Kanervan toinen levy astuu tanssilattialle ja antaa seitkytlukuisen diskopoljennon tahdittaa ihmissuhteita käsitteleviä tekstejään. Levyn sävy on arvoituksellisen tumma, mutta musiikin energiataso pistää nesteet liikkeelle. Bändin meininki onkin kerrassaan vastustamaton.
Laulaja-lauluntekijä Kanerva (oik. Kanerva Pasanen) on taitava biisintekijä, joka tuntuu löytäneen tyylinsä. Kätilönä on toiminut muun muassa Vesa-Matti Loirin tuottajana ansioitunut multi-instrumentalisti Hannu Pikkarainen, joka on siirtynyt myös Kanervan livebasistiksi.
Tärkeä rooli on myös rumpali Thomas Rönnholmilla, joka on tehnyt Kanervan kanssa keikkoja duona jo ensilevyn aikaan. Tämä yhteissoitto on kantanut hedelmää ja bändin keitos on maustunut entisestään. Kanervan ohella kitarassa on nyt myös Joonas Saikkonen.
Levyä voikin lähestyä kahdesta kulmasta; voi makustella Kanervan ihmissuhdekelailuja, joissa muistellaan rakastumisen hetkiä tai mietitään naisena olemisen problemaattisuutta – tai sitten voi hypätä svengin vietäväksi ja nauttia bändin letkeästä soitosta.
Kanervan laulu tuo ajoittain mieleen nuoren Jonna Tervomaan, mutta olisi liian latistavaa niputtaa hänet kenenkään klooniksi. Laulajana hän taituri, joka mieluummin himmailee ja on arvoituksellinen, kuin julistaa ja tykittää.
Uutta on myös kuunnelman puolelle menevät puheosuudet tai minuutin mittaiset, luonnostelunomaiset biisit kuten Arki ja Var fri. Ne tuovat levylle jotain hetkellisyyden tuntua, samaa mitä voisi kokea teatterissa.
Kanerva: Kuinka aika pysäytetään (Texicalli 2019)
