Nayteikkuna

Laura Moisio – kohti valoa, omalla nimellä

Tamperelainen Laura Moisio, 30, on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja–lauluntekijöistä. Kolmannella – tekijän omaa nimeä kantavalla – levyllään Moisio kurkottelee jo valoisampiin huoneisiin ja keltainen on yleissävy millä hän maalaa. Moni asia on muuttunut, mutta edelleen keskiössä on Moision vahva ääni.

 

Tamperelainen Laura Moisio, 30, on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja–lauluntekijöistä. Moision minimalistinen tulkinta ja valtavirrasta poikkeavat biisit herättivät ansaittua huomiota viimeistään vuonna 2016, kun Ikuinen valo valittiin Teosto-palkintoehdokkaaksi. Samana vuonna tuli Emma-ehdokkuus kriitikoiden valintana.

Kriitikoiden suosikki Moisio on ollutkin, mutta pieteetillä tehty musiikki on löytänyt kuulijansa vaikkei Moisiosta mitään valtavirran artistia ole tullutkaan. Vaikka hypnoottisella äänellään lumoava laulajatar on kolmannella, nimettömällä levyllään astunut ison askeleen kohti radioystävällisempää musiikkia, on hän kuitenkin radioasemien katveessa. Amerikkalaiselle singer–songwriter-perinteelle kumartava, voimakertseistä vapaa musiikki on Suomessa kai tuomittu marginaaliin.

Keltaiset verhot kappaleessa, uuden levyn ensisinglellä Moision teksteissä kurkotellaan jo valoisampiin huoneisiin. 
”Olen haaveillut keltaisista verhoista ja valoisasta huoneesta”, hän laulaa ja jatkaa ”Ennen kuin hämärä laskeutuu ylle kaupungin / tahdon kävellä ylväästi valoon niin kuin toisetkin”

Edellisen levyn synkät tunnelmat ovat vaihtuneet valoisampaan maailmaan. Moni muukin asia on uuden levyn myötä muuttunut.
Yhteistyö tuottaja Jarno Takkumäen kanssa on vaihtunut aktiiviseen bändiin. Täysin tamperelaisen kvartetin muodostavat Moision ohella rumpali Sebastian Krühn, kitaristi Lauri Myllymäki ja basisti Ville Rauhala. 
Osaavan bändin soundi kuuluu levyllä. Myllymäen soitossa on Daniel Lanoisin kuulautta, välillä americanaa. Soitto tukee hienosti lauluja tukien, asettumatta koskaan itsetarkoituksellisesti valokeilaan. Myllymäki on tyylitajuinen kitaristi, jonka panos levyllä on merkittävä. Sitä on kyllä koko bändin. Rauhala on bassotaiteilija, jonka soittoa on voinut ihastella niin Black Motorin freejazz-ryöpytyksessä tai Pauli Hanhiniemen rinnalla kansanmusiikkipop-tunnelmissa. Tämmöisen bändin vaikutus nostaa Moision musiikin uudelle tasolle.

Suuri musta lintu, reipas country rock, soi Moisiolle uudella soundipaletilla. Myllymäen rock-klikit soivat vahvasti 50-luvun hengessä. Tekstissä ruoditaan suvaitsemattomuutta ja kateuden pahaa silmää. Ei osoittelevasti vaan Moision tyylillä, jossa täytyy lukea rivien välitkin.

Vahvimpia esityksiä ja oma suosikkikappaleeni upea Kuun poika. Siinä eteeriset tunnelmat vievät ehkä voimakkaimmin sylttytehtaalle. Nick Draken vaikutus kuuluu läpi Moision materiaalin, tässä erityisesti. Kuun poika on kuorrutettu jousilla ja huiluilla, joka tekee laulusta maagisen kuuloisen. Kuutamon voi nähdä. Bändi soittaa mielettömän upeasti ja tyylitajuisesti koko kappaleen yltäessä sinfonisiin mittoihin. Ehkä hienointa mitä olen vähään aikaan kuullut.

Laura Moisio – Kohti valoa (Texicalli Records, 2018)

06.06.2018
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy