohjevihkosen vinkistä oli huomattava apu pystybasson soundin tavoittelussa: kielten kevyt demppaaminen todella auttaa tätä päämäärää. Tosin akustisen basson muhkeaa soinnin syttymistä ei saavuteta. Aivan autenttiseen nauhattoman sähköbasson liukuvaan sointiin tämä pedaali ei myöskään yllä, vaikka soundi onkin toki muuten käyttökelpoinen.
Muista bassosoundeista mainittakoon Taurus-bassopedaalien inspiroima Synth, jossa asiaankuuluvasti sointia maustaa säädettävä filtterin pyyhkäisy. Samantapaista filtteröintiä kuullaan Rolandin TB-303:a esikuvanaan pitävässä soundissa 3:03, vaikka alkuperäisessä olikin toki säädettävää roimasti enemmän.
Bowed puolestaan jäljittelee jousella soitettua bassoa tai selloa häivyttäen säädetysti soundin atakkia, kun taas Split Bass luo alaoktaavin vain keski-G:tä matalammille taajuuksille, jolloin vaikkapa sorminäppäilysoitossa saadaan matalilta kieliltä bassolinjat ja ylemmiltä kieliltä soinnut ja melodiat normaalilla taajuudella.
Kokemuksen suomalla varmuudella
Aiemmat ysitunnuksella merkatut pedaalit jäljittelivät kitaraan verrattuna täysin eri lailla soitettavia kosketinsoittimia. Bassolla ja kitaralla on eronsa, mutta silti basso on kosketinsoittimiin verrattuna paljonkin lähempänä kitaraa ja sitä kautta myös Bass9 on tuntuvasti helpompi lähestyttävä kitaristille.
Nelikielisen basson tunnelmiin pääseekin vaivatta, ja useampikielisten bassojen mataluutta voi ehkä koettaa tavoitella virittämällä kitaraa valmiiksi alaspäin. Suboktaavin lisääminen antaa tiettyihin soundeihin jyhkeää massiivisuutta.
Laitteen soundivalikoimasta perussuosikiksi nousee monikäyttöisin Precision, minkä lisäksi Synth ja 3:03 ovat aivan omiaan progehenkiseen massiivisuuteen tai funkin ja popin riffittelyyn. Longhorn puolestaan napakoihin melodioihin ja miksei rankempaan jyystöönkin, koska sen soundi on kitaraa lähinnä.
Mod 11 – modulaatio poikineen
Electro-Harmonix on ollut vuosikymmenien ajan uranuurtaja modulaatioefektien valmistajana – heidän tuotantoaanhan ovat mm. klassikot Small Stone, Electric Mistress sekä Clone Theory. Ja kannattaa muistaa viime vuoden Mod Rex, jossa tämän sarjan efektejä on runsain mitoin vaikka neljä yhtä aikaa käytettäväksi, stereona, runsaiden säätöjen ja muistipaikkojen kera.
Nyt tutkailtavana oleva Mod 11 on jonkinmoinen pikkuveli Mod Rexille: efektejä on 11 tyyppiä, joista vain yksi kerrallaan on käytettävissä monona eikä muistipaikkoja ole. Kotelo ja säätimetkin ovat aika lailla minikokoa, joskin säätömahdollisuuksia paljastuu yllättävän paljon näinkin pienestä rasiasta.
Tarkempi tarkastelu nimittäin osoittaa valinnanvaraa olevan enemmänkin, sillä jokaisessa efektissä on ainakin kaksi erilaista käyttötilaa, monissa kolmekin. Valinta tehdään Mode-painikkeella ja sen merkkinä pedaalin keskellä loistava valo on vihreä, oranssi tai punainen. Tästäpä tulee muistettavaa, varsinkin kun variaatiot ovat keskenään erilaisia – esimerkiksi choruksessa ensimmäinen vaihtoehto on perinteisen tyylinen, toinen ns. tri-mode on kolmella erilaisella modulaatiolla, ja se kolmas puolestaan suodattaa moduloinnista pois matalat taajuudet- Flangerissa taas on valittavissa toisistaan poikkeavat additiivinen ja subtraktiivinen tila.
Mode-painike on sijoitettu säätimien keskelle ja vaikka se kuvassa näyttää helposti saavutettavalta, rako nuppien välissä on tosi kapea. Moden painamiselle on kuitenkin yleistä tarvetta sekä käyttötilojen valinnassa että sen avulla avautuvissa lisäsäädöissä, jotka ovat varsin monipuolisia ja selvästikin Mod Rexistä napattuja: esimerkiksi modulaation tai filtterin verhokäyrän muotoon tai efektoidun ja käsittelemättömän soundin miksaukseen.
Toinenpieni kritiikin aihe liittyy 11-asentoiseen soundin valitsimeen, joka on kyllä pykälöity, mutta jonka asettumista kohdalleen ei sormissa aina tunne.
Mutta ne soundit. Ensivaikutelma Mod 11:n modulaatioista on yleisesti kirkkaus ja selkeys. Perinteiset chorus, phaser, flanger, rotary ja tremolo soivat nätisti ja perustilan säädöissä noin puoliväliin asti ne pysyvät maltillisella ja käyttökelpoisella alueella. EHX:llä, kuten monilla muillakin valmistajilla, täysin avattu ääriasento on kuitenkin jo varsinaista häröilyä. Äänen korkeutta aaltoilevasti muokkaava Vibr-efekti tosin alkaa muljuttaa melko hallitsemattomasti jo, kun efektin voimakkuutta vähänkin lisätään, joten sen kanssa kevyt annostelu riittää.
Salattu maailma
Erityismaininnan saa Rotary, joka sellaisenaankin antaa runsaan ja tilavaikutelmaa luovan pyörityksen. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki: Moden painallus avaa toisen käyttötilan, jossa soiton dynamiikka vaikuttaa virtuaalisen Leslien pyörimisnopeuteen: tuhdimpi plektran isku kiihdyttää nopeutta, joka sitten hidastuu signaalin hiipuessa. Samanlainen verhokäyrä on valittavissa tremololoillekin kahdessa muussa efektityypissä. Lisäsäädöillä Rotaryyn saa lisätyksi vielä samasta pedaalista löytyvän overdriven.
Mainittuihin lisäsäätöihin päästään pitämällä Mode-painiketta pohjassa sekunnin ajan. Silloin Rate- ja Volume/Control-säätimille avautuvat uudet toiminnot, joista jo mainittiinkin kahdelle efektityypille saatava overdrive. Useimmille muille efekteille tästä osiosta paljastuu kuitenkin Electro-Harmonixin mieltymys filttereihin ja niiden ohjelmointiin. EHX ei nimittäin ole tyytynyt pelkästään siihen, että modulaatiot soljuvat perinteisesti siniaallon mukaisesti, vaan vaihtoehdoiksi löytyvät myös kolmioaalto, nouseva ja laskeva sahalaita sekä suorakulmainen kanttiaalto.
Joillekin efekteille taas tarjolla on aiemmin mainittu verhokäyrä, joka voi olla positiivisen lisäksi negatiivinen, jolloin hiljainen soitto aiheuttaakin vahvan efektin. Verhokäyrän nopeuttakin voi vielä säätää.
Mod 11 on käyttövalmis tuttujen modulaatioiden muodostamiseen periaatteella ”kytke ja käytä ohjekirjaan vilkaisematta”, mutta haluttaessa se antaa valtavan määrän erikoisuuksia, joiden hallintaan perehtyminen todellakin vaatii syvällisempää tutustumista ohjeissa selitettyihin mahdollisuuksiin.
Jos soittaja on tarkka soundinsa pienistäkin yksityiskohdista – ja kukapa ei olisi – asetukset haluaa mieluusti kohdilleen skarpisti. Muistipaikkojen puuttuessa efektistä toiseen vaihtaminen ei siis aina hoidu ihan hetkessä, koska useita säätimiä joutuu asettelemaan uusin asentoihin. Siellä missä säätöpuuhiin on enemmän aikaa, pedaalista saa irti paljon ja kaikenlaista.
Electro-Harmonix Bass9 &Mod 11
Kitarapedaaleita
Bass9 Bass Machine
• muuntaa kitarasoundin suoraan bassosoundiksi
• polyfoninen
• yhdeksän bassosoundia (Precision / Longhorn / Fretless / Synth / Virtual / Bowed / Split Bass / 3:03 / Flip-Flop)
• oma verkkovirtalähde
• hintaluokka 225 euroa
Electro-Harmonix Mod 11
• yksitoista eri modulaatiota (tremolo / harmonic tremolo / vibrato / Uni-Viben emulaatio / chorus / rotary / flanger / through zero flanger / phaser / pitch / filter)
• yksi modulaatioefekti kerrallaan käytössä
• jokaisella modulaatiolla kaksi tai kolme erilaista variaatiota
• variaatioissa useimpiin modulaatioihin voi lisätä ohjelmoitavia filttereitä
• oma verkkovirtalähde
• hintaluokka 150 euroa
Lisätiedot:
• EM Nordic
• Soundtools
• Uraltone
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.