Aika kuluu ja parta kasvaa, kuuluu kulunut sutkaus. Nyt luupin alla on metka remmi. Eivät ole kyllä hosuneet liikoja. Fortune näet heittää pelipöydälle maukkaan AOR-ässän, kun julkaisee vasta kolmannen studiolevynsä. Melkein 40 vuoden urallaan!
Ettei olisi äkkiseltään yhtään liian selkeätä, on fakta sekin, että veljekset Richard Fortune (kitara) ja Mick Fortune (rummut) julkaisivat levyn Fortune jo 1978, mutta toinen, ”ensimmäinen” ja samanniminen albumi vuodelta 1985, vasta lasketaan debyytiksi yhtyeelle Fortune (vähän sekavaa kenties? On, mutta sentään eri levy-yhtiö kyseessä. Toim.huom.).
Briteistä yleistetään ja sanotaan usein, että he ovat konservatiiveja. Ja ovatkin, jos puhutaan esimerkiksi edelleen toimivista puhelinkopeista tai oikeista postitoimistoista, jotka palvelevat myös lauantaisin.
Ison veden takana puolestaan, Yhdysvalloissa, toimii pelkästään yhdelle genrelle omistautuneita, ja profiloituneita radioasemia pilvin pimein, ja kaikille mieleentuleville alatyyleille (olematta alatyyliä) löytyy sankat joukot fanaattisia kannattajia.
Niin myös tällaisille Fortunen kaltaisille AOR-kivikasvoille, mutta jotka sangen ilahduttavasti, ilmeet peruslukemilla, tekevät asiansa kuin olisikin vielä se 1980-luku. Ja millä tavalla Los Angelesista nyt pesee!
Levyn nimikkokappale on soinut päässäni korvamatona jo pitemmän aikaa. Siinä ei kuitenkaan ole yhtään mitään, mitä ei olisi tehty jo moneenkin kertaan – eri suunnissa, eri bändien ja artistien toimesta. Mutta kun kappale vain kaikin tavoin kokonaisuutena toimii, niin se toimii. Etutempo kelpo kitarariffi ja sitä tukeva kosketinmatto puskevat eteenpäin. ”When the seesaw comes down, I´ll Meet You on Level Ground.”
Peruskvartetin täydentävät vokalisti Larry ”LA” Greene sekä basisti Ricky Rat. Koko bändi osallistuu kööreihin, ja koskettimista huolehtii Bob Emmett.
Ai mikä AOR? Siitäkin on olemassa ainakin kaksi eri tulkintaa. Adult-Oriented Rock ja/tai Album-Oriented Rock. Mutta missä sitten kulkee veteen piirrettynä se raja melodisen hard rockin ja AOR:n välissä, onkin jo hiusten halkomista.
Helppo on heittää tuomio vain yleisesti ”klassisen rockin” piikkiin, tai puhua säälittä aikuisrockista, mutta jospa kuitenkin nyt annetaan vain musiikin itsensä puhua puolestaan? Huh.
Level Groundin materiaali on kauttaaltaan Richard Fortunen ja Larry Greenen käsialaa. Sanoituksista ei kannata hakea mitään sen syvällisempää, ja muutaman, ellei melkein jokaisen kappaleen edesottamukset koukkuineen, sävelkulkuineen ja sovitusideoineen ovat yllättävänkin ennalta-arvattavia. Olisiko nyt siis lopultakin löytynyt se standardi luoda kivipesunkestävä AOR-kipale?
Pahaenteisesti nimetty "Judgement Day" alkaa tanakalla tomikompilla, jota ryydittää fiksu kosketinmelodia. Hiukan ollaan nyt siellä 80-luvun Journeyn viitoittamalla sivupolulla, mutta Greenen pikantti, kuivankarhea äänensävy sekä mietityt vokaalikoukut ovat asiaa.
Richard Fortunen kitarasoolot ovat selvästi etukäteen hahmoteltuja, eivät täysin improvisoituja, mutta ennen kaikkea tyylillisesti erittäin varteenotettavia. Kitarakikat sinällään ovat toki keppimiehille tuttuja, ja voisin kuvitella, että jossain kohtaa leviää suuriakin hymyjä kuulijoiden kasvoille noiden kohdalla, mutta pelkästään genren ja tyylitajun kohdatessa parahultaisesti kättä lyöden.
Mitä Level Ground sitten meille tarjoaa?
"Orphaned In The Storm" jyrää menevänä, katu-uskottavana rockina. Voimaballadin virkaa toimittavat Hand In Hand sekä levyn päättävä "Lunacy Of Love" (toinen vahva korvamatoehdokas). Näistä ensin mainittu voisi aivan hyvin löytyä vaikka Bryan Adamsin, tai jopa entisaikojen Bon Jovi -levyltä, eikä tämä ole mikään moite. Olisiko siinä peijooni vieköön, tosiaan, jotain Kanadan kultakurkun kappaleesta Heaven…?
Jotakin Fortune-yhtyeen roolista maailman musiikkiympyröissä kertoo sekin, että kappaleen "I Will Hold You Up" kosketinosuudet hoitaa itse Steve Porcaro. Tyyli ja kädenjälki ovat heti tunnistettavia.Tuotanto on varsin genreuskollista, ja Greenen sekä kitaristi-Fortunen lisäksi Marc Greenen peruja. Levyn kappaleet kestävät ja toisaalta vaativat toistoa, jotta kuuluisat ”pienet asiat” pääsevät esiin. Kokonaisuus mahtuu näpsästi kolmeen varttiin. Jos jotakin pitää kyseenalaistaa, se on paikoitellen liian tiukka yleissoinnin kompressointi.
Jos jonkin bändin juuri nyt haluaisin nähdä keikalla, se olisi tämä. Valitettavasti tuo jäänee haaveeksi, ellei sitten löydy budjettia matkustaa hiukan pidemmälle.
Fortune: Level Ground (Frontiers Records, 2022)
JK.
Mitä näistä maailman karusellien omituisen kiehtovasta pyörimisestä kertoo se, että tätä kirjoittaessani olen menossa elokuviin. Jatko-osaa on sielläkin luvassa, jo miltei 40 vuotta sitten julkaistulle rainalle siinäkin tapauksessa. Ja sen alkuperäisen elokuvan soundtrackilla laulaa, kukapa muu kuin Larry Greene!
