Marko Hokkanen: Uusia kulmia – oikealla polulla ollaan

Image

Marko Hokkasen musiikki on jäänyt itselleni tuntemattomaksi, vaikka levyjä on takana muutama ja radiosoittoakin on jonkin verran tullut.

Uusi levy onkin ihan perushyvää jälkeä mitä tulee soittoon ja miksaukseen.
Hokkanen on itse hoidellut kitaran, syntikat ja ohjelmoinnin, ja hänen lisäkseen levyllä soittavat Petri Honkonen (rummut) ja Jouni Salonen (basso). Tuottajana on toiminut artisti itse Olli Tainion vastatessa miksauksesta.

Tyyliltään Hokkasen musiikki asettuu kaiketi modernin suomirockin karsinaan, ja Uusia kulmia -levyn kymmenestä kappaleesta monet lienevät hyvinkin radioformaattiin sopivia.

Kokonaisuutena kuultuna ne muodostavat tyylillisesti yhtenäisen, joskin hieman yksipuolisen valikoiman. Hokkasen sävellykset ovat kyllä melodisia, ja parhaiten mieleen jäävät Nosta sun pääs, Luulen et mä löydän, samoin kuin Yhen hengen talous, jonka tekstivalinnat tyyliin ”voi musaa täysill´ luukuttaa” sekä toistoon perustuva rakenne luovat kyllä hieman koomisenkin vaikutelman.

Marko Hokkanen on laulaja-lauluntekijänä ihan oikealla polulla, vaikkakin ilmaisullisia keinoja voisi tulevaisuudessa vielä syventää ja monipuolistaa. Samoin tapa painottaa sanojen tavuja  epäortodoksisesti siellä täällä särähtää omaan korvaan, mutta se lienee nykypäivänä jo sallittu ja yleinen tyylikeino.
Paljolti ollaan kuitenkin plussan puolella, ja tästä on hyvä jatkaa.

Marko Hokkanen: Uusia kulmia (Syys Records, 2022)