Matti: ”Tähän” – tunnelmoiden tähtiin

Image

Matti on tamperelaislähtöinen laulaja-lauluntekijä, jonka debyyttialbumi ”Tähän” liikkuu folk-henkisen poprockin maastossa. Vertailukohtana sanoisin, että levy soi seestyneempien aikojen Egotripin hengessä.

 

Kaikki palikat ovat kohdallaan: miellyttävä lauluääni, sanat, melodiat ja harmoniat, sovitukset ja läpeensä ammattitaitoinen soitto – kaikki nämä kestävät vertailun esikuvaan. Soundien puolesta levyä voisi käyttää hifi-laitteiston testaamiseen – ei hullumpaa omakustannelevyltä!

Pääosin Matti Virtasen itsensä kynäilemät laulut operoivat läpi levyn minä-muotoisen kertojan äänellä, päiväkirjamaisina viipaleina ilmeisen henkilökohtaisesti eletystä elämästä.
Kokonaisuutta ajatellen biisien tempot liikkuvat pääosin slovaripuolella, jonka myötä levyn kappaleet ovat radiosoittoon liitettyjä yleisiä aikatavoitteita ajatellen pitkiä. Etenkin vähän rivakamman Käärmemies-kappaleen hittipotentiaali olisi voinut kasvaa tiiviistämällä sitä liki viisiminuuttisesta mitastaan hitusen napakammaksi kasvutarinaksi. What would Anssi Kela do?

Maalailevan rauhalliset tempot antavat toki tilaa teksteille, joista erityismaininnan saa (yli seitsenminuuttinen!) ”Eilinen seuraleikki”, joka käsittelee kännin nostattaman itsetunnon hintaa, jonka introspektiivinen dagen efter kemiallisesti kannatellusta riehakkuudesta herkiltä yksilöiltä perii. Nuoren kertojan perspektiivi toimii hyvin tähän vanhojen kantriukkojen rakkaaseen itsesäälinkyllästämään aiheeseen, ainakin tälle entiselle nuorelle. Tutun kuuloista kipuilua uskottavasti tulkittuna.

Uskon, että elämällä on Matille vielä paljon laulunaiheita jemmassa ja niistä kuullaan vielä laajemminkin – pistäkää artisti seurantaan!

Lisätiedot: Matti