Nayteikkuna

Ihana Leijona: Mä voin loistavasti – Kämäräinen luo nahkansa

Kannen kuvaa katsoessa ei voi olla varma, onko kehän nurkassa hikisenä huilaava nyrkkeilijä juuri äsken isketty kanveesiin vai onko hän voitonriemuisena vetämässä happea täystyrmäyksen annettuaan. Samaa paradoksia on Ihana Leijona nimeään myöten. Kyse ei ole Antero Mertarannan selostuskoosteesta tai MM-lätkäjoukkueemme yhteishupailusta, vaan kertakaikkisen hienosta musiikillisesta retkestä.

Ihanan Leijonan laulut eivät vinosta nimestään huolimatta (luojan kiitos) ole aikakaudellemme tyypillistä sarkastista virnuilua vaan moniselitteistä, naivistia potretteja nostalgisella sävyllä. Musiikissa on elementtejä 80-luvun viileästä AOR:sta (Toto, Boston) tai jopa 70–80-luvun progesta (Yes), joka tekee keitoksesta ajatonta poppia.

Leijonan nahkoihin on piiloutunut kitarasankari Timo Kämäräinen, joka on alter egonsa kautta luonut itsensä taiteilijana. Nyt etusijalla ovat biisintekijä ja laulaja.
Biisit ovat kerroksellisuudestaan huolimatta ennen kaikkea klassisia poplauluja, joissa ei liikoja kitarasooloja kuulla. Kokonaisuus kuulostaa silti Kämäräiseltä, siltä mitä on kuultu esimerkiksi Kämäräisen omaa nimeään kantavilla soololevyillä (kuten Pulpae, 2009).
Nyt pieniä kitaravälikkeitä lukuun ottamatta ensimmäistä sooloa saa odottaa viidenteen, Tahtoisi en -kappaleeseen asti. Se onkin sitten tuttua Kämäräistä, taidokasta ja sielukasta.

Kaiken keskiössä olevat tekstit käsittelevät parisuhdeasioita ja vaikeita ihmissuhteita, vaikka kerronta ei noudatakaan millään lailla iskelmän lainalaisuuksia.
Melankolinen pohjavire pitää palan kurkussa ja möykyn mahassa niin, että levyn nimi tuntuu vahvalta ironialta. Tämä tunnelma tulee hyvin lihaksi levyn toiseksi viimeisellä raidalla, Loista vain. Lähes kymmenminuuttisessa eepos tuo mieleen Pink Floydin. Kaikuja voi kuulla sekä Breath että Shine On You Crazy Diamond -kappaleista.
”Oi, elämä on kiimaa / se saa mut satuihin uskomaan / en jaksa enää tätä viimaa / kuolen jos jatkan ollenkaan / oi, piiloudun laatikkoon ja kaiken vanhan hautaan vien / siellä leikin tinasotilailla ja niistä yhdellä on liekehtivä pää.”

Kämäräinen on laulajana ilmaisukykyinen. Tyylillisesti hän jatkaa klassisia pop-perinteitä. Kotimaisista laulajista mieleen tulevat Hector, Pepe Willberg ja jopa Freeman.
Kappaleiden rakenteissa on vahvoja beatleaanisia piirteitä, kuten 60-luvulle kumartavassa, upeassa Laulut kuoli pois -raidassa. Ehkä Kämäräisen musiikissa ovatkin kaikkein leimaa antavimpina juuri brittiläiset perinteet. Tämä kaikki nostaa odotuksia, mihin Kämäräinen on laulunkirjoittajana menossakaan.

Tarkkaan ottaen Ihana Leijona on bändi, jossa soittavat Timo Kämäräisen (laulu, kitarat) lisäksi Risto Ylihärsilä (koskettimet), Jaakko Kämäräinen (basso), Olla Krogerus (rummut) ja Olli Haavisto (pedal steel). Keikoilla viisikko on jo todistanutkin kykynsä.
Levyn raidoista on silti suurin osa Kämäräisen itsensä soittamia aina rummuista lähtien. On kiinnostavaa nähdä kasvaako loistavan startin saanut Ihana Leijona aivan oikeaksi bändiksi, joka piirtää omaleimaisen tassunjälkensä aikamme geneeriseen popmusiikkiin.

 

Ihana Leijona: Mä voin loistavasti (M. Dulor & Lighthouse Music 2018)

04.04.2018
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy