Yhä vain jaksaa Joe erottua massasta. Konserttitaltiointi vuodelta 2016 sisältää kattauksen Joen musiikista vuosien varrelta, ainoana miinuksena ovat kappaleiden liian pitkät kestot. Kun lähennellään jo kymmentä minuuttia, on siinä jo tavalliselle tamppaajalle puolet liikaa, mutta tosi fanille se ei tunnu missään.
No, makuasia taaskin. Iso huippubändi taustalaulajineen toimii, kuten pitääkin, ja Bonamassan kitara ja ääni ovat vireessä, kyllä. Rytmiryhmään kuuluvat Anton Fig (rummut) ja Michael Rhodes (basso), koskettimista huolehtii puolestaan aina luotettava Reese Wynans. Mukana soittavat myös tanakasti puhaltavat Lee Thornburg (trumpetti, tunnetaan mm. Tower Of Power, Chicago ja BST yhteyksistään) ja Paulie Cerra (foni).
Biiseihin jos paneudutaan, niin tämä on taas kerran yksi niistä albumeista, ettei näistä voi vain sanoa, mikä toimii paremmin kuin joku toinen. Tasaisen hyvää Bonamassaa, jota fanimassa haluaa ja saa jälleen kerran.
Toisaalta itse huomasin, että olin eniten kuunnellut Clapton-coveria ”Mainline Florida”, joka on – kuten jossain sanottiin – ”bright, breezy and warm”. Kyllä, juuri samoin itsekin sanoisin.
”Love ain’t a love song” elää myös ihan omaa elämäänsä levyllä.
Kun Joe pääsee irti, voi aistia soittamisen ilon, jos nyt bluesista voi noin sanoa? Youtubella on konsertista klippejä ja dvd:kin on julkaistu. Promo cdl:tä puuttuva ”Livin easy” gospelmaisine tunnelmineen on onneksi virallisella myyntilevyllä, ja komeasti nuo vetävät taustalaulajat ja Paul Cerran upea foni tukevat Bonamassan kitaraa.
Suositeltava hankinta Bonamassan faneille, dvd myös.
Joe Bonamassa: ”Live at the Sydney Opera House", Provogue Records / Mascot Label Group (2019)
