Kari Pyrhönen: "Historia – kaikki mitä maailmasta vielä voin sanoa" & "Veljeksiltä paloi koti"

Image

Kari Pyrhönen, lauluntekijä ja MTV;n uutistoimittaja julkaisi vuonna 2018 kaksi levyä, oman Historia- evyn ja vähän aikaisemmin runoilija Asko Lehtosen kanssa Veljeksiltä paloi koti - nimisen performanssin Asko Lehtosen runoihin.

Historia on Pyrhösen neljäs oma levy vähän laskennallisista syistä riippuen. Mies aloitti kitaransoiton ja biisienteon joskus kaksikymppisenä seitsemänkymmentäluvulla, mutta julkaisi ensimmäisen levynsä Edu Kettusen tuottamana vasta vuonna 2005.

Seuraava levy Taivaanraapija ilmestyi vuonna 2009. Sen jälkeen Pyrhönen on tehnyt jos jonkinlaista joululaulua, lastenlevyä ja muutamia rock-oopperoita, sekä nyt jo edesmenneen Esa Kaartamon kanssa musikaalin Taivaanraapijat Antti Tuurin romaanin pohjalta.

Historia-levyn avaa hienon kitarakuvion omaava Vallankumous ja häät. Vähän Hectormainen Isät ja äidit seuraa. Myös Berliinin muuri-kappaleessa tunnistan Hector-vaikutteita. Ylevä Juhlat-biisi käynnistyy upeasti viululla. Koko levyn sävellyksistä vastaa Kari Pyrhönen itse mutta sanoituksia on myös tehnyt runoilija Asko Lehtonen neljään biisiin.

Levyn nimikappale Historia on levyn kirkkain helmi ja
tuo vahvasti mieleen Neil Youngin rosoisine soundeineen. Teksti on väkevää kuvausta kansalaissodan ajoilta. Levyn huippuihin kuuluu myös Manifesti joka vakuuttaa järeällä soitollaan ja säälimättömällä tekstillään.

Hienoja biisejä kautta levyn. Hienoja tekstejä joissa riittää tutkimista. Voi olla että ne kertovat historiasta mutta yhtä hyvin nykypäivästäkin.
Täytyy mainita vielä upea mustavalkokansi. Jotain kertoo myös se että Historia-levy on omistettu Tom Pettyn muistolle.

Kari Pyrhönen sanoo nettisivullaan "Jos en enää mitään tämän jälkeen tee, tämäkin riittää".
Toivottavasti kuitenkin hänellä riittää vielä kipinää seuraaviin levyihin, sen verran vakuuttavaa jälki Historia-levyllä on!

Veljeksiltä paloi koti

Image

Kari Pyrhönen julkaisi 2018 myös Veljeksiltä paloi koti -runolevyn Asko Lehtosen teksteihin. Olin aluksi hiukan skeptinen tämän suhteen mutta levyhän onkin toimiva kokonaisuus!

Hiukan kansanmusiikkimaiset taustat, tosi värikäs äänimaailma ja Lehtosen moniselitteiset tekstit muodostavat vankan kokonaisuuden. Levyn on tuottanut ja sillä soittaa kitaraa ja pianoa Kari Pyrhösen poika Mikael Mattila.
"Veljeksiltä paloi koti, savupiippu seisoo vielä toinen teki uuden talon, mitä teki toinen veli toinen veli teki laulun, se teki itsestään laulun se teki tämän laulun ja laulullaan itsestään kuolemattoman"

Hienoja levyjä, hienoja tarinoita!

Kari Pyrhönen: Historia (Varjo ja Säde-tuotanto 2018)

Pyrhönen & Lehtonen: Veljeksiltä paloi koti (Varjo ja Säde-tuotanto 2018)