Popmusiikissa kuvastuu irvokkaalla tavalla ajallemme tyypillinen epätoivoinen uusien trendien haistelu. Vastakohtana on toki loputon nostalginen haikailu.
Olisi helppoa syyttää The Jarnos -yhtyettä jälkimmäisestä ja niputtaa se vain yhdeksi kasvottomista rautalankabändeistä. Kemiläisbändillä on kuitenkin pari ässää hihassaan: svengaavan pakoton soitto ja persoonalliset omat biisit. No, loputonta Emman toisintoa tuskin kukaan haluaa enää kuunnellakaan.
Kitaristi Jarno Tiihosen melodiavainu on kuitenkin erehtymätön ja sävelkynä näköjään ehtymätön; levyn 16 biisistä peräti 13 on Tiihosen täsmäosumia.
Nimibiisi voisi aivan hyvin löytyä The Best of Surf Music -kokoelmalta tai avausbiisi Magic Ride olla Venturesin klassikkoja – ja Venturesiin klassikkoon, Walk Don’t Run, levyn kansi viittaakin.
Helmi seuraa toistaan ja matka taittuu mukavasti hymy korvissa kuin 50-luvun elokuvissa.
Vasta yhdeksäntenä tulee ensimmäinen cover: Mr. Moto (Paul Johnson - Richard Delvy), The Bel-Airs -yhtyeen surf-klassikko vuodelta 1961. Hallittu ja tyylipuhdas veto.
Samaa linjaa jatkaa ikivihreä jazzinstrumentaali, Harlem Nocturne (Earle Hagen – Dick Rogers), surf-bändien vakiokamaa sekin. Tiihonen näyttää tässäkin kyntensä, soitto on luontevaa ja pakotonta.
The Jarnos hoitaa homman tyylipuhtaasti kotiin, kumartaen niin suomalaisille rautalankaperinteelle kuin 60-luvun jenkkiläisille surfmusiikin suunnannäyttäjille. Vaikuttavaa jälkeä!
The Jarnos: Surfin’ & Rollin’ (The Jarnos 2017)
