Marjo Smolander: "Cosmologies" – antaa musiikin puhua

Image

Laulaja ja kanteleensoittaja Marjo Smolander ammentaa musiikkinsa kansanmusiikista ja etnosta. Malilaisten ja senegalilaisten perinnesoitinten äänet soljuvat ja punoutuvat kanteleen heleisiin säveliin hämmästyttävän luontevasti. Soittajat edustavat eri kulttuureja, mutta musiikki yhdistää. Levyn materiaali on äänitetty useassa maassa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Tämä ei lopputuloksessa häiritse.

Cosmologies yhdistää sekä kaukaisia kulttuureja että ajallisia kerrostumia. Värttinämäinen suomalainen perinnesoundi ei jää länsiafrikkalaisen soundin jalkoihin, vaan on levyn yhdistävä punainen lanka. Välillä laulusta puheeksi muuttuva riimittely muuntuu muinaisista loitsuista sujuvasti modernin rap-lyriikan tyylejä tavoittavaksi.
Tämä kansan- tai kansojenmusiikki ei ole kerännyt pölyä, ja levyä on tehty avoimin, avarin silmin.

Ténéré aloittaa levyn. Marjon suomalaiset pitkät vokaalit nojaavat rääkkyläläiseen perinteeseen ja Ahmed ag Kaedyn laulama Tuareg-osuus vie kuulijan keskelle saharalaista desert bluesia. Yhteistyössä sävelletty kappale on enemmän kuin osiensa summa.
Muiden kappaleiden osalta Marjo vastaa yksin sanoista ja sävelistä.

Mamba Kuri -kappaleessa Marjon ohella laulaa Yatma Thiam, joka lisäksi soittaa levyllä sabar-, tama- ja tassou-perkussioita.
Muut muusikot levyllä ovat: Ahmed ag Kaedy – kitara ja laulu, Jenni Hanikka – huilut ja laulu, Eliza Boye Mouritsen – laulu, viulu ja perkussiot, Mikko Hassinen – perkussiot, Dawda Jobarteh – kora, Macodou Samb – bongo, Babacar Faye – sabar ja tama -perkussiot.

Marjon Kanteleen viritys lienee tavanomaisesta poikkeava. Niin hyvin sen ääni ainakin kietoutuu afrikkalaisiin rytmeihin. Loistava suoritus.

Marjo Smolander: Cosmologies (Marjo Smolander, 2021)